Sakemania

Tuossa, jo kauan aikaa sitten heitettiin niin vaikea plokaustoive, siis todella niin vaikea ja laaja, että sen ulossaanti on kestänyt  n ä i n  kauan (pahoittelut tästä toiveen esittäjälle ja haasteellisuudesta huolimatta kiitos postaustoiveesta, onhan niitä kiva saada, saa laittaa muutkin, vinkvink!).

Toive oli kirjoittaa ajatuksia sakemannien jalostuksesta, koulutuksesta ja muutenkin itse rodusta. (Kirjoittakaa toki muutkin sakumaanikot, voin sitten linkata niitä tänne, tulisi laajempaa näkökantaa samalla)

Ensimmäinen ajatus oli, etten minä, Noviisi-Narunjatke, voi siitä edes kirjoittaa. Onhan rodusta paljon ajatuksia päänsisällä, mutta niiden olisi ehkä hyvä siellä vaan pysyäkin.

Ihan ihkaomia sakemanneja vasta kolme ja kaiken kruunaa vielä se, että koirat ovat olleet niitä niin sanottuja kotikoiria. No ehkä Kira on sitten se oikea harrastesaku. Kiran kanssa on vähän ihan tavoitteellisesti opiskeltukin. Ettäs millä ihmeen kokemuksella tässä sitten ajatuksiani aihealueesta jakaisin?

Toisaalta olisiko sitten juuri niin, että se onkin se pointti, miksi tässä asiassa oli helppo noviisinarunjatketta lähestyäkin? Kysyä tavalliselta kaduntallaajalta mielipiteitä? Olen itseasiassa pari kertaa ennenkin ollut tässä tilanteessa; "Hei, ollaan ajateltu sakemannia, kerro niistä lisää?" Silloin olen hetken vilkuillut ympärilleni ja pohtinut että keneltä ne oikeen kysy...?

Noniin. *pyyhkii hikeä otsaltaan* Toivepostauksen lähettäjällä ajatuksena olisi tulevaisuudessa mahdollisesti hankkia se oma eka sakemanni ja rotu rotuna mietityttää. Terveys ja luonne. Kaikenlaiset asiat, joista kuulee ja lukee. Hyvä vai huono idea, oma sakemanni...

Ehkä itse ensimmäiseksi listaisin ajatukset, miksi juuri sakemanni?

Omalta kohdalta varmasti suurin syy tähän on ne ihan omat kasvattajani. Sakuja on ollut aina kotona ja niiden parissa kai tuli ikäänkuin kasvettua. Joukossa oli myös poninkokoisia irliksiä (minä siirryin tässä kokoluokassa suoraan niihin poneihin) ja karkkarimäyriksiä. Eli sakemannien läsnäolon tarve tuli kai jotenkin kasvuympäristön perimänä?

