Vetokisa

Tämän myötä hauskaa vappua kaikille tasapuolisesti! (Kuvattu 28.4.)
(Testissä Huntersmartin vetosilmukka, tai toinen osa siitä. Hyvin toimii!)

No HupSiStA!

Piti kirjoittaa ja kirjoitankin kyllä tuosta lauantain reenikerrasta, mutta nyt on pakko ensin kertoa mitä aamulenkillä tapahui. Kierrettiin normisti peltolenkkiä, tuulisessa ja kylmässä, syksymäisessä kevätsäässä, Tara ja Kira pinkoi tietysti eellä ja minä tepastelin perässä. Päästiin puoleen väliin ja yhtäkkiä kuului kaamea PLUMPSIS! Sitten näkyi surkea vaakatasokorvakoira, joka oli ihan uppeluksissa kaulaa myöden ojassa. Minä tietysti kauhuissani huutamaan kaikenlaisia selviytymisohjeita ja varmasti kellukkeitakin olisin viskellyt jos kädenpäässä olisi ollut. Tara taas ei osoittanut minkäänsortin vesipelastusviettejä, vaan tuijotti silmät ympyräisinä ihmeissään vesipetoa ja minua vuorotellen, varmasti miettien että mitäs ihmettä nyt tälläkertaa...

Hupsista...
Taralle ei ole tainnut ikinä käydä noin. Eikä se ole varmaan ollut itseasiassa uimassakaan. Sensijaan se taas on ottanut kerran jos toisenkin sähkärit hevosten aidoista ja paennut senpäiväistä mekkalaa pitäen jonnekin hyvänmatkan päähän aidasta. Ekan kerran panikoin että sinne meni sitten hukkaan koko hukka, vaan ei kuitenkaan onneksi, kunhan vaan otti hatkat riittävän kauas pahasta aidasta.

No, Kira kuitenkin hanskasi tämän, ehkä vähän yllättävänkin "talviturkin riisumisen" ja kömpi ojasta ylös, ravisteli reippaasti ja tuumasi että hupsista vahinkoja sattuu ja eikun letsgou menoks taas! Alkusokista selvittyäni pieni vahingonilo taisi hiipiä naamalle ja alkaa ihan ääneen naurattamaan. En kyllä oikeasti tiedä edes mitä tapahtui, taklasiko Tara Kiran ojaan vai menikö utelias nuori hukkanen liian lähelle reunaa. Ei tainnut suurempia traumoja saada koska hetken päästä oli hengailemassa vähän isomman ojan reunalla... Ehkä pian pitää kaivaa se snorkkeli ja räpylät esiin ja mennä sinne koirauimalaan.

SPL-Hauninen, HUI...

Taitaa tulla agi-koira Kira-koirasta, kiipesi äsken pirttipenkille viereen istumaan...

Lauantai aamupäiväsellä kuitenkin kiivettiin autoon ja huristeltiin Turun SPL:n Haunisten kentälle treeneihin, joiden vetäjänä toimi Marika. Bongasin Marikan sivut Dog Sport Centerin FB-sivuilta ja kun huomasin että Marika puuhailee viikonloppuisinkin, ajattelin että sehän passaisi enemmän kuin hyvin ja ängettiin Kiran kanssa mukaan.

Kyllä se vähän jännitti, suunnata nyt oikein sakemannien plantaasille! Tässä kun ollaan edelleen aikaslailla alkutaipaleella oleva (wannabe-sakemanni)harrastaja (vaikka itse rotua onkin iänkaiken jo kotona ollut, mutta...) tuntuu sekajoukoissa jotenkin helpommalta hengailla, joskus vaan lienee syytä siirtyä hiukan mukavuusalueiden ulkopuolelle, eihän sitä tiedä jos siellä kuitenkin vaikka ihan viihtyisi.

