Ollaan oltu kiireisiä, ollaan jäljestetty menninkäisiä. Toistaiseksi tuloksetta, mutta kyllä me vielä sellainen löydetään. Kiran varvaskin kesti päivän jäljestyksen, ei onnu. HUH. Torstaina meillä on jännä päivä, Taran testipäivä. Ja sunnuntaina Skogsteroidaan!
Laatuaika
Teidän pitäis nähdä nää meidän (mun ja tietysti koirulien, kuinkas muuten!) aamuhetki... Tara tulee jalkoihin istumaan pää syliin, tuijottaa muikealla ilmeellä suoraan silmiin (Kirakin tekee tätä joskus, sellaisella rakastuneella lehmän ilmeellä) ja Kira nousee penkille (etutassujensa kanssa), laittaa päänsä olkapäälle, ihan poskeen kiinni tai leuanalle. Siinä me sit hetki pidetään päivän joukkohalit. Että jos tää ei oo laatuaikaa tai sitä positiivista energiaa niin ei mikään! =)
Onko teillä koiruleiden kanssa vastaavia laatuaikahetkiä?
Tähän vielä hauska kuvasarja, FB:n (kuinkas muuten) sakemanniryhmästä bongattu ja luvalla tänne julkaistu. Kyllä on kamera ollut oikealla hetkellä mukana. En tiennyt että sakemannit tulevat maasta. Ilmeestä päätellen ei tuo toinenkaan saku... =)
Onko teillä koiruleiden kanssa vastaavia laatuaikahetkiä?
Tähän vielä hauska kuvasarja, FB:n (kuinkas muuten) sakemanniryhmästä bongattu ja luvalla tänne julkaistu. Kyllä on kamera ollut oikealla hetkellä mukana. En tiennyt että sakemannit tulevat maasta. Ilmeestä päätellen ei tuo toinenkaan saku... =)
Tunteenpurkaus
Saattaa olla että tunnetila on tässä vähän viritettynä eilisen kuvaleikkien myötä, koskien lähinnä tämän postauksen alla olevaa kuvaa. Tintti - ikävä iski. Joka tapauksessa aamulla ensimmäisenä uutisena koneen avatessani, silmiin osui uutinen; "Pittbull raateli 4-vuotiaan pojan".
"Pikkupoika (Kevin) oli mennyt naapuritalon pihalle, jossa hän oli ottanut käteensä pitbullin vieressä olleen luun. Luutaan puolustanut koira oli hyökännyt pojan kimppuun aiheuttaen tälle vakavia vammoja. Koira oli ollut pihalla kiinni ketjussa."
-Kamala asia, tottakai. (Jännä että taas löytyi ko. rodun edustaja tähänkin juttuun. Jos kyseessä olisi ollut pieni seurakoira, koko kohua ei olisi tietenkään noussut. Herää siis kysymys, miten paljon niitä mahtaa tapahtuakaan...)
"5-vuotias Mickey-koira otettiin tapauksen johdosta viranomaisten haltuun ja sitä uhkaa nyt lopettaminen."
-Miksi? Luulen että tämä pallo on puolillaan koiria jotka tekisivät saman. Niin pieniä että isoja. Vieras ihminen tulee koiran reviirille, jossa koira on kytkettynä ja puuttuu sen ruokailuun ottamalla luun.
"– Tässä eivät ole vastakkain Kevin ja Mickey, koiraa oikeudessa edustava asianaja John Schill kommentoi. – Jos aikuiset olisivat olleet paikalla, tätä ei olisi tapahtunut."
Aamen. Miksi aikuiset jälleen kerran yrittävät sysätä omaa välinpitämättömyyttään ja huolimattomuuttaan, no ehkä vahinkoaan, pelkästään koiran syyksi? Ja vielä tällaisella lynkkausmeiningillä. Eihän koira lopetuksesta kärsi, mutta kyllä jonkinsortin vääryys taas ihmisen toimesta tässä taas niinollessa, tapahtuu.
Miksi otin tämän esille täällä, koska FB:ssa ajattelin saavani hurjan tunneryöpyn niskaani. Täällä se on hallittavissa paremmin ;) Ei, periaatteen vuoksi. Syytä vieritetään muiden niskoille, vastuuta paetaan, joka asiassa nykyään. Oli se sitten koiran kouluttaminen ns. "yhteiskuntakelpoiseksi" tai vanhempien, kenen tahansa ihmisen vastuu tekemisistään, jälkipolvensa vahtimisesta.