Mutta saksanpaimenkoira on minulle koirarotuna:
  • Sopivan kokoinen, ei liian pieni eikä liian iso. Mahtuu taloon sisälle asumaan eikä mene hukkaan.
  • Sopivan karvainen, ei liian eikä liian vähän. Ei pelaamista takkien kanssa tai kamalaa karvanselvitystä trimmaamisineen. Paitsi välillä tuntuu pohjavillakarvapallojen pyöriessä pitkin kämppää, että ne on sittenkin liian karvaisia.
  • Sillä leikkaa nopeasti ja se haluaa tehdä. No yleensä. Ei tarvi rautalangasta vääntää eikä miljoonaa kertaa. Sopivan aktiivinen, liikkuva, omilla aivoilla ajatteleva otus. Eli periaatteessa noviisinkin siis helppo kouluttaa!
  • Suoraviivainen. Tykkään mäyriksistä suuresti niiden ison egon ja valtavan sympaattisuutensa vuoksi. Sakemanni on suoraviivaisempi, tykkään siitäkin. Aaltopituudelle on helpompi päästä.
  • Monipuolinen. Ei se suojelu ja tottis oo oikeesti ne ainoot jutut, tämän kanssa voit tehdä melkein mitä vaan!
  • Toimiva vahtikoira. Toisinaan haluan syrjäytyä rauhassa. Näitten kanssa se onnistuu. No ainakin Taran kanssa ;) Ei tuppaa tuntemattomat turhan herkästi portista sisälle. Nykypäivänä ainakin hyvä asia, kaikenmaailman kaupustelijoita kun niitä on...
  • Ei tilaisuuden tullessa häviä. Pysyy siis pihalla, tai missä vaan, lähellä.
  • Aina hyväntuulinen! Ei murjota tai kärttyile. Aina valmis partiolainen. Ainakin pääsääntöisesti.
  • Helppohoitoinen. Ei mitään ihmeellistä koska mekin on pärjätty.
  • Paras. Niin.
Siinähän niitä tiivistetysti, mitä saku minun mielestäni on. Jalostuksesta ei tällä kokemuksella passaa niin paljoa naputella mutta se, mitä ajattelen on terveys ja luonne. Ja jotta siitä voisi olla oikeasti jonkinlaista käsitystä, lienee selvä että koiralla pitää olla sukupuu (paperit) tiedossa. Ajattelen myöskin niin, että jos nyt sitten on vaikka ne ceen lonkat, ei ole paras idea käyttää jalostukseen kun parempiakin on. Virallisten tulosten lisäksi olisi hyvä tietää muutenkin vanhempien terveydestä. Tiedä sitten miten periytyviä kaikki on mutta terveessä aina vara parempi kuitenkin.

Ja se luonne. Saksanpaimenkoiran tulee olla luonteeltaan tasapainoinen, vahvahermoinen, itsevarma ja ehdottoman ennakkoluuloton, mutta myös hyvin säyseä. Se on hyvin älykäs ja tarkkaavainen, ja sen pitäisi olla helposti ohjattavissa. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus vahti-, suojelu- ja palveluskoirana edellyttää koiralta rohkeutta, taistelutahtoa ja kovuutta. - Sanoo Wikipedia.


Ihan hyvin sanottu. Kuulostaa ihan mukavalta sakemannilta se. Avoin, rohkea ja Arfmania lainatakseni, seisoo neljällä jalalla. Tiina oli kaikkea tätä. Minusta sen upein luonteenpiirre ehkä oli rohkeus. Ei ollut mitään mitä se olisi pelännyt tai edes epäillyt. Se loi pohjan kaikelle hyvälle, tasapainoiselle ja täyspäiselle olemukselle.

Näin wannabe-harrastajan näkökulmasta koira, no ainakin se eka, pitäisi olla itseasiassa juuri tuollainen, kun tuo tummennettu teksti kertoo. Ne alan hyvin vihkiytyneet harrastajat varmasti sitten jo toivoo isosti myös tuota himmeämpää jatko-osaa; Taistelutahtoa ja kovuutta.

Kiralla on erinomainen luonne ja se on terve, jollaisena toivottavasti pysyykin. Kaikenkaikkiaan sellainen saksanpaimenkoira kun mielestäni ainakin tämän tason harrastelijan koiran pitää ollakin. Ehkä vielä vähän turhankin avoin, olisi halaamassa kaikkia vastaantulijoita heti alkumetreillä, mutta laitetaan se nuoruuden innokkuuden piikkiin. Ja parempi se niinpäin kuitenkin.
Tara taas oli ja on edelleen haaste. Sellainen, jota ei varmasti ekaksi sakemanniksi ainakaan toivoisi. Tuskin tosin sen tosiharrastajankaan unelma, arkuutensa vuoksi. Siinä yhdistyy vähän kaikkea; Kovaa temperamenttia, agressiota, vahtiviettiä ja valitettavasti sitä arkuutta. Jos meille olisi tullutkin Tara II, olisin jotain tehnyt toisin. Olisin tiennyt minne olisin aran ja kuitenkin vähän kihakan pennun kanssa suunnannut. Silloin en tiennyt enkä paikkaa ja apua löytänyt vaikka miten etsin. Vaan silti näin jälkeenpäinkään katsoen ei montaa asiaa ole joita olisi edes voinut tehdä toisin.

