Tottisklovnit

Tiistaina taas reenattiin ja mulla oli epäusko. (Taas? Eikö se ollut viimekerrallakin jossain kohden? Epäilevä Eerika?) Tinkasin Tutorilta että onko tää nyt varmasti oikea tapa koska se tuntuu pöljältä. Ja me ollaan harjoiteltu jo ainakin vaikka miten paljon eikä tilanne muutu. Ai miten paljon? No... Ainakin... No... Vähemmän ku 10 ja enemmä ku viis? Eiks se oo paljon? Ai ei? No mut onks tää silti hyvä idis?

Kyse on seuraamisesta. Pallo kainalossa Kira on alkanut edistää. Pallo siirtyi nyt vasempaan käteen ja käsi sivulle. Paikka on nyt proo, mutta niin on pallokin, Kiran mielestä. Sitä pitää vilkuilla tiheästi, jottei se häviä. Eikä voi tietää koska se tipahtaa koska sittenhän se pitää saada äkkiä kiiiinnni!!!

Eli ns. pallosta irtaantumissessio. Huomio pitää pysyä Narunjatkeessa, ei pallossa. Eikä se tipahda milloin sattuu vaan sitten vasta merkin perään. (Tää on kyllä ihan crystal clear-juttu, mut ei se oo niin helppoo hei!)

Narunjatkeen pitää opetella sanomaan ensin selkeästi (kuuluvalla äänellä) ja innostuneesti PALKKA! -joka on siis se merkki, ja sitten vasta palkita. EI pudottaa palloa ja sanoa palkka, EI sanoa palkka ja pudottaa samaan aikaan palloa, vaan sanoa ENSIN PALKKA ja sitten pudottaa pallo. Ja se PALKKAkaan ei oikeestaan oo sit hyvä merkki, se on aika pitkä... OMG... Käviskö se? 3 kirjainta, paljon vähemmän kuin PALKKA:ssa? ;)

Siis hirveen vaativaa porukkaa. Me ehkä romahetaan pian... Päätettiin sit kuitenkin vähän keventää tunnelmaa ja tarjota hattaraa sekä sirkushuveja. Klovni nro 1 harppoo eteenpäin ja hokee KIERRÄ - KIERRÄ - ... ja Klovni nro 2 pujottelee jalkoja. Ja miten kävi, no ei mennyt tämäkään esitys nappiin. 50m pitkä liina kiersi myös, kunnes oli molempien Klovnien jaloissa solmussa ja liike loppui siihen, shöwöver. Toisen korvakin meni nurin, voitte pohtia kumman. Ei ollut meidän ilta.

Eikun kiusankappaleliina pois ja uutta esitystä kehiin. Johan sujui ja kaikilla oli lystiä! (Vaikka se eka versio aiheutti kyllä oikeesti suurempaa lystiä yleisössä kuin tämä varsinainen, putkeen mennyt esitys)

Toi tunnetila reeniin! Kuulin sen nyt toista kertaa. Tosin ekalla kerralla sitä ei sanottu varsinaisesti mulle vaan toiselle koirakolle, joka teki temppuja ihan fiiliksissä mutta tottikseen vaihtaessaan plässähti niin näkyvästi pakkopukertamiseen. Se oli Maria Arfmanin oppipäiviltä. (Lue se juttu tästä jos et oo lukenut, ja suosittelen Mariaa jos sulla mahis päästä häntä kuuntelemaan/katselemaan!) Mut tällä kertaa se "Toi tunnetila reeniin" - sanottiin mulle. Se oli ihan järkeenkäypä ohje, kuten varmasti kaikki muutkin, mutta kun ne on niin vaikeita!

Seuraavana päivänä tallihommien parissa (jossa on uskomattoman paljon ihan hiljaista, päänsisäistä aikaa) koin tässä ohjeessa samanlaisen dilemman kuin tossa pallohommassa. Kun tehdään temppuja, ei ne oo niin justiinsa, niissä on vaan hauskaa ja vähän vauhtia ja paljon hauskaa ja erityisesti se lupa vähän häseltääkin. Mutta kun tehdään tottista, se on tot(t)ista! Siinä pitää keskittyä, yrittää kovasti ja olla tarkka. Siinä ei saa poikittaa, edistää, jätättää, metelöidä, hyppelöidä. Miten siihen oikeastaan voi tuoda sen pomppufiiliksen tempuista? Oikeesti? Toisaalta... Toisaalta meillä ei oo Kiran kanssa niitä SM-tavoitteita, kun ehkä hyvä fiilis - kisaan, miks meidän pitäis tehdä siitä niin tot(t)ista? Mut taas toisaalta, jos jostain luistaa, tekee vähän niinkun sinnepäin, ei sekään kuulosta hyvältä. Miks ei voi kerralla tehä kunnolla jos kerran tekee? Että mikähän tähänkin on sitten se vastaus?

Ja toi mun pallodilemma. Se on ärsyke (=pallo) vs. Narunjatke. J sit on Kira ♥ geelari. Ja nyt mun pitää tunkea tähän väliin. Tässä kolmenkoplassahan pitää olla ensin minä ja sitten vasta pallo. Hirveen vaikeeta kyllä nyt valita, sanoo Kira.

Kaikenlaisia tekosyitä yritti Narunjatke keksiä muttei ne mennyt läpi. Ihan pientä joustoa The Tuuttori suostui antamaan ajatuksille, mutta perusteli kuitenkin pointin niin että se kuulosti inhoittavan oikealta. Pitäähän sen Kiran pystyä tekemään mun kanssa eikä pallon kanssa. Oli mikä tahansa häiriö, se pitää oppia kestämään ja tehdä vaan mun kanssa, koska ME tehdään yhessä. Niin sen pitää olla. Tiedän. Pointti ymmärretty :) Narunjatke reenaa ääntä, täsmällisyyttä, häsläyksen minimointia ja Kira pallosta irtaantumista.

Lohduttavaa oli lukea erään selkeästi vihkiytyneen harrastajan blogia, jossa hänkin kertoi häslänneensä ekan koiransa kanssa. Toisaalta Kira on jo mun kolmas... Olen tästä kirjoittanut ennenkin, mutta kirjoitan taas. Ei olisi voinut olla parempaa tsäänssiä kun aikanaan Enkelikoiruus-Tiinan kanssa treenata. Koira osasi kaiken ja teki kaiken. Siinä olisi saanut treenata vaan itseään. Vasta sitten kun on menettänyt jotain, ymmärtää sen arvon. Enemmän silti tässä tapauksessa kaverina, toissijaisesti treenimasterina. Ja mitä tulee Taraan... No, se nyt on mitä on. Tara on ♥. Siitä mä en suostu ottaa kaikkia syitä omille niskoilleni. :) Ehkä me opetellaan nyt Kiran kanssa ja sit kun Tara on mummo, pystyn ohjaamaan jo sitäkin! (Haha! Tai ehkä meistä tulee maata kietäviä Klovnikoirakoita;)

*Tykkään näistä niin et mä halkeen*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...