Koirakerho part II

Hihihii, musta tuli ranskanbullifani! Kiran uudessa kerhossa sellainen pentupallero pyöri ja hyöri isojen joukossa niin tomerana, pieni koppakuoriainen :)

Tosiaan, torstai-illalla suunnistettiin kohti uutta (meille uutta) koirakerhoa. All 4 Dogs - löytyy Tuulissuolta Liedosta ja kokeneen koirakaverin kautta saatiin vinkkiä suunnistaa koiraope-Hannan oppiin. Lisäpisteitä ropisi ämpärillinen kohdasta ulkokenttä vs. lämmitetty sisähalli. WAU! Vähän kuin maneesi hevosihmisille ;)

Matka sujui taas hyvin, perillä Kira tuli itse reippaasti autosta ulos, hetken mietittyään ja todettuaan että näin voi tehdä. Ja kylläpäs aikamoinen piikkiturilas siitä sitten kuoriutuikin, koko pituudeltaan piti keesi nostaa pystyyn ja vähän suurentua auktoriteettisemman näköiseksi. Olisi varmaan pelästynyt itsekin jos olisi oman kuvansa nähnyt.

No olihan toisaalta vastassa josminkämoista tassuttelijaa ihmisineen. Se sai minut pohdiskelemaan jossain vaiheessa iltaa, että mitenmonenmoisia koiria sitä tosiaan onkaan. Että miten koira tunnistaa toisen koiraksi, tunnistaako heti ja aina? Kun on koiraa jolla ei näy silmiä, eikä kyllä paljon muutakaan karvojen alta? On koiraa joka on aivan minimaalisen pieni ja koiraa joka on kokoluokkaa Poni. Mahtoiko Kirankokoluokkaa oleva kolmikko oikein ymmärtää heti, mikä se pieni selällään keikkuva "bugdogi" oikein oli? Se oli kuitenkin rohkea ja hauska, kova leikkimään, joten ainakin hyväksyttiin ehkä neljäkertaa isompien jengiin välittömästi messiin.

Olin innoissani, ehkä jopa enemmän kuin alkuun vähän ihmeissään ja epäileväisestikin suhtautuva Kira. Huokaisin helpotuksesta että päästiin mukaan, nyt oli varmasti viimeiset hetket tälle asialle, sujuvasti hoidettuna. Maalla, jossa ei ole kuin rusakoita, peuroja, hiljaisuutta, Tara, postisetä ja joskus irrallaan kulkevia koiria säikyttelemässä (Huomatkaa pinttynyt ärsytykseni aiheesta!) on aika haastavaa sosialistaa (meniköhän sana edes oikein) nuorta koiraa kaikenmaailman maailmanmenoihin. Pitäisi kokoajan olla menossa sinnetänne, koirankera. Ja kun on niitä muitakin karvakorvia jotka vaativat huomiota ja sitten se pahin eli työ, joka erittäin tehokkaasti haittaa harrastuksia.

Mutta takaisin itse aiheeseen eli koirakerhoon, jossa aiheena oli luoksepäästävyys, oikea-aikainen palkitseminen ja vapaa-käsky, eri palkitsemistavat, luoksetulo, katsekontakti, kontaktin pitäminen. Hanna-ope kertoi asioista hyvin ja perustellusti ja ne olivat varsin maalaisjärkeen sekä samalla omaan ajatusmaailmaanikin sopivia. Koulutustapoja varmasti on monia ja Kiran kasvattajaa lainatakseni; "Lähes kaikki tiet vievät Roomaan" - on hyvä olla avoin lähes kaikelle mutta pitää silti mielestäni uskoa johonkin, muuten lienee vaikeaa pyrkiä järkevillä tavoitteilla mihinkään.

Uusia asioita opittiin, Kira välillä tuumasi että HOHHOIJAAAA - ompas tylsäääääää, haukoitteli ja alkoi häiriköidä haukuillaan, välillä villiten pari muutakin koirakersaa rämäilyihinsä. Kuitenkin heti antaessani pienen tehtävän, kuten vaikka istu, innostui asiasta ja keskittyi erinomaisesti!

Pakko on kyllä tunnustaa, vähän häpeillen, että hiukan epäilin omaani kun tuli luoksetuloharjoituksen aika. Hanna piti narusta ja minun piti loikkia etäämmäksi uskollista vahtiani kutsuen. Harjoituksen tarkoituksena siis saada pentu innosta hihkuen perääni ja suoraan luokseni, irrallisena. Oikeasti noloa, koska jopa ohjaaja uskoi, ainakin siinä vaiheessa koiraani enemmän, kuin minä. Minä epäilin Kiran kurvaavan suoraan toisella reunalla olevaa pennelilaumaa kohti... Tätä on harjoitettu kyllä kasvattikodin ohjeesta jo ja tuleehan se kotona perääni, mutta täällä oli niiiin paljon kaikkea uutta...? Mutta ei, Kira antoi Epäilijä-Einille anteeksi ja tuli suoraan luo. Kylläpäs olinkin sitten salaa ylpeä (ja vähän häpeilevä omasta epäuskoisuudestani koiruutta kohtaan) pienen uskollisen sakumannin omistaja! (No näinhän ne kaikki pennut tekivät, jokainen kirmasi oman ihmisensä perään ja kaikki varmasti olivat yhtä ylpeitä omistaan) Erinomainen keksintö, tämä koirakoulu. Nimen voisi laajentaa koiraihmiskouluksi. :)

Katsekontaktin ottamiseen tuli aivan uusi oppi, joka sekin nerokas ja toimi melko nopsaan Kirallakin. Sain myös opastusta omaan ylinopeaan palkitsemiseeni, ensin Hieeeeeno-kehu ja sitten vasta palkka. Näinhän se vähän meni, jos ensin töistä palkkasi nakilla, meni perääntuleva Hieeeeeno-kehu vähän helposti hulinassa kuuroille kolmiokorville. Kuitenkin kasvattajalta saanutta, erinomaista sekuntisääntöä; "Kolme yhdistää - viisi erottaa" noudattaen.

