Caravaani kulkee!

Nyt juttua pukkais kaikesta. Nivelravinteista, treeneistä, autosta, kaulapannoista, autosta, hienosta ilmasta, Kirasta, Tarasta, autosta, tulevasta maanantaista... Mistähän sitä aloittaisi ettei vallan tulisi sekametelisoppaa?

No siitä autosta. Ihan lyhyesti, ainakin yritän. The Auto alias koirankuljetin on siis saapunut. Jeeeeee! Tämä on nyt kyllä niin pitkälti autohöpinää, eli jos ei kiinnosta, palaa vasta seuraavaan, joka on jokin noista yllämainituista aiheista, mutta nyt autoon, joka siis saapui 3.3.13. klo. 23.

Sain mittavan tilanneraportin ja tiedotuksen asian tiimoilta, kuljettimen noutajalta, vielä ennen omien päälyhtyjen sammumista. Siltikään en oikein sisäistänyt edelleenkään asiaa että nyt oli se oikea The Koira-auto! (Näin jopa painajaisia auton hakumatkaa edeltävänä yönä, se olikin tosin moottoripyörä jota olin ostamassa ja aivan liian iso, mitä en tietenkään tiennyt. Kaupat oli jo sovittu ja kun näin pyörän, olin kauhuissani etten sillä koskaan voisi ajaa... En tosin tiedä juontaako tämä jo jostain menneisyydestä, *köh köh*... Mutta melko stressaavia selkeästi siis nämä tällaiset autonvaihtopäätökset ;)

Maanantaina tuli sitten tosiaan itsekin ajettua ekaa kertaa omalla, uudella koirankuljettimella. Eikö olekin fiksua ostaa auto edes koeajamatta sitä? Minkäs teet kun oli huitsinnevadassa ja molemmat eivät voineet lähteä 6.00-23.00. väliseksi ajaksi pois. Nerokkaasti päättelin että lienee parempi autopuolen asioissa fiksumman lähteä paikalle haistelemaan, käryääkö homma vai tuleeko siitä hyvä ja luotettava peli joka vie turvallisesti koirulit ja niiden hovikuskin paikasta toiseen. Kyllä mä sitten totun. (Sano koirat.)

Koirat sano myös että ookoo, hyväksytään, kun kävivät maanantaina koeistumassa koiraosansa. Tara pomppasi heti tutkimaan tarkasti, Kira laittoi korvat lentoasentoon ja vähän empi... Mutta päätti sitten että jos toikin niin kyllähän mäkin.
Saiskohan tästä tällasta avomallia, näkisi ajellessakin paremmin...

Tiistaina otettiin sitten ihan oikein kojarit Kiran kanssa The Autolla. Mentiin reeneihin. Ja sehän sujui hyvin, ei tullut YÄK-kää. (Ja voitonriemuinen hymy, välittyyköhän se sinne sunkin näyttöön asti?) Joo, voihan se olla aikaista hehkuttaa, eka kertahan tämä. Tai no ei oikeastaan, autoiluttihan kasvattiemo Kiraa sisaruksineen farkkubiilissään. Ehkä se muistaa, "jeeee, täähän on kun se mun kasvattikodin kiva auto, missä oli mun kaikki siskot ja veljetkin, paljon kivampi kun noi toisen täällä, missä joutui matkustamaan pienellä penkillä ja pomppivassa autossa, jalkojen välissä.."

Vähän jännäs, minä siis, että miten sujuu purkaus, se sanottakoon sedanin hyväksi että ovi on paljon helpompi avata ja koiraa pitää silmällä ettei sujahda ulos omia aikojaan. Hyvin on Kira sen oppinutkin, ei rymistele, odottaa lupaa, mutta nyt oli uus juttu ja uus testi. Hyvin sujui, ei sujahtanut alakautta. Sanoin ei tule - istu, ja koitin olla maalivahtina takaluukun alareunassa, valmiina ottamaan koppia, jos kuitenkin tulee. Ei tullut, meni maahan ja odotti. Se on niin innoissaan nyt kun osaa mennä maahan, ainakin aina silloin kun on innoissaan asiasta, että tuppaa menemään maahan aina kun sanoo istu. Korjaillaan. Kivahan se on että on innokas opiskelija ja yrittää.

Reeneissä meni ihan hyvin, harjoiteltiin taas luoksepäästävyyttä jota onkin hyvä harjoitella, ihmiset kun on niiiin kivoja! Ei millään malttais sitä, jo niiin tuttua tavisihmistä seurata kun kerran ihan uusiakin tuttavuuksia ois tarjolla! Tai tuttuhan ohjaaja-Hanna jo on, mutta superkiva kuitenkin. Sitten treenattiin seuraamista, Kira tuppaa istuessaan tuuppaamaan peffan ulospäin, se pitkälti juontaa itsestäni, joten pääosin tämän treenaaminen on siis mun juttu. Sitten kun itse osaan, osanee kyllä Kirakin. Noutoakin ihmeteltiin, se olikin taas ihan uutta, että mitenkäpäin se opiskellaan. Nyt vaan siis tutustuttiin asiaan ja käytiin läpi miten sitä kannattaa alkaa opettamaan.

Samalla siinä pohdin miten iso haaste olisi Taralle tehdä nouto oikein. Se hakee ja tuo, muttei pidä suussa. Pudottaa, ottaa suuhun, pudottaa, jne. Jos pitää suussa, ei pysty ottamaan kontaktia ja pelaa kokoajan. No, ompa siinäkin sitten haastetta taas itsellekin, jos asiaa opiskellaan Tarankin kanssa vielä.

Ja lopuksi otettiin paikalla makuu, rivissä. Nyt ei taas maahan meinannut muistua ollenkaan, ei ollut siis niin innoissaan kun kaikesta muusta. Sitten kun se muistui muistilokeroista, alkoi sujua. Siinä rivissä hienosti, kuin konkari konsanaan, pötkötteli ja tuijotti tiukasti. Välillä piti vähän vilkaista toki naapuria, että osaako yhtä hyvin. Osasihan se, Taisto-corgigoira, toisella puolella Neo-mäyräkoira.

Hienosti meni. Kuitenkin tuli fiilis että pientä keskittymisväsyä on ollut nyt ilmassa pariin vikaan kertaan, koitettiin tällä kertaa jättää reeniä edeltävä pieni peltolenkkikierroskin pois, ettei väsy, ei auttanut. Nyt on siis hyvä pitää pieni tauko taas. Vielä yksi kerta tätä reenikertaa jäljellä ja sitten taukoillaan. Ei mennä vielä BH:n harkkakursseille. Tosin kellonajatkin taas työn kanssa oli aika haasteelliset, joten se pääosin ratkaisi asian. Eihän meillä oo kiirusta kuitenkaan, jatketaan maailman ihmettelyä muuten nyt hetki. Tehdään pohjatyötä BH:lle.

Tässä vielä kuvakollaasi Kiran automatkailuista. Jos jollakulla hyviä suosituksia koiraveräjistä, häkeistä jne. autoon, nyt on hyvä paikka hehkuttaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Jälkiä pimeässä...

Kiitos kuvasta Koutsi, ihan itse pöllin ;) ... pimeät jäljestäjät. Alkaa ilta olemaan armoton, valo käy vähiin, tunnit vuorokaudessa v...