Mää en jaksa!

Jostain ihmeensyystä tämä blogipoksi on ollut yhteistyökyvytön muutamien päivien ajan, enkä ole saanut tänne lisättyä mitään. Lisään nyt siis keskiviikon jutut ja tämän vähän jälkijunassa. Ideoita jutuista oli... Ja meni... Ihan kuin joskus yrittäessä pitää tarkempaa treenipäivyriä hevosille, tuli hetkiä jolloin en heti jaksanut kirjata asioita ylös, ajattelin että kerkiäähän sitä huomennakin, tai vaikka ylihuomenna. Hyvä idea sinäänsä mutta eihän sitä sitten enää yksityiskohtaisesti enää mitään muistanut. Näin tässäkin taisi käydä, asiaa oli tai olisi ollut mutta blogialustaa ei tälläkertaa mun jutut kiinnostaneet.

Torstai on kuitenkin onneksi tuoreessa muistissa vielä, koirakerhon tiimoilta. Keli oli tuulinen ja enteili luvattua talvensaapumista rytinällä. Kurssia oli vetämässä sijaisvetäjä, päävetäjän joutuessa sairasvuoteeseen. Alkuunsa käytiin vähän terveen ja sairaan koiran tuntomerkkejä läpi, venyttelyä ja aktivoimista. Venyttelypuolella näemmä ihan periaatteessa simppelit, normiasiat asiat ajavat koiran normijumppaa, eli pyöriminen itsensä ympäri, pujottelu jalkojen välistä, kumartaminen etujalkojen väliin ja peruuttaminen. Lisäksi oli myös etutassujen varaan nouseminen, esimerkiksi niin, että tassut olisivat isolla koiralla noin tuolin tasolla ja koira seisoisi niidenkin varassa, etupää korkeammalla. Se tosin ei oikein ollut Kiran juttuja ja toisaalta, sen kokoluokalle kun oli tuoli tarjolla, ajattelin etten ehkä halua vartavasten edes yrittää saada sitä tuolia vasten nousemaan. Idea tuli kuitenkin selväksi.

Käytiin vähän aktivointia ja aivojumpaa läpi sekä päästiin kokeilemaankin eri aktivointileluja. Itsekin niistä ihan innostui, kun huomasi miten koirakin, saadessaan juonesta kiinni. Näitä pitää siis hankkia! Ensin päästiin kokeilemaan Tornadoa, joka oli tällainen (alla vielä oikein liikkuvaa kuvaakin). Se oli Kiralle kuitenkin liian vaikea, mielenkiinto loppui lähes tykkänään ja muut hajut veivät mennessään.

Vaihdettiin vähän helpompaan, yksikerroksiseen, vähän vastaavaan, eli vaan yksi liikkuva taso jonka alla samanlaisia lokeroita herkkujen kera. Sen Kira hiffasi nopsaan ja innostui, joskin jo hetkenpäästä niin paljon että nappasi koko härvelin hampaisiin ja koitti pienellä pystyasetuksella ratkaista kaikki herkut pois piiloistaan...

Ja vielä yhtenä kokeiltiin kuvanmukaista älypeliä, jonka lokeroihin laitettiin taas herkku, palikka päälle ja koiran piti ratkaista miten herkku löytyy ja on myös sen jälkeen syötävissä. Ihmeellisen nopsaan tämänkin Kira hiffasi, joskin se jossain vaiheessa päätti että herkkuja on varmasti itse palikassa lisää ja lähti etäämmälle palikka suussa sitä tutkimaan, itse herkun unohtuessa lokerikkoonsa. Kuitenkin yleisesti ottaen keskittyminen näihin peleihin oli yllättävä hyvä, kun tällä kertaa se oli muuten tasolla "Määää en jaksa!"