Mieleeni nimittäin palautui mm. elävästi ko. plantaasista se, kun Taran ollessa ihan pieni, oltiin menossa palveluskoirakentälle sakemannien viereen ja paikalle ekan kerran tullessamme kysäisin vieressä olevan auton henkilöltä että missäköhän mahtaa olla se palveluskoiraporukka, henkilö katsahti vähän turhautuneen näköisenä ja huokaisi; Jaa,a, minulla on SAKSANPAIMENKOIRIA... Tuli vähän pönttö olo. Niin, niinpäniin on kaketi meilläkin, mutta en minä sitä nyt kai kysynyt. Löydettiin onneksi kuitenkin omin neuvoinemmekin sitten sinne palveluskoiraväen viherikölle, SAKSANPAIMENKOIRAMME kera... Nou haard fiilings, kunhan vaan tämä jäi mieleen ja lentäväksi vitsiksi... ;)

Tällä THE Kentällä (varmaan kohta Kiran kanssa ollaan karkoitettuja ko. kentältä jos tätä vielä hetken jatkan...;) oli ihanan rauhallista, vain muutama koirakko, huh. Kaikki oltiin eri tasoisia, me ehkä enemmän erottuvina alkutaipaleen kävijöinä, mutta Marika hanskasi hienosti tilanteen yksilöiden kaikki sopiviin tehtäviin. Piti tietysti myös selvittää missä mennään ja mikä on suunta. Ihan alkutekijöissähän me. Kira on sivulla vähän vinossa, peffa ulkona. Seuratessa tuppaa käymään samoin. Marika kysyi, tuleeko meistä isona jotain vai hengaillaanko me vaan, lähdetäänkö siis hiomaan asioita vai onko se niin nokonuukaa? Tuumasin että en tiedä vielä mitä meistä isona tulee mutta mitä sitä sinnepäinkään vaan tekemään, yrittää ainakin pitää, varsinkin kun näin pienistä ja toisaalta vielä helpoistakin asioista tehdä oikein, on kiinni, hiotaan vaan! Ja onhan se tosiaan helpompaa viilata nyt kun ollaan muutenkin alkutaipaleilla, kun sitten joskus myöhemmin, jo opittuja pahiksia pois. Ja olihan tästä jo Hannankin koulussa puhetta. Joissain asioissa vaan pitää nipottaa, ei auta, pitää se minunkin nyt oppia.

Korjattiin siis Kiran sivullaolopaikkaa vähän taaemmas jotta koira ei hakisi niin helposti vinoon kääntymällä vähän eteen. Tehtiin seuraamista ihan parin askeleen pätkissä. Hetki tätä, meni ihan kivasti ja sitten pidettiin paussi. Hienoa, olin kovasti mielissäni että meidät passitettiin paussille. Sitä mielestäni näin nuori koira tarviikin. (Ai oliko ennakkoasenteita hikipäässä reenaavasta joukosta? Nooo... Ei kai... ;) Ulkokentällä olikin kiva mennä reunoille tutkailemaan hajuja, se antoi oikeasti vähän lepoa päälle treenien väliin. Sisähallissa tauot meni vähän istuskeluun, huokailuun ja ehkä pienoiseen tylsistymiseen. (Yritän tässä kai nyt oikeasti vaan tsempata itseäni ulkokenttien vesisateisiin ja myrskytuuliin. Tiedän että tulen vielä kaipaamaan sisähallin kattoa ja seiniä, tuulen ja sateen piiskatessa ja pohtiessani koiraharrastuksenkin järkevyyttä vs. vaikka pitsinnypläys...)

