Elämää pihan ulkopuolella

Voijee että oon ylpee! Pinkeämieli-Tarasta nimittäin! Ajatushan on ollut saada se hierojalle, mutta jos ja kun koiruus on sitä mieltä ettei oo vierailla karvoille todellakaan tulemista, mielummin ees lähellekään, ei ajatus ole ihan helppo, ainakaan noin käytännössä. Niitä hetkiä siis jolloin (yli)avointa Kira "Ihanaa, ihmisiä"-koiruutta arvostaa valtavan paljon.

Meille suositeltiin Rakkimuksen tiimoilta Turun Koirafysion Rikkilää, mutta liharuokapuolen kautta juttu ajautui jatkumoon Wirmon Vipeltäjien Johannan kanssa, joka samaisessa paikassa myös toimii hierojana. Sain älynväläyksen (todella, tiedän! Ei ihan heti uskoisi) ja sovittiin että piipahdan lihanmetsästyksellä Johannan asiakasväliaikaan, Tara mukana. Tartsan pääsisi siis vähän tutustumaan paikkoihin ja Johannaankin, joka, no ainakin ajatustasolla, tulisi viemään tätä hierontaprojektia eteenpäin.

Kun illalla kaulapanta pujotettiinkin Taran kaulaan, katsoi Kira vieressä että no nyt meni niin väärään kaulaan, "Mä oon tässä, daaaaaaaaa!?" Tarakin tuntui ajattelevan että jaahas, ompas hauskaa sovitella pantoja, kun mihinkään ees pääse. Yleensä se kun on Kira joka lähtee ja Tara jää mököttämään kotiin. Kun sitten piti lähteä ovesta pihalle, Tara vaan seisoi ovella ja ihmetteli (jota se ei kyllä ikinä tee). Joko sille tuli ajatukset viimereissusta lekurilla mieleen, "joko taas lekurille - ei... eihän?" tai sitten se todellakin ajatteli että varmaan kohta toi narunjatke vetää koko ajatuksen takaisin ja vaihtaa pannan tolle toiselle. Kunnes; "Jeeeeeeeeeeeeeeeee! Mä pääsen, mä todellakin päääääseeeen mukaan jeeeeeee! Kiiruusti autoon ettei vaan ehdi toi piippaava Kira muuttamaan sen mieltä, jeeeeeeee!"
Automatka sujui hyvin, pientä piippausta ja pyörimistä, vähitellen kuitenkin uppouduttiin tuijottamaan maisemia. Perillä huomasin että varatoimenpide-koppa ei ollutkaan autossa kuten oletin. Sovittiin Johannan kanssa että tullaan sisälle ja päästän Ärtsy-Tartsun irti,  vtp-kopan puuttumisesta huolimatta (Ihailtavaa rohkeutta hierojalta, Ärtsy-Tartsu ja irti vaan!). Ajattelin että parempi kun ei sen tarvi aatella että tuota narunjatkettakin pitää puolustaa ja itteänsä siinä samalla, vähän enemmänkin ehkä. Alkuun piti vähän keesi pystyssä haukkua, sitten kierreltiin ympäri tilaa, tultiin tsiikaamaan vieras, jonka vieressä narunjatke vaan istuskeli ja höpisi, vähän haukuttiin ja sitten pitikin jo hakea geelari, joka tietysti tuli mukaan. Välillä vähän piti tulla nuolemaan narunjatkeen naamaa ja koittaa istua syliin, sitten oli taas tutkailukierroksen aika ja pieni vilkuilu että vieras kaksijalkainen istui omalla paikallaan. Sitten se mokoma uskalsi siirtyä toiseenkin paikkaan istumaan, se oli vähän sellainen juttu Taran mielestä, että koska vapaa käskyä ei oltu annettu, piti vähän muistuttaa ettei moinen sopisi. Kun tämä kaksijalkainen hetkenpäästä siirtyi omaan huoneeseen, poispäin, uteliaisuus voitti ja piti hipsiä perässä tsiigaamaan että minnes se nyt... Jännä että sillä oli myöskin samoja karkkeja, mitä kotonakin, kyllähän ne piti käydä kurottelemassa parempiin kuonoihin, kun kerran tarjottiin.

Loistavaa! Olin oikein tyytyväinen ja ylpeä, odotin paljon pahempaa kirometeliä. Siitä sitten hyvillä mielin autoon takaisin, lihasaalis mukaan ja kotiin. Paluumatkalla jo vähän väsytti, kunnes tultiin paikalliselle kynnöspeltotielle ja Tara huomautti tuijottamalla närkästyneesti taustapeilistä että vois ees yrittää ajaa ajaa tasaisemmin.

Kotona Kira oli alkuunsa vähän piippaillut perään mutta tyytynyt sitten ottamaan nokoset. Tekee hyvää sillekin, ihan liian harvoin on joutunut olemaan ainoana vahtipäälikkönä kotona. On jo kuitenkin sen ikäinen että voi senkin homman jo ottaa tassuihinsa. Tara uppoutui omiin ajatuksiinsa ja nukahti varmasti sille jännän reissun päätteeksi melko pian. Iltatalliin vieteri oli taas ladattu kuitenkin omaan tyypilliseen, Taramaiseen tapaan ja kissojen iltapaimennus suoritettiin normaaliin tapaan.

Mutta oon niin ylpeä, hieno Tara! Ilmeisesti olemme myös tervetulleita jatkossakin ko. paikkaan, koska Johanna tuumasi että mikäli tällaisia asiakasvälitunteja tulee, ollaan tervetulleita ottamaan näitä pinkeän mielen avarrushetkiä jatkossakin. Tähän tarjoukseen tartumme enemmän kuin mielellämme! Iso kiitos Johannalle, uskon että tämä on iso juttu Taralle ja se tarvii juuri nyt tätä, sekä sitä hierontaa, ehkä fyssariakin tulevaisuudessa, muttei nyt mennä asioiden edelle, hiljaa hyvä tulee!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...