Ko. uutisjutun perässä olleet kommentit ehkä eniten nostattivat oman tunnekuohun huippuunsa tälle päivälle. Taas tulee mieleen se, miksi monesti ajattelen omista koirista paljon positiivisemmin kuin monista ihmisistä.
PS. Ja niin, mitenkäs sitten nämä ihmiset, jotka myös pitäisi olla jo syntyjään niin järkeviä, etteivät toisiaan, nuorempia ja vanhempia, käy muksimaan tai pahimmassa tapauksessa henkeä riistämään? Miksi niiden tuomio on pari kuukautta "häkkielämää" ja toruja? Miksi koira, joka käyttäytyy vaistojensa varassa, saa tappotuomion ja on luonnevikainen?
Lue koko tunnekuohun nostattanut juttu tästä. Toivottavasti pikkupoika paranee nopeasti ja hyvin ja joskus ymmärtää mitä tapahui, eikä opi pelkäämään ja vihaamaan koiria, isoja eikä pieniä.
...
"Pikkupoika (Kevin) oli mennyt naapuritalon pihalle, jossa hän oli ottanut käteensä pitbullin vieressä olleen luun. Luutaan puolustanut koira oli hyökännyt pojan kimppuun aiheuttaen tälle vakavia vammoja. Koira oli ollut pihalla kiinni ketjussa."
-Kamala asia, tottakai. (Jännä että taas löytyi ko. rodun edustaja tähänkin juttuun. Jos kyseessä olisi ollut pieni seurakoira, koko kohua ei olisi tietenkään noussut. Herää siis kysymys, miten paljon niitä mahtaa tapahtuakaan...)
"5-vuotias Mickey-koira otettiin tapauksen johdosta viranomaisten haltuun ja sitä uhkaa nyt lopettaminen."
-Miksi? Luulen että tämä pallo on puolillaan koiria jotka tekisivät saman. Niin pieniä että isoja. Vieras ihminen tulee koiran reviirille, jossa koira on kytkettynä ja puuttuu sen ruokailuun ottamalla luun.
"– Tässä eivät ole vastakkain Kevin ja Mickey, koiraa oikeudessa edustava asianaja John Schill kommentoi. – Jos aikuiset olisivat olleet paikalla, tätä ei olisi tapahtunut."
Aamen. Miksi aikuiset jälleen kerran yrittävät sysätä omaa välinpitämättömyyttään ja huolimattomuuttaan, no ehkä vahinkoaan, pelkästään koiran syyksi? Ja vielä tällaisella lynkkausmeiningillä. Eihän koira lopetuksesta kärsi, mutta kyllä jonkinsortin vääryys taas ihmisen toimesta tässä taas niinollessa, tapahtuu.
Miksi otin tämän esille täällä, koska FB:ssa ajattelin saavani hurjan tunneryöpyn niskaani. Täällä se on hallittavissa paremmin ;) Ei, periaatteen vuoksi. Syytä vieritetään muiden niskoille, vastuuta paetaan, joka asiassa nykyään. Oli se sitten koiran kouluttaminen ns. "yhteiskuntakelpoiseksi" tai vanhempien, kenen tahansa ihmisen vastuu tekemisistään, jälkipolvensa vahtimisesta.
Ko. uutisjutun perässä olleet kommentit ehkä eniten nostattivat oman tunnekuohun huippuunsa tälle päivälle. Taas tulee mieleen se, miksi monesti ajattelen omista koirista paljon positiivisemmin kuin monista ihmisistä.
PS. Ja niin, mitenkäs sitten nämä ihmiset, jotka myös pitäisi olla jo syntyjään niin järkeviä, etteivät toisiaan, nuorempia ja vanhempia, käy muksimaan tai pahimmassa tapauksessa henkeä riistämään? Miksi niiden tuomio on pari kuukautta "häkkielämää" ja toruja? Miksi koira, joka käyttäytyy vaistojensa varassa, saa tappotuomion ja on luonnevikainen?
Lue koko tunnekuohun nostattanut juttu tästä. Toivottavasti pikkupoika paranee nopeasti ja hyvin ja joskus ymmärtää mitä tapahui, eikä opi pelkäämään ja vihaamaan koiria, isoja eikä pieniä.
Koirabiiliehdokas
En ole ajatellut alkaa nettiauton mainostajaksi, mutta kun tuo Audi on vailla hyvää kotia ja farmarimallisena sopis vaikka koirien kuljetteluun, niin vinkataan siitä täälläkin. Ajoin sillä muutaman reissun ja jopa hetken harkitsin oman viha-rakkaus-suhde-autoni myyntiä, eli oikeasti kiva ja näpsäkkä peli jota uskaltaa vähän mainostaa :)
-MYYTY-
Voihan varvas sentään!