Ja eikun treenit jatkukoon; Seisomistreeniä! Se on ollutkin ehkä se hankalin, joten vinkit ja avut otettiin ilomielin vastaan. Koitettiin lelun kanssa ensin muttei lelu paljon vieraassa paikassa taaskaan kiinnostanut. Vaihto siis makupaloihin, se toimi. Meni ihan hyvin. Kunhan narunjatke muistaa laittaa käden alaspäin ettei tule liukumäki-efektiä ja koiran peffa maahan. Tässä kohden olisi varmasti ollut helpompaa jos se lelu olisi ollut JEEEEE, kotonahan ne onkin, joten eiköhän tätäkin päästä kotona paremmin työstämään. Sitten luoksepäästävyys, joka meni superhyvin! Makupalapalkan avulla mutta kuitenkin. Kiran mielestä kun kaikki ihmiset on NIIIIN mukavia, että on melkoinen koitos olla menemättä jo vaikka ihan itse tervehtimään tulijaa, eikä epäkohteliaasti istuapönöttää paikallaan. Sen perään paikallamakuu jossa toiset koirat sai ainakin häiriötreeniä kun Kiran kanssa piti vähän tassusta pitäen olla ja tehdä, makupaloja syötellen. Ihan hienosti, loppua kohden vähän herpaantui, ajan venyessä. Kotona koitetaan lyhyemmissä pätkissä, useammilla erillisillä toistoilla saada varmuutta ja jaksamista. Kyllähän me tätä jo irtonaisena All4dogsissa treenattiin ja meni paljon paremmin, mutta nyt on ollut taukoa tässä (laiska minä) ja sekin näkyi. Heti laiskat kärähtää, täälläkin.

Ja loppuun vielä yksi luoksetulo, taas jännitti minne koiruus ehkä pinkaisee kun ei enää ollut seiniä ympärillä ja vieraassa paikassa, pihalla, irti... Apua... Pinkaisihan se luokse mutta ihan kohdalla alkoi jo hajut kiinnostaa enemmän.

Mitä oli vaikeaa; Leikkiminen. Kira ei leiki vieraissa paikoissa. Kotona kyllä, vaikka miten kauan ja vaikka millä. Vieraissa paikoissa se on vähän totinen. Ohjeeksi saatiin etsiä lelu joka nyt oikeasti innostaisi leikkimään, treenien välissä palkkana, kentällä pitää olla kivaa! Totta, tämä on ollut pieni ongelma jo silloin ihan eskarissa. Ei sitä nyt jaksaisi leluilla leikkiä kun on niin paljon muutakin kivaa. No, nyt se otetaan päänvaivaksi. Narunjatkeelle siis. Selvittää mikä on Kiran paras lelu ja sen kanssa treenataan kotona enemmän ja toivottavasti  pian myös muuallakin.

Mikä oli helppoa; Olla. Kiran kanssa on helppoa olla ihmisissä, se osaa olla mielestäni hyvin "maailmalla". Kun täällä metsissä asutaan, on täällä aika rauhallista ja hiljaista, ei ihmis- tai koirahäiriöitä tai muutakaan. Silti Kira käyttäytyy hyvin ihmisissä. Se on ehkä se kaikkein tärkein asia. Sen jälkeen kaikkea on helppo harjoitella ja opetella.

Yhteenveto: Tykkäsin ja uskon että Kirakin. Kiitos Marika, lauantaina tullaan taas! THE kentälle! ;)

Ainiin, lisää mätsäreitä bongattu;

Ei liikaa!

Tänään tsiikataan Kiran kanssa yks uus juttu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Sillä aikaa voi lukea vaikka Juha Kareksen jutun Koiraa ei saa rikkoa, liian aikaisin liikaa vaatimalla.

Hyviä, joskin pitäisi olla aika selviä, muistutuksia ihan itsellekin tässä välillä. Vaikka me nyt niin tosissaan treenaillakaan, silti huomaa alitajunnassa välillä toisten edistyksiä, tekemisiä ja osaamisia lukiessa ajattelevansa että mitäs me osataan? Tuo on nuorempi ja osaa jo vaikka mitä!

Ei, ollaan iloisia siitä että toiset osaa ja iloisia siitä mitä me ja te osaatte. Ei meillä ainakaan ole kiire minnekään, kyllä me ehditään ja sitäpaitsi hauskaahan tämän olla pitää. Tara on hyvä esimerkki taas siitä että jokainen kehittyy omaan tahtiinsa. Tara on kouluttanut minulle pitkää pinnaa ja hyväksymään vähän erillaisetkin luonteensärmät. Opettanut että myöhemminkin ehtii ja oppii.