Taran kaltainen koira laittaa koetukselle omaan itseensä uskomisen mutta myöskin opettaa valtavasti. Nyt Kiran jälkeen ehkä sen Tara II:sen taas jaksaisi, (mielummin kuitenkin ei) mutta Taran perään suoraan toinen samanlainen olisi voinut viedä ajatukset täysin toiseen rotuun. Terveyspuolikaan sillä ei ole ollut ihan paras mahdollinen (spondyloosi) mutta ainahan se riski joka koiran kanssa on. Joka rodulla on jotain ja huonon yksilön kohdalle osuessa sitten enemmän.


Joka tapauksessa sakemanni on hieno koirarotu, ehdottomasti. Tintti oli silta Taran kasvattajaan. Kiraa hakiessa taas huomasin juuri sen, miten vaikeaa voi olla löytää sopiva koira ja asiallinen kasvattaja. Ehkä kaikissa roduissa on tätä samaa ongelmaa; Ne fanaattisuuteen taipuvat superharrastajat ja ns. tavisharrastajat. Ja jos et ole piireissä pyörinyt, ei ole ihan helppoa löytää se sellainen, jolla on sopiva pentu. (Tai kasvattaja joka uskoo sinun olevan sopiva pennulleen.)

Olihan se hirveää täysin noviisina, ei-piireihin-kuuluvana lähestyä suuria ja mahtavia kasvattajia. Kasvattajia, jolla oli jo ollut sakemanneja ennenkuin sinä olit syntynytkään, mainetta ja kunniaa, hienoja, pitkiä nimiä sukutauluissa ja kaikenlaisia kirjainyhdistelmiä. Niitä mistä sinä et tiennyt mitään. Kylmännihkein käsin luuria pidellen piipitin, että kun sakemanninpentua tässä... Oltaisiin nyt hankkimassa... Monesti sai tympääntyneen; "Ymmärräthän sä nyt varmasti ettei nämä SAKSANPAIMENKOIRAT oo mitään kotikoiria???"

Varmasti siksi, koska en pystynyt luettelemaan saavutettuja tuloksia tai kertomaan tietäväisesti suvuista. Tipahdin siis THE Kasvattajan silmissä heti sinne nevahööörd - ei kiinnosta - kastiin. Tässä kohden on siis jälleen kiitoksen paikka nykykoirieni kasvattajille, jotka malttoivat kuunnella loppuun asti, kysellä ja kertoa sekä kokivat kodin oikeanlaiseksi pennulleen.

Kira tuli kasvattajalta, jolle tämä pentue oli ainoa. Ja se onkin ainoa sääli, että oli ainoa. Kiran kasvattajan kaltaisia ainakin jokainen ensimmäinen sakemannini - ihminen tarvisi. Oikeanlaisten pentujen ohjaaminen sopiville ihmisille, huolellinen pohjustus asiaan sekä kaikki tarvittava tuki ja apu sekä informaatio. Kasvattaja johon tiedät voivasi luottaa 101%:sti.

Vastasikohan tämä nyt mihinkään blogitoiveen lähettäjän kysymyksiin... Hirveästi ajatuksia - mutta saada ne selkeästi ulos onkin sitten ihan toinen seikka. Lyhyesti koko sekasorto olisi mallia suosittelen! ;)

Jokatapauksessa sitten kun olet varma että sinun sydämessäsi on sakemanninmuotoinen paikka, älä ainakaan sitten mainitse soittaessasi pennusta, että haet sitä "kotikoiraa"...;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...