Ja sitten ihan elävään elämään. Keskiviikkona hypättiin taas kaaraan ja huristeltiin hierontakurssille. Tällä kertaa aiheena oli venytykset. Ensin jälleen teoriapläjäys, sitten demo ja sen jälkeen oman koiran hieronta ja venytys. Se, mitä erityisesti korostettiin, oli, ehkä aika luonnollisestikin, ettei liikaa tai väkisin saanut venuutella. Ajatus "jos-vähän-vielä" oli tässäkin ihan yhtä vaarallinen kuin monessa muussakin. Ahneella on... Niin.
Kylmää koiraa ei saanut venyytellä, nivelrikkoista koiraa ei saanut venyytellä, paitsi jos tiesi mitä teki. Jos koira vastustelee, pitää sitä kuunnella ja edetä pikkuhiljaa. Joko se kertoo omat rajansa jotka vähitellen kasvaa, tai sitten se on kipeä. Venyttely tapahtui hieronnan ohessa ja venytyksiä oli yllättävän monta, noinniinkuin hevosiin verrattuna ainakin. Tai sitten se vaan nyt tuntui siltä.
Eniten ehkä nyt kaiversi se, ettei demoja oikein kunnolla päässyt näkemään ja muistimonisteista puuttui kuvat. Ihan oikeasti näin duunariälyiselle ainakin ne kuvat... Ne ois kyllä ehkä kaikkein tärkeimmät. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa jne.
No, Kira antoi kyllä vanutella ihan hyvin, mutta takajalkojen, lähinnä kankun hieronta oli sille jotenkin epämiellyttävää. Se nousi pystyasentoon, koitti laittaa leikiksi ja täristi jalkaansa aina kun yritin hieroa. Ajattelin tietysti taas draamaqueeninä että SEHÄN ON TIETYSTI NYT KIPEÄ! Herranjestas se on nyt kipeä! Oivoivoi oi.. Pyysin hierojaa tsiikaamaan tilanteen, että kun se nyt on kerta kipeä, että miten pahasti ja noin... Hieroja hieroi hetkenaikaa ja sanoi ettei tässä mitään ole. Ai ei ole? Ai että mun otteet pitäisi vaan olla varmemmat? Että ehkä kutiaa ja on epävarma, kun minäkin olen? No hyvä... Parempi se kuitenkin sitten niin... Varmastikkin kuitenkin... Huh huh...
Sitten teroitettiin taas sitä juomisen tärkeyttä, levon tärkeyttä... Sitähän me vaalitaan, siis nimenomaan siks ettei tule liikaa treenattua! ;) Monesti ongelmat johtuu siitäkin että halutaan treenaa jatkuvasti. Koiralla ei ole niitä ollaan vaan ja hengaillaan pihalla-päiviä. Rauhallisia, lyhyitä kävelylenkkejä. Niinpä. Mutta mä opin tän jo hevospuolella.
Joo, se oli sellainen reissu se. En vielä ole varma, onko jäljellä vielä 1 kerta vai 2. Tämä johtuu siitä, että ilmoitettiin 12 tunnista ja kolmesta kurssikerrasta. Yksi kerta kestää 3h. Erittäin lyhyen ja onnettoman matikkani mukaan tuo ei toimi, ei sitten minkään laskukaavan mukaan, mutta toisaalta, se matikannumero oli aika alhainen... Nähtäväksi siis jää.
Taraa olen kotona hieronut, selänalueelta sain vasteen aikaiseksi, joka häälyi tyytyväisyyden ja epätyytyväisyyden rajoilla. Katsotaan mihin se muuttuu. Muuten se on taas ollut iloinen itsensä, liikkuu paljon, lujaa ja hienosti. Tuntuu että toi BOTti ihan oikeesti auttaa, ja saas nähä, että jos tää mun ääriamatöörimäinen lihashuoltokin ehkä. Toivossa on ainakin hyvä elää, jälleen.
Ja sitten torstai - perjantaina huomasin (Siis erityishuomio Team Rakkimus!!) että Kira seuraa katsekontaktilla vaikka pallo on vasemmassa kädessä, käsi sen päänvieressä, kädessä THE "Geelari" Pallo. Voi kuulkaa sitä pientä, mutta tunteiltaan niin suurta, onnistumisen tunneta! Wo-Hoo!