Tavoitteita ja suunnitelmia on hyvä olla jotta on suunta ja ajatus, mihin pyrkii, mutta niistä ei voi tai saisi pitää itsepintaisesti kiinni ja niiden kanssa on joustettava jos niikseen tulee. Aina ei myöskään voi olla hyvä päivä tai sopiva fiilis tehdä jotain, silloin tehdään vähän vähemmän tai ei ole maailmanloppu olla tekemättä kokonaan, kunhan ei tule tavaksi. ( => Älä tee tänään mitään, minkä voit tehdä huomennakin...)

Se oli hyvä että otettiin Kiran kanssa töiden takia vähän taukoa treeneistä. Se vähän väsyi tai kyllästyi. Hannakin näki ja varoitteli ettei tule vaisua alisuorittajaa. Hanna tsemppasi ohjaajaa, innostumaan enemmän koiran suorituksista ja innostamaan koiraakin. Joo,o, on se totta, kotona ollaan avoimempia. Pitäisi vaan antaa lupa itsellekin hyppiä ja villiintyä innostuksesta ympäriinsä kun menee hyvin, *JEEEEEEEEEEE!* Niinkuin tenavana, se kävi aika luonnostaan. Mutta nyt on sentään aikuinen, pitäisi osata käyttäytyä hillitysti julkisilla paikoilla? Ai ei vai? Ei päde koirien oppikoulussa? No hyvä, paljon mukavampaa ollakin vähän lapsellinen. ;)

Kyllä, itsensävillitsemiskurssi olisi siis paikallaan, mutta kyllä koirassakin oli muutoksia. Kotona se on ihan toisenlainen. Mutta me tehdään ihan lyhyitä pätkiä, joka päivä, aina muiden juttujen ja tekemisien ohessa. Viedään hevosille vettä tarhaan ja siinä ohessa otetaan sivu-maahan-sivu-sivu-sivu-vapaa! *JEEEEEEE!* Ja taas hetkenpäästä vähän jotain muuta ja vähän jotain samaa ja *JEEEEEEEEE!* Kotona se tekee tosi hyviä pätkiä, (useimmiten) oikein itse ehdottaa, tulee sivulle ilman käskyä seuraamaan ja hakee kontaktia, haluaa loistaa. Tai sen herkkupalkan. ;)

Hei hei talvi...


Tänään taisi sitten olla se viimeinen kaunis talvipäivä. Vietettiin osa siitä piha- ja tallihommissa, osa pellolla ottaen kaikki ilo päivästä irti. Oli kivaa, jää ikävä talvea.

Tosin kaikille päivä ei ollut ehkä ihan yhtä upea ja kiva. Ensin reitillä mönki Kari Karvamato. Arvaahan sen, miten siinä kävi. Suuhun se joutui muttei ihan syödyksi asti. Hetkenpäästä Tara kuuli Hanna Hiirun rapistelut ja iski armottomalla tupatarkastuksella niin että pesämateriaalit vaan pöllysi. Oivoi. 

Karvamato kippurassa
Hiirunpesä ja Kira ihmettelee sotkua

Ja vähän liikkuvaa kuvaa vielä, ei hyvää mutta liikkuvaa kuitenkin. Piisikin loppuu ennenaikojaan, muttei se haittaa, päivä oli niin hieno ja mukava. (JK.Voi miten Kira on kasvanut, katso vielä toinen hassu kännykkävideo tästä )


Istuskellessani vielä hetken peltonaapurin kuivurinkulmalla ja katsellessa koirien viimeisiä lumisotia, sain kuningasidean. Miten hauskaa olisi joskus päästä korien kanssa jonnekin erävaellukselle! Lappiin tai jonnekin muualle erämaan perukoille patikoimaan! Ehkä vielä joskus, heitetään rinkat selkään ja mennään. Tiedä miten siinä sitten kävisi, kun ole ikinä ollut missään patikoimassa. Ehkä pitää aloittaa täältä Kuhankuonon laavuilta. :)

Hei hei talvi, ehkä vielä tänävuonna nähdään taas, ensivuonna viimeistään, jäädään innolla odottamaan!

