Perheuutisia

Sataa sataa ropisee, kuratassut rapisee...

En vieläkään ole saanut aikaan järkeväksikirjoittaa jälkikurssin antia, mutta vielä se hetki tulee. Kotona on hiukan treenattu Kiran kanssa pallopalkalla helppoja (Helppoja? Mitä ne on?) juttuja ja aika kivasti se geelipalloon innostuu, no siihen nähden mitä ennen, ei lelut ole olleet palkkana yhtään niin hauskoja kuin makupalat. Olen apinoinut käyttöön pallon kanssa myös sanan PALKKA! -kun on palkkahetki ja viskaissut pallon ilmaan. Palkkahan on aina positiivinen asia, meille kaksijalkaisillekin, joten sen kautta on helppoa valata intoa itseensäkin. *Jeeee, palkkapalkkapalkka! Palkkapäivä!* Toimii! (Kunhan ei ajatella liian pitkälle jatkoon, tili tuli tili meni...)

Ja sitten vähän perheuutisia; Kiran emo Magi oli käynyt puurtamassa kokeissa ja suoriutunut hienosti ohjaajansa kera, tukalan kuumasta hellepäivästä. Taran emo taas lähetti maailmalle pieniä "Pikku-Ruuteja". Jos joku teistä (tai vanhemmistakin pikkuruudeista) joskus sattuu tänne blogiin itsensä jäljestämään, haukahtakoon merkiksi, olisi tosiaan mukava kuulla teistäkin! Kirankin suku on kasvanut ja pikkudiscoajia vilistelee maailmalle. Isänsä Disco ja Sirpa Pellikka osallistui IPO3 luokan suojelukokeeseen saaden yhteensä 276 pistettä. Uutisia bongattuna Sissiheimon sivuilta. (Niin ja tietysti olisihan hauskaa kuulla Discolaistenkin haukahtelua täällä.)

Nyt odotellaan perjantaita, silloin töitten jälkeen viiletetään Haunisiin ja aloitetaan arkireenit. Ilmeisesti tällä kertaa ohjaajana ei ole jo tuttu ja turvallinen Marika, vaan uusi tuttavuus. Reippain mielin lähestymme asiaa silti. Parin viikon päästä sitten suunnataankin Kiran kasvattajan luokse pentumiittinkiin ja häntä heiluten odotetaan tätä päivää, tosi kiva nähdä siskot ja veljet narunjatkeineen sekä tietysti emo ja kasvattajaemo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...