Pokka pettää...

Pari päivää sitten aamulla heräsin omituiseen ääneen. Tai olin ikäänkuin jo oikeastaan hereillä, mutta joka tapauksessa, kuului omituinen ääni jota seurasi pieni ryskis. (Ei siis onneksi iso RYSKIS.) Sitten kuului tassunäänet (Huom, yhdet) ja hiljaisuus.

Hetken pohdin mistä ääni mahtoi tulla ja koska en keksinyt mitään järkevää selitystä kysyin kuuluvalla, unenpöpperöisellä äänellä että mikä se oli, mitä siellä keittiössä oikein tapahtuu? Kukaan ei kuitenkaan vastannut, hiljaisuus vaan jatkui. Se just oli se pahin, täyshiljaisuus. Yleensä aina merkki siitä, että jotain, mitä ei pitänyt tapahtua, tapahtui tai tapahtuu. No tapahtumapaikalle päästyäni Kira makasi sievästi uuninviereisellä punkallaan ja somasti hiukan heilutteli hännänpäätään, Taraa ei näkynyt missään. Yleensähän aamuisin tilanne on kutakuinkin sellainen, että molemmat tulevat innoissaan portille toivottamaan melko railakkaat huomenet, hyöritään ja pyöritään ja pöristään ja ulistaan. Että siihen nähden ko. aamuna esitys oli siis melko vaisunlainen...

Mitä sitten oli tapahtunut; Keittiön lasivitriinin hyllyköistä oli vedetty yksi pärekori alas tavaroineen. Kori on siis aikalaillakin tuon kuvassa olevan korin tapainen, vähän samaan tapaankin hyllylokerossaan. Että siitä sitten pahapäinen, tai tässä tapauksessa päreinen, kori oli hypännyt pienen pentuparan kimppuun. Niinhän se siis tietysti meni. Onneksi Kira oli ehtinyt turvaan omaan petiinsä, jossa sitten vienosti hymyili ja katseli... Tara taas isosiskon ominaisuudessaan oli jo varoitellut Kiraa, että sinuna en tekisi noin, ja kun ärsytetty kori sitten hyökkäsi, katsoi Tara parhaaksi paeta paikalta, luikki eteiseen kuuntelemaan mitä tuleman piti.

No tottakai piti siihen hiukan draamaa heittää ja suureen ääneen päivittelin että Aaaapua, Mitä Täällä Onkaan Menty Tekemäääään..?! Siinä vaiheessa Tara The Luimu tuli ovenrakoon kurkkimaan ja selitti että mä en tehnyt mitään ja sanoin tollekin dörpölle ettei senkään pitäs. Ja Kiraa nolotti, yritti selitellä kainosti pedissään että niin mutku... Se paha kori... Hyökkäsi! Ja mää en oikeestaan ees tehnyt mitään ja se kori loikkasi kimppuun ja hyökkäsi... Ja se oli kuitenkin vahinko...

Se on välillä aika vaikeaa pitää pokkaa näissä tilanteissa. Meinaan kun se pokka pettää ja alkaa hillittömästi tai edes ihan vähänkin naurattaa, on kaikki uskottavuus juuri sillä hetkellä menetetty. Varsinkin Kira on kehitellyt erinomaisen vinkeän tavan päästä torupälkähästä. Se tuijottaa ensin huolestuneena kulmat kurtussa, pää keikkuen silmiin, ihan kuin itsekin olisi kovin järkyttynyt omasta käytöksestään. Ja sitten kun sen eläytyminen asiaan alkaa naurattamaan, se aloittaa omituisien mutkapomppuliikesarjan suoraan kohti, vähän kuten tuo pikku kilipukki tuossa videossa, vähän tosin hallitummalla koreografialla, mutta kuitenkin. Kaikki jotka on nähneet noita "kilinpentuja" loikkimassa, tietää miten hassulta se näyttää. Niin Kirakin. Siinä vaiheessa ei sitten ole enää toivoakaan pitää yllä minkäänsortin coolin johtajan asemaa vaan kaikki auktoriteetti on hävinnyt kuin pier... ilmavaiva saharaan. Niin ja ilmavaivoista puheenollen, niitäkin on riittänyt tällä pikku-harmaalla. Tästä syystä sitten vaihdettiin ruokaa mutta siitä vaikka enskerralla. Nyt viihtyisää hetkeä Kiraa matkivaa kilinpentua katsellessa.


1 kommentti:

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Jälkiä pimeässä...

Kiitos kuvasta Koutsi, ihan itse pöllin ;) ... pimeät jäljestäjät. Alkaa ilta olemaan armoton, valo käy vähiin, tunnit vuorokaudessa v...