Maalaiset kaupungissa

Hetkinen. Edellispäivänä töissä nököttäessäni ikkunan takana katua pitkin hyppelehti... Ei, ei tonttu, vaan ihan tosi pieni, hieno sakemanninpentu ihmisineen?! Miten se oli noin pieni?! Kun Kirakin on jo niin suuri? Onko sekin muka ollut joskus NOIN pieni? En usko, kyllä tuo oli joku mini-sakemanni-versio... Ihan varmasti oli.

Eilen katselin Kiran ja Taran seistessä hetken paikallaan vierekkäin, että eipä niissä korkeudellisesti juurikaan enää mitään eroa paljon ole, hiukan vaan Kira on vielä matalampi mutta ei paljoa. Toki muuten pentumaisempi noin ulkoisestikin, mutta ei se ole koskaan ollut NOIN pieni... Vai oliko... Äkkiä ne kasvaa.

Viimeviikon perjantaina oli koirakoulun tokavika kerta. Käytiin oikein me maalaiset kaupunkilla! Treffattiin vähän syrjässä melkein tyhjällä parkkiksella ja siitä lähdettiin pentuluokan kanssa taapertamaan kohti keskikokoista kauppaa, jonka taka-keskitasossa oli erinomainen harjoittelutila pennuille; Hissi, portaita, tunnisteovia, ihmisiä...

Ja taas se iski, rappuskammo! Kirahan yhtäkkiä kotona alkoi pelätä tosiaan rappusia, (jotka ovat siis muutaman askeleen ulkorappuset, ei liukkaat, ei jyrkät.) mitään ei oltu nähty sattuvan, tuli normisti alas ja yhtäkkiä ei enää meinannut uskaltaa tullakaan ylös, josta sitten alkoi homman uudelleen hyväksyntä. Hengailtiin alarappusilla istuskellen kaikessa rauhassa ja noin. Vei noin viikon ja asia oli jo taaksejäänyttä ongelmaa, rappuset mentiin taas kuten aina. Huomasin kyllä että vieraat rappuset edelleen vähän hirvitti mutta niitä mentiin, nyt kuitenkin iski ihan totaallinen rappusslaagi. Okei, ymmärrän, rappuset oli liukkaat, jyrkät ja pitkät, välissä onneksi oli tasanne. Olisi paljon helpompaa harjoitella lyhyemmillä matkoilla. Kyllä me mentiin ylös ja alas mutta se oli selkeästi aika hirveetä. Eihän niistä tie jos vaikka lakoontuvat yhtäkkiä ja liu'utaan kaikki vinhaa kyytiä suoraan alas... Tai ylös. Avonaisia kierrerappusia en edes yrittänyt kuin sen verran että makupala kiivettiin etutassujen varalle hakemaan tokalta portaalta. Ja ne olivat oikeasti aika kammottavat.

Hissikin oli pelottava alkuunsa, oli parempi maastoutua littanaksi maahan ja katsoa surkealla ilmeellä, että jos vaikka ei mentäiskään? Ei voinut välttää ei. Ihan kuin lääkärireissut, pakko oli mennä vaikka kuinka ei olisi halunut. Ohjaajan koiran avulla vähitellen rauhassa hiivittiin hiljaa hissiin ja siellä ei sitten mitään niin kammottavaa enää ollutkaan. Samoin paluuhissittely sujui jo paljon paremmin. Hissilliset ylös-alasmenopaikat taisivat siis nousta rappullisten ohi heittämällä. Mulle sensijaan tuli taaaas Tinttiä ikävä. Auttamaan siis, pennun opetuksessa. Olen nimittäin 100% varma että jos Tintti olisi mallia näyttämässä, olisi pennun helpompi ymmärtää ja uskaltaa. Vaan vielä me ne rappuset Kiran kanssa voitetaan, käydään rauhassa vaikka sitten kaksistaan siellä treenaamassa, Tiina olkoon henkisenä tukena.