Heti jo tullessa pienellä kerholaisella oli muurahaisia pöksyissä ja se olisi ensin halunut vain leikkiä muiden kanssa. Tämän valossa ymmärsin miksi oli tärkeää että treenikentillä koirat eivät leiki keskenään. Niiden pitää siellä keskittyä 100% ohjaajaansa, ei toisiin koiriin. Ja tämähän on tietysti tavoite noin muutenkin. Vasta kun ns. lupa heltiää tai ollaan muuten vapaana hillumassa, saa keskittyä peuhaamiseen toisten kanssa. 

Ehkä nyt meillä oli se pieni dilemma siitä, onko ko. halli hauska ryhmärämä-leikkipaikka vai oliko se asioiden leikinvarjolla harjoittelupaikka... Itse tykkään molemmista mutta onko pienen pennun vaikea sitä vielä ymmärtää? Tai osaako se eritellä asioita sitten miten. Ehkä se on ihan hyvää harjoittelua kuitenkin, oppia molemmat, odottaa ryhmärämähetkeä ja oppia uusia asioita.

Loppukevennyksen, eli odotetun leikkituokion ollessa päällä kuulostelin korvat höröllä miten Kiran lempparifrendi-gorgikoiran omistajat pohti remmissä kulkemista ja sen harjoittelua. Heidän koiransa oli alkanut olemaan toisia koiria kohdattaessa aika-ajoin jäykkis-pörhölä ja kontaktinsaaminen oli välillä mahdotonta. Ohjaaja neuvoi välttämään suoraa tilannetta mikäli kontaktia ja tilanteenhallintaa ei saada aikaan ennen itse tilannetta. Gorgiperhe kertoi miten olivat pitäneet tärkeänä että koirasta tulee sosiaalinen ja käynyt paljon moikkaamassa kaikkia tuttuja koirakavereita. Nyt ohjeeksi tulikin olla kokonaan moikkaamatta koirakavereita, ainakin niin kauan että ohitukset tapahtuisivat hallitussa ja rauhallisessa mielentilassa, toista juurikaan noteeraamatta. Kuulosti järkevältä. Tosin itse olisin varmaan tehnyt ihan samoin kuin Gorgiperhe. Pitänyt tärkeänä saada moikata kavereita, tietysti vain ainoastaan moikattavan koirakon luvalla. 

Kirahan innostuu toisia kohdattaessa. Olen jotenkin alitajunnassa ajatellut että hyvä asia, se on kiinnostunut toisista eikä pakoile tai hermostu niitä nähdessään. Toisaalta nyt kun ajattelen, niin kukapa haluaisi ehdointahdoin koiraa joka aina innostuu hillittömästi hilluen toisen tullessa vastaan... Ei kai kukaan, tietenkään niin.

Nämä ajatukset vaan olivat päässeet kehittymään Taran pentuajoilta, miten siellä alkuaikana sanottiin että vie ja näytä sille muita että tottuu. Ja sehän siis pelkäsi kaikkia ja kaikkea vierasta. Olin siis iloinen ja tyytyväinen kun nyt oli koira, joka oli innoissaan nähdessään toisia eikä pelännyt ja murissut kyräillen jaloissa. No, tulipa nyt ihan selkeä oikaisu tähänkin asiaan. Pentukerhossa on päästy harjoittelemaan eri asioita muiden pentujen läsnäollessa, viimeksi Kiran keskittyminen oli tosi hienoa. Tällä kertaa taas se ei olisi millään jaksanut keskittyä oikein mihinkään. Oli vähän känkkäränkkä ja kaiken huomion vei hallin lattia ja matot hajumaailmoineen. Olisiko ehkä pienen keskittymisvaikeuden syynä keskiviikon tehosterokotus vai vaihtuvat hampaat. Siis jonkinsortin "olo" ja siitä johtuva kärsimättömyys? Vai vaan pentuikään kuuluva kehitysvaihe vai ehkäpä jokin hajumaailman oven avautuminen ja siihen uppoutuneisuus.

