Pähkijä Pähkinä

Montakohan koiraa pitää tulla ja olla että tulee fiilis, jotta osaa ehkä vähän tehdä jotain oikeinkin? Ettei tarvi koiran ollessa 2, 4 tai 8vuotias, ajatella että jos olisin tehnyt näin tai noin, tai tämän kanssa olisi ehkä kannattanut tehdä niin tai näin, niin... Tai että sitten jos ja kun uusi vielä tulee, niin teen kyllä noin ja näin ja sitten siitä tulee sellainen ja tällainen.

HÄH?!
Mitä enemmän näkee ja kuulee, oppii sekä ymmärtää (ainakin luulee ymmärtävänsä), sen enemmän tulee sellainen fiilis että m-o-n-t-a. Kun vielä omaa ääripohtivan (tämä on siis iän myötä lisääntynyt, ennen oli tämäkin helpompaa!) mitä-miksi-miten- ajatusmaailman ja pitää tarttua kaikkeen, erityisesti just siinä hetkessä, eihän etenemisestä meinaa tulla mitään. Sivu! - *oho, miten se nyt noin vinossa, missä se mun kädenpaikka nyt oli, pitäsköhän mun nyt... Ei, ei se oo hyvä, tää on varmaan... Ei, oho mitä toi remmikin nyt solmuun meni...* Hetkinen! Minne se koira jäi?! Joo, ei ihme että koirakin on ihan pihalla...

Vähemmän pohdintaa ja enemmän tekoja! Ainakin sillä hetkellä. Pohtia voi sitten yön pimeinä tunteina. Oltiin Kiran kanssa perjantaina taas silmien alla. Seuruuta, kulmia, jääviä, pakkiakin kokeiltiin. Kyllä se siitä, vakaa luotto ja usko. (Ohjaaja, siis se koirakon, pelastaa kaiken, jos ei muuten! ;) Tuuli toi tuuli vei, hajuja ja ilmeisesti käskyjä mennessään. Pientä keskittymiskyvyn puutetta. Grippiliinakaan ei pelastanut höh. Kyllä se on kuulkaa opetettava koira pelaamaan irti, päästään kaikki helpommalla.

Mutta tänään, tänään tehtiin vähän jääviä ja jäätäviä jääviä olivatkin! Siihen se jäi, heti käskystä (ydestä, ei istu - paikka - vaan pelkkä  istu!) lennosta, istuanakottamaan ihan paikalleen! Ihmepenneli-Kira! Ja siinähän se taas nähtiin, koira sisäisti asian kun narunjatke vielä miettii, mi-ten  tä-mä  kan-nat-tai-si  teh-dä... ... Ja koira jo teki.

Tarakin loisti tänään, oli siis hyvä päivä. Tara teki pari tosi hyvää pätkää seuraten ensin sisällä herkkukarkin kanssa ja ulkona pallon kanssa. Aika siistiä ja vähän kyllä jo pelottavaa myös. Hyvä päivä -putki nimittäin alkoi jo eilen, poniotuksen voittaessa mätsärinäyttelyssä oman luokkansa ja ollen jaettu BIS2:nen. Hyvä päivä -putket ei yleensä ole ihan kamalan pitkiä. No, otetaan ja otettiin ilo irti näistäkin, jaksaa sitten taas vähän rämpiä.

Vähemmän ajatuksia, enemmän hyvänmielen tekoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

En ole poissa...

Taas yksi niistä päivistä, raskaista ja pelätyistä. Ei onneksi meillä, mutta muualla. Päivistä joiden tietää olevan edessä, mutta joita ei h...