Koirahäppeninkejä

Parit häppeningit bongasin ja laitetaan ne nyt tännekin. Koiramarssia ja mätsäreitä. Kira on niin iso tyttö ettei oikeisiin taida olla sen kanssa asiaa ja totta sanoen eipä tuo haittaa ollenkaan ;) Mutta noin elämänkokemusta kartuttavana asiana ehkä mätsäreissä ois ihan hauska hauskalla mielellä poiketa. 

Koiramarssin ajatus on kaunis, pitäisiköhän joukon, ihan hännille mennä, siellä vois olla turvallista? Lähteekö vaikka Atso, Tinka ja Eppu tai se Epun lauman pienempi tyyppi, ihmisiensä kanssa mukaan? ;)


Turun seudun mäyrikset järkkää 21.4. mätsärit, tästä lisätietoa, toivottavasti näkyy vaikkei fasepuukkielämää olisikaan. 

Ja SPL-Turku järkkää toukokuussa, luulen että tuonne suunnataan, ihan mielenkiinnonvuoksi jo, ainakin pällistelemään. 

Jos bongaat lisää hyviä häppeninkejä, luentoja, mitä vaan koiriin liittyvää vähän tältä puolen Suomea, vinkkaa ihmeessä!

Eikun jänöjahtiin!

Joo. On se tosiaan jännä juttu miten alkaa pohtia omaakin syömistapojaan ja tottumuksiaan tuollaisen koirien raakaruokintaluennon jälkeen.

Eilen siis sain itseni kuljetettua (josta myös kiitos Epun hovihuoltajalle, näissä kohden olen vähän laumasielu, vaikka muuten mielelläni erakoidun rauhassa) Heidi Rubinin raakaruokintaluennolle. Mitä enemmän olen raakaruokinnasta lukenut, sitä enemmän se kiinnostaa ja siihen tuntuu tulevan ikäänkuin tiedonjano. Se jo kuulostaakin loogiselta ja järkevältä. Luento oli siis erinomainen tietoiskupläjäys tässä kohden ja osallistuminenkin oli varsin edukasta, 5euroa / pää, paitsi minulta ei sitäkään, kun käydessäni Turun Lemmikkieläinasemalla hakemassa Muschin ateriapötköjä sain nimeni listaan, joka oikeutti oikeuden vain hilata itsensä paikalle. (Kiitos siis Lemmikkiasemalle hyvästä ruokintavalistuksesta!)

Porukkaa oli paikalla melkein auditoriollinen, joka lukeutu jo barffaafiin, wannabe-barffaajiin (joihin luen itsenikin vielä kuuluvani) ja asiasta ihan vaan uteliaisiin. Heidi on biologi ja filosofian maisteri (genetiikka) josta voit lukea lisää Heidin sivuilta lisää tästä.

Pointtina hän painotti asiaa joka tuntuu valtaosalta ihmisistä unohtuneen; Koira on petoeläin. Mikä on petoeläimen luonnollista ruokaa? Muut eläimet. Hän kertoi "nappularuokinnan" vaikutuksesta ja raakaruokinnan eduista. Miten kauan koirat on syöneet teollisia ruokia ja miten kauan raakaa? Noin 60 vuotta taaksenpäin, teollisten koiranruokien tullessa markkinoille, on koirien terveysongelmat lisääntyneet ja lisääntyneet. Allergiat, iho-ongelmat ja tulehdukset, eri sairaudet, kutinat, ylivilkkaus keskittymisongelmineen... Näitä lääkitään mutta itse syytä ei useinkaan selvitetä. Todetaan vaan että koiralla on herkät korvat, tai että se nyt vaan on allergikko. Yleensä allergiat ja muut ovat kuitenkin kokolailla peräisin jostain.

Pääosin teolliset koiranruuat sisältävät viljaa, valtavanmäärän hiilihydraatteja, mikä ei ole oikea, luonnonmukainen koiran ravinnonlähde. Ne voivat olla lähtöisin huonolaatuisista sokereista tai maissista.  Koira ei pysty sulattamaan suuria määriä kasvisperäistä ravintoa, jolloin se muuttuu kuona-aineiksi. Kuona-aineet poistuvat toisesta päästä ulos ja / tai imeytyä suoliston kautta koiran elimistöön. Elimistö taas yrittää päästä siitä osasta eroon ihon ja limakalvojen kautta, joka taas voi kieliä silmien rähmimisestä, töhnivistä korvista, iho-ongelmista, jne. Myös se valtava määrä lisäaineita, joita ko. ruokiin käytetään pitkien, pitkien säilyvyyksien takaamiseksi, on iso kysymysmerkki. (Ihan kuten meillä ihmisilläkin.)