Ainakin olen huomannut että nämäkään asiat eivät ole ollenkaan yksiselitteisiä. Samoin huomaan alvariinsa pohtivani sitä, mitä kaikkea ja miten paljon, pennulta voi vaatia? Esimerkiksi hihnassa, jos pentu on intoa täynnä uusissa tilanteissa ja asioissa, (joka toisaalta on ehkä pennun normaalia käytöstä) voiko ja pitääkö siltä vaatia ehdotonta keskittymistä ja kontaktia ohjaajaan ja miten kauan voidaan edellyttää että sen pitää se suora kontakti pitää yllä?
Taustalla sotkee ajatuksia vielä Tara, joka on se sääntöpoikkeus. Koira joka ei "toiminut" koiran lailla. Yksinkertaisena esimerkkinä vaikkapa se, kun pentujen kanssa käsketään pentuna paljon leikkiä ja että ne eivät enää isoina opi ihmisen kanssa leikkimään, jos pentuna ei ole leikitty, Tarapa toimi juuri päinvastoin. Ei se pentuna leikkinyt mutta nyt leikkii ja paljon ja mielellään. Taran kanssa siis on oppinut että hiljaa hyvä tulee. Nyt taas lienee syytä varoa etten sorru Kiran kanssa samaan, se kun lienee "normikoira", kokolailla normikoiran kehitysvaiheilla. Että ei jää odottelemaan liiaksi. Ja tähän kun vielä sotketaan hevosten opetusmetodit jotka on paljon tutumpia, saadaan aika soppa aikaiseksi. Onneksi päästiin hyvään koirakouluun, onneksi on kasvateistaan kiinnostunut kasvattaja ja onneksi on kokeneita koiraihmisiä ympärillä.

Lauantaina piti Kiran kanssa matkata Lohjalle kasvattajan luokse ja sisaruksia treffaamaan. Rytinällä tullut talvi kuitenkin sotki suunnitelmia eikä päästy matkaan vaikka niin odotin tätä tapaamista. Minusta on hienoa että kasvattaja on kiinnostunut ja auttaa & ohjeistaa ja järkkää tällaisia tapaamisia. (Mihin sitten kaikki ei kuitenkaan edes saavu... Noin, kierretään vielä vähän veistä omassa haavassa, ihan oikein minulle ja talvelle, joka päätti tulla nyt.) Toivon että vielä päästään lähitulevaisuudessa. Se olisi ihan hyvä juttu.

2 kommenttia:

  1. Samoja mietteitä täälläkin.. että mitä Hukan pitäisi jo osata, voinko vaatia siltä sitä ja tätä ja tuota, ja miten paljon? Sit pitää kyllä aina itseä välillä muistutella, että vaikka se hirmuisen isoksi jo onkin fyysisesti kasvanut, on se silti vielä ihan vauva, vasta 4kk :)

    Talven yllättäminen harmittaa minuakin! Olin jo valmistautunut lähtemään lasten kanssa reissuun, pidin jo niillekin kunnon saarnat että kuinka siellä sit käyttäydytään, ja isompi odotti kovasti muitten pentujen tapaamista(pienempi epäili että ne kaikki puree sitä kuitenkin, ihan niinkuin Hukkakin:D), mutta sit tuli se hemmetin myräkkä :/

    VastaaPoista
  2. Tuota minäkin yritän itselleni muistutella että pentuhan se kuitenkin vielä. (Ja toisaalta sitten pohtii että miten nopsaan se on jo tähänkin ikään kasvanut, että ei menisi yhtä varkaisin tästä eteenpäinkin!) ;)

    Mä ja peruin työpaikan pikkujouluihin menot, tosin ei olisi illan muutosten takia sinne muutenkaan päästy, mutta kuitenkin, valmistauduttiin reissuun. Onhan se kiva että on lunta ja vihdoin kuivaa ja puhdasta, mutta että nyt juuri samaan aikaan... No, toivottavasti Wolf Magic kokoontuu toistamiseen, sankoin joukoin! Olisi kiva nähdä kaikki tai vaikka suurinkin osa :)

    VastaaPoista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!