Liukuovet ja liukas kaupanlattiapinta ei aiheuttanut minkäänsortin kiinnostusta. Ihmisille heilutettiin häntää, niiden kanssa ois ollut paljon mukavampi mennä turisemaan kuin ajella hissillä tai kiivetä rappusia. Kun kaikki oli treenannut kaikkea, edes vähän, lähdettiin taas porukalla parkkikselle jonossa. Oli aika vaikeeta kävellä eteenpäin kun takanakin oli joku kaveripentu, piti välillä tehdä ympäriloikka ja varmistaa että kaikki oli koossa. Yksi lenkkeilijäkin hipsitteli ohi ja kurvasi metsään, sinne olisi ollut tosi kiva myös mennä mukaan, metsään. Mentiin kuitenkin parkkikselle ja treenattiin vähän ohittamista ja autosta ulostuloa. Se on kyllä sujunut aika hyvin aina, autoonmeno tosin ei vieläkään ole niin kivaa, se on se kiipeäminen, siinä arvostetaan kyllä sitten sitä ihmishissin apua... Hanna-ohjaaja tuumasi että se on pennuilla useasti ihan normaalia, ja kannattaa aikansa niitä vähän nostella, aikanaan oppivat kyllä itsekin menemään. Hartaasti toivon että se aikanaan tulee aika pian, jotenkin ajatus jostain 30kg ihmishissiä odottavasta kyytiläisestä ei oikein saa riemusta hyppimään..

Ja tuli siinä taas sitä farmariautoakin ikävä. Vaikka tiedä sitä sitten oisko se kuitenkaan kauheasti sen helpompaa, lastaus ja purkaus. Vähän isompi läpi, ei kai siinä muuta eroa paljon siihen hommaan. Sellaista silläkertaa. Enää ei ole jäljellä kuin yksi kerta, tänään. Sitten on eka kerhoaste käyty. En oikein tiedä mitä jatkossa, vähän luulen että treenataan opittua ja jatketaan keväällä jatkokurssilla. Ei oikein aika tahdo antaa myöden, tänäänkin joudun taas livistämään töistä aikaisemmin ja silti on tulipalokiire + hevoset jäänee isännän murheeksi. Ne on muutenkin jääneet nyt pahasti koiranpentupaitsioon. No, pentuja ollaan vain kerran. :)

Joulu tulee, ja menee. Maailmanloppuakin on huomiselle povattu, että sikäli tiedä kannattaako siitä joulusta nyt niin ressata. Tai ei me ressata kyllä muutenkaan. Meillä se on vaan lisääntynyttä vapaa-aikaa joka on paras lahja ainakin mulle, ehdottomasti. Aivan mahtavaa, saa olla viikon kotona ja on aikaa näille kaikille karvakorville tasapuolisesti.

Ainiin, tuossa vasemmalla reunassa on ollut Muschin Jouluilo-banneri ja jouluilokeräys tuli määränpäähänsä. Toivottavasti teillä ei ole ollut täydet adblockaajat viritettynä ja koko banneri jäänyt näkemättä ja sen kautta tietysti sitten myös jouluilot kodittomille koirille ja kissoille jakamatta. Joka tapauksessa potti oli hieno!

"Kiitos kaikille osallistuneille, Jouluilo 2012 -kampanja on juuri päättynyt. Keräsitte kanssamme USKOMATTOMAN 8 304,2 KILOA LAHJOITETTAVAA RUOKAA kodittomille kissoille ja koirille, mikä tekee 1186,3 kiloa ruokaa jokaiselle 7 lahjoituskohteellemme. Jouluilon kohteita tänä vuonna olivat Tassutarha, Dog Force One, Vaasan Kissatalo, Koiratarha Kulkuri, Rekku Rescue, SEY ja KSEY. Jouluiloa kaikille. ♥" Musch