Pakkausselosteet lupaavat määrällisesti loppujen lopuksi hyvin vähän lihaa. Liha ei aina myöskään tarkoita lihaa vaan ovat kasa teurasjätteitä. Luvatut vitamiinit eivät kestä valmistusprosessin kuumentamista ja niitä lisätään keinotekoisesti, osa on jopa sellaisia jotka on ihmisten ruuissa kiellettyjä niiden aiheuttamien ongelmien vuoksi. Pystyykö koira näitä kaikkia, keinotekoisuuksia edes käyttämään hyväkseen? Kuumennettaessa suuri osa entsyymeistä, hyödyllisistä bakteereista ja antioksidanteista tuhoutuu myös. Samoin kärsii valkuainen ja rasva. Kivennäiset kestävät kaikkein parhaiten mutta niidenkin koostumus muuttuu. Kypsentäminen tuhoaa tai muuttaa tärkeitä ainesosia.

Nyt on aika helppo vastata ihmisille, jotka kyseenalaistavat sitä, saako raakaruokintaa syövä koira varmasti kaiken tarvitsemansa. Saako se sitten kuivamuonista? Niin uskotellaan, helppoa, vaivatonta, siistiä ja kaikki samassa nappulassa. Totuus vaan voi olla aika toisenlainen.

Koiran vatsahapot ovat alkujaan erittäin happamat ja siksi ne soveltuvat lihan ja luiden sulattamiseen. Tästä syystä koira pystyy myös syömään vähän pilaantunuttakin lihaa. Kuivamuona taas voi sotkea vatsan luonnonmukaista happamuutta eikä luut aluksi sula kovin hyvin. Koira voi myös hotkia lihaisat luut alkuinnostuksissaan joten niiden syöttäminen pitää aloittaa varovasti ja valvotusti, vaikkapa kädestä antaen, luusta kiinnipitäen. (Samalla oivaa harjoitusta tottelevaisuuteen, koira ei opi vahtimaan ruokaansa, irroittaa käskystä ja oppii syömään kiihtymättä) Jos koiralla tuntuu olevan tai epäilee luiden syömisessä olevan ongelmia, voi aloittaa vaikka jauhetuilla broilerinsiivillä. Parin viikon aikana, kuivamuonatta, raakaruualla, pitäisi olla palauttanut vatsahappojen tasapainon normaaliin, happamaan tilaan, jonka jälkeen luidenkin pitäisi sulata normaalisti. Meillä eka kokeilu luiden kanssa päättyi ripuliin. Enkä tiedä miten Taran luun edes kävi, luulen että se hautasi sen jonnekin. Kesäloman aikaan kokeillaan uudelleen.

Määrällisesti Rubin suositteli lihaisia luita 60-80%, lihat, sisäelimet, kalat jne. 10-20% ja kasvismateriaalia n. 10%. Lisäksi sitten öljyt, kanamunat, vitamiinilisät ja ehkä kotiruokaakin. Lihaisat luut ovat luita, joiden liha ja luusuhde on 1:1. Lisinä ja vitamiineina tärkeänä hän piti mm. Omega 3:sta, jonka erinomainen lähde on rasvainen kala, lohiöljy, ehkä pellavasiemenöljy. (Eläinperäisenä kuitenkin parempi vaihtoehto) D-vitamiini, jonka lähteenä maksa, kala, kalanmaksaöljy tai ihan kapselit. (Suosituksena 20KY/ep.kg / pv.) sekä C-vitamiini, suosituksena 5-10g/pv isoille koirille.