Vaikein homma meille oli se, kun naruun tehtiin solmu ja tarkoitus oli koira pienesti saada liikkumaan niin, että solmu ei kiristynyt, eli koiran huomio pidettiin itsessään. Tiesin että se on meidän "solmu", kirjaimellisesti. Homma lähti lupaavasti alkuun ja sitten meillä olikin jo umpisolmu... Meidän hieno, uusi ja nerokas joustonaru todellakin meni melkoiseen umppariin! Ohjaajaa vähän nauratti ja tuumasi että näitä solmuja kotona aukoessanne voi ehkä miettiä miten paljon voisi olla hyvä treenata vaikkapa tätäkin asiaa... Samalla salaa mietin viikko sitten torstaina ekan koirakerhohäppeningin, viereisellä kentällä samaan aikaan treenaavia sakuporukoita, joiden koirat vetivät kuono-häntä-hihna-käsivarsisuorana-linjalla, hengitys hinkuen (molemmilla?) väliaikatauoilla ihmisiään pitkin pientareita... Mä en oikein ymmärrä sitä enkä ihan kaikkea muutakaan mitä siellä kentällä tapahtui, mutta ehken siksi ollutkaan siellä kyseisellä kentällä.

Lopuksi Kiran kerhossa päästettiin koko pentulauma irti, leikkimään keskenään. Hyvä päätös leikkimielisille treeneille. Pienempiä vähän varjeltiin luomalla niille tarvittaessa turvatilaa pitämällä muita kauempana, muttei yhtään "paapomalla" ja näinollen vahvistamalla pennun mahdollista pelkotilaa. Kira ja vähän vanhempi matala-pitkä-Gorgi sekä ohjaajan oma Beauceron  kaverustuivat heti ja mennä viipelsivät ympäri hallia, "Bugin" välillä keikkuessa selällään joukossa. Kira kävi välillä moikkaamassa ihmisiä, rohkeasti ja ystävällisesti ja jatkoi taas menojaan laumassa. Pientä kipakkuutta olin havaitsevani jos joku vähän enemmän tuppasi karvoille, meni ilme vähän tuimaksi ja keesi kohosi pystyyn, "look-a-like-buffalostyle". Minusta Kira näytti malliltaan ihan buffalolta keesinsä kanssa.

Leikki-illan päätyttyä kiivettiin autoon ja huristeltiin kotiin. Kira nukkui koko matkan ja nukahti aika pian sitten kotonakin jo. Ennen nukkumaanmenoa kuitenkin moikattiin Porkkanamiestä, joka kuorkilla kurvasi pihaan ja toi taas polleille porkkanoita pureksittavaksi. Kira rohkeasti jaksoi vielä tervehtiä vaikkakin siinä hetken hevosasioissa juorutessa istua tönötti ja ilmaisi jo pientä väsymystä.

Tara ja Taran vähän erillainen maailmankatsomus
Olen kovasti tyytyväinen. Uskoisin että Kirakin on. Ajattelin että Hannan luo saattaisi olla hyvä mennä Tarankin kanssa jossain vaiheessa. Hänellä oli koulutuksessa mukanaan kaksi aikuista omaa sekä yksi pentu-Beauceronia, joiden kanssa näytti ensin mallia. Koirat olivat rauhallisia mutta innokkaasti antoivat kaiken huomionsa ohjaajalleen ja tekivät pyydetyt asiat kympillä. Riitti kyllä vakuuttamaan minut.

Lisäksi saadaan loistavia ohjeita ja apuja tarvittaessa kasvattajalta, toiveikkain mielin olen ja toivon ettei virheitä tulisi nyt kovasti tehtyä. Yritys on ainakin kova.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvälle koirakoululle. Tuollainen halli on kyllä hieno asia! Meilläkin sellainen olisi tuolla Ideaparkin vieressä, kun vaan joskus asti sinne pääsisi.
    Tuli tuosta luoksetuloharjoituksesta mieleen se kun ekan koirani Vili-tibben kanssa menimme koirakouluun ja siellä piti samanmoinen homma tehdä. Epäilin jo aluksi, ettei se tule luokse ja huoleni ilmaisin kouluttjalle (oli armeijan koirakouluttaja) ja hän vain tuumasi, että kyllä tulee. Aidaton piha huoletti kovasti ja sydän pompottaen juoksin ja kutsuin Viliä. Eipä siinä paljon epäilystä jäänyt; koira tuli viittä vaille luokse kunnes kaarsi tiukasti edestä ja juoksi sinne minne tahtoi. Siinä sai armeijankoirasetä tehdä muutamat "tiikeri" ennekuin narun päähän pääsi kiinni muiden kauhistellessa sitä karkaako Vili läheiselle autotielle auton alle.
    Että sellasta...

    VastaaPoista
  2. Juu, en olis kyllä kokeilla ko. homman toimintaa jos ei ois olleet turvallisesti aidat tai seinät tässä tapauksessa, ympärillä :S

    VastaaPoista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...