Erikoistapauksien, kuten esimerkiksi diabeteskoirien kohdalla Heidi kertoi että osalta sairaudesta kärsivillä koirilla on lääkitys pystytty jättämään kokonaan pois, raakaruokinnan kanssa. Hän kuitenkin suositteli varovaista siirtymistä ja keskustelua sekä eläinlääkärin valvontaa asian tiimoilta. Hän myös ihmetteli suuresti että koirillekin on edes voitu saada aikaan sokeritauti.

Osa kuuntelijoista ihmetteli eläinlääkäreiden negatiivista suhtautumista raakaruokintaan. Heidi tuumasi että se johtuisi siitä että eläinlääkäriopiskelijoiden koulutukseen kuuluu hyvin pieni osa ruokintaa johon eräs kuuntelijoista tuumasikin että näin on. Kyse olisi siis pitkälti tietämättömyydestä ja kuulemma tähänkin olisi vähitellen tulossa muutoksia. (Oma huom. Vai pyörittäisikö lääketeollisuus maailmaa vaan nyt vähän liikaa?)

Lopuksi vielä mukana oli Muschin edustaja Riikka Lahti joka kertoi yhtenä raakaruokintavaihtoehtoja tarjoavan Muschin tuotteista ja vastaili kiinnostuneiden kysymyksiin. Muschilta löytyy melkolailla kattava valikoima luita, lihoja ja aterioita. Ateriatkaan eivät ole täysin täysravintomuotoisia mutta syksyllä olisi niitäkin tulossa. Niiden turvin ei kai enää voi vedota siihenkään, että raakaruokinta olisi vaikeaa ja työlästä. Toki ehkä ei kaikkein edullisin vaihtoehto ainakaan isolla koiralla, mutta ainakin alkuunpääseminen on varmasti helppoa. Lihatuotteet tulevat Snellmanilta ja Kanatuotteet Atrialta.

Se mikä itseäni vähän Muschin puolella harmittaa, on hevosenlihan puuttuminen. Miksi näin? Riikka vastasi ettei hevosenlihaa saa. En jaksa olla ihmettelemättä tätä asiaa. Jos yrität viedä hevosen teuraaksi, se on vaikeaa eikä montaa kymppiä lihasta korvata. Sensijaan ulkomailta hevosta tuodaan, jopa naudanpihveiksi asti, kuten viimeaikoina on saatu lukea. Mielestäni hevosenliha on jo ihan eettinenkin vaihtoehto ja erittäin mielelläni sitäkin käyttäisin vaikkei minusta omaa pokua koirille ole varmasti koskaan tarjoilemaan.

Muschin lisäksi vaihtoehtoja löytyy kattavasti, kuten Maukas, Neu, Mur-Kis, KennelRehu, Murren Murkina jne. jne...


Lopuksi saatiin vielä tietoisku Aloe Verasta, johon suhtauduin aluksi hyvinkin skeptisesti, mutta kärsivällisesti kuunnellessani ehkä pieni avoin rakonen asialle löytyi kuitenin sieltä mielensopukoista. Olen kuullut lähinnä fanaattisia uskomuksia siitä, miten Aloe Vera on avain onneen ja parantaa ihan kaiken. Yleensä kun tämänkaltaisia mantroja aletaan hokea, poistun viimeistään vähin äänin paikalta. En usko ihmeaineisiin. Haluan kuitenkin uskoa että jotain muutakin on olemassa kuin vaikkapa lääketeollisuus. Melko järkevästi perusteltuna Aloe Vera on "vain kasvi", joka sisältää paljon hyviä asioita, vaikuttaen edullisesti moniin asioihin, lähinnä suoliston hyvinvointiin niin eläimillä että ihmisillä. Ja jos suolisto voi hyvin, voi yleensä koko kohdekin melko hyvin. Aloeveralta löytyi myös geelejä yms. joita on hyvillä tuloksilla käytetty mm. Hotspottiin jne. Ehkä sekin on kokeilemisen arvoinen asia, eipä siinä nyt ihan kamalasti häviä jos ei voitakaan. :)

Joka tapauksessa tykkäsin luennosta, Heidi ei suhtautunut fanaattisesti mihinkään, kertoi vain omat kokemuksensa ja mielipiteensä ja painotti koiria yksilöinä ja sitä että ihmisten pitää katsoa koiraansa, voiko se oikeasti hyvin, onko se täysin terve ja elinvoimainen? Jos ei, pitäisi miettiä miksi ei ja pystyttäisiinkö tekemään jotain että se olisi terve ja kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva. Hän käski myös aina perustelemaan kaikki väitökset. Tämä oli ehdoton suosikkikohtani. Haluan aina kuulla ehdottomasti perustelut asioille, mitä ja miksi. Hevospuolella tuntuu törmäävän valtavasti siihen ettei osata perustella. Ei loppuviimeksi yhtään tiedetä mitä ja miksi tehdään niinkuin tehdään. Se ei kuulosta kovin järkevältä, mutu-tuntumalla tehdään ihan liikaa ja pääsääntöisesti mennään metsään. Asioita ei pitäisi tehdä tyhjäpäisesti vaan miettiä, miten ja miksi.

Näin päivää seuraavana päivänä pohdin enemmän Taran korvien, varsinkin ja erityisesti toisen, töhnimisongelmaa. Se väheni radikaalisti kun ruoka vaihdettiin vehnättömään, muttei kuitenkaan loppunut kokonaan. Pohdin myös sen tassujen kirputtelua. Sekin väheni vehnättömään siirtyessä muttei loppunut. Pohdin myös vanhan Tinttikoiruuden iäntuomia ruokaongelmia, viljat eivät sopineet sennukoiruuden ruokaan enää ollenkaan, se tuntui kärsivän jatkuvasta näläntunteesta ja lihosi helposti.

Näihin kaikkiin löytyy järkevä selitys ainakin raakaruokkijoiden perusteluista. Kun asia pystytään perustelemaan järkevästi, olen kokolailla valmis sitä ainakin kokeilemaan. Jotain ainakin nyt mättää eikä se tunnu  kokonaan näillä pienillä muutoksilla korjaantuvan.

Raakaruokinnasta löytyy valtavasti tietoa vaikka googlaamalla Barffaus ja raakaruokinta. Onko sulla kokemuksia raakaruokinnasta, mitä ajatuksia lukemasi herätti? Puolesta vai vastaan? Miksi?

PS. Samana päivänä olisi ollut Raisiossa Juha Korrin luento Tavoitteena 100 pisteen tottelevaisuus. Vähän harmittaa että bongasin sen niin myöhään ja että ruokintavalistus oli samana päivänä. Olisi varmasti ollut hyvä luento käydä kuuntelemassa ja katsomassa. Toivottavasti vielä samanmoisia tulee...

PPS. Tässä kirjoitellessa söin sipsejä. Nyt on pahaolo. Ei taida nekään olla ihmisen alkuperäisravintoa vaikka sekasyöjiä ollaankin...

Lauantai-illan komiikkaa

Olkoon tämä kevyt alustus tämänpäivän "barffiluennon" huomiselle blogipurulle... ;)

Lihan perässä...

Olenpas ollut laiska. Tänään kuitenkin tarkoitus on suunnata raakaruokintaluennolle, joskos sieltä jotain matskua saisi tännekin sitten jaettavaksi. Mitä enemmän siitä luen, sitä enemmän tulen vakuuttuneeksi että jossain muotoa ja määrin siihen enemmän ja enemmän tullaan siirtymään.

Kaikenmaailman terveydelliset ongelmat on lisääntyneet, kuten ihottumat, allergiat ja sairaudet, epilepsia ja diabetes. Siitä liittyykö epilepsia ruokinnalliseen puoleen miten, tiedä häntä, mutta diabetes suuremmalla todennäköisyydellä liittyy.

Barffaus mielletään aika konstikkaaksi ja toisaalta, mitä enemmän ja enemmän luen, sen monimutkaisemmalta se tuntuu. Toinen sanoo toista ja toinen toista. Katsotaan mitä luennoitsija tänään sanoo, ehkä ollaan sen jälkeen vielä enemmän sekaisin ;)

Paistikohan se on tästä loikkinut...