Varvas oli toooosi kipeä ja sattui tietysti tutkimisen jälkeen lähes ihan maailmanlopun paljon sanoi Kira. Oikeasti taisi kyllä särkeä, sen verran ahdistuneenmasentuneeseen mielentilaan Kirsikka meni, ei tiennyt miten päin olisi ollut ja joka asennossa tassua piti kannatella. Rimadyl, puoli tuntia ja sikeä, rauhallinen uni. Siitä herätessä tassu ei enää ollut niin kipeä, joskin kyllä toki aika kipeä. Onnahdellen Kira hyppi siis iltapisut ja oli närkästynyt ettei päässyt Taran kanssa leikkimään ulos. Helpotus oli valtaisa, kun koira kuitenkin jo varasi vähän painoa eikä selkeästi kärvistellyt enää säryissään.
 |
| 14.3.2013 oli näin paljon lunta! |
Onko taas lekurireissu eessä taukoineen? Murtuman varalta varmasti tietysti pitäisi kuvata, että tietäisi, muttei ne ilmeisesti silloinkaan paljoa tee? Ei laiteta kipsiä ja anneta keppejä? Tylsää joka tapauksessa eikä missään muotoa helppoa tällaista pitää paikallaan! Meillä ei edes hankalimmat hevoset ole jalkapotilaina olleet näin vaikeita pitää iisisti, kuin tämä väkkärä... Ja mitä duunia mahtaa keksiä päivällä, kun ei pääse liikkumaan niin reippaasti vähään aikaan. Korvienväliäkin koetellaan ja testataan, palikkatesti-ideoita otetaan vastaan sen väsyttämiseksi...
Sakuja, ei sakuja?
Hassua. Jos joku ois sanonut että sakemannilauma ulkoilee, ois mennyt ihan täydestä....
Tilaa yksi, voita toinen
T:n ja K:n liikkumisen iloa - myös ylläpitävä, Aviform Supplexia myyvä 1hevosvoima.com täyttää tänään 4vuotta! T ja K onnittelee ja jakaa synttärikisan teidänkin tavoiteltavaksi, nyt kannattaa siis täydentää varastoja jos alkaa uupumaan. Muista käyttää myös Semperfideliksen postaritpois - koodi SUPPLEX. 1hevosvoima.comin sivuille pääset tästä
Testauspalvelua YES:sillä
Mielenkiintoinen apu ja tutkimusmahdollisuus koirille... Arvata vaan saattaa mitä ajatuksia alkoi heti pyöriä päässä, pitäiskös nakata Tara autoon ja kurvailla Helsingin suuntaan... ;)
Lue: Tuki- ja liikuntaelimistön testauspalvelu
Lue: Tuki- ja liikuntaelimistön testauspalvelu
Opiskelijaelämää
Bongasin vähän niinkunnoin sattumalta kyseisen tiiviskurssin, hintakin oli olematon ja pienellä neuvottelulla sain työaikoja vähän sovitettua jotta ehdin töistä kotiin 30km ja taas kotoa koira kainalossa 30km ja rapiat kurssille. Selvähän se, sinne oli päästävä, lähinnä Taran kotihoidon parantaminen mielessä ja olisihan se hienoa jos osaisi edes vähän kotihuoltaa omia koiruleita, huomata ehkä taas vähän aikaisemmin mahdollisia kinnauksia lihaksissa ja siirtyä sitten ammattilaiselle ajoissa. Jep. Loistojuttu.
Merkkasin kymmenen hälytystä muistutukseksi jotta muistan ilmoittautua heti kun mahdollisuus aukeaa. Näin tein, ko. päivänä klo. 9.50. olin jo odottamassa sormi näppäimistöllä, että kello kilahtaa 10. Kello kilahti kymmenen ja seuraavaksi kilahtikin sitten joku muu. Kaikki 12 paikkaa täynnä! Mitä ihmettä?! Päivittelin ja manasin, ei auttanut, olet varasijalla kaksi, ilmoitettiin. Miten on mahdollista että sen samaisella sekunnilla kun ilmoittautumisaika alkaa, 12 paikkaa on jo täytetty? Sen minä vaan sanon että ei mitenkään. Kiehuin ja kihisin enkä oikeastaan tosissani edes enää uskonut koko kurssille pääseväni, kunnes iltapäivällä tuli tekstiviesti jossa pyydettiin vahvistamaan osallistuminen varasijan kautta. JES! Suunnaton ärsytykseni laantui hetkessä ja taas oli hyvä päivä. (Vaikka silti vähän ärsytti moinen "ei-edes-mahdollisuuksia-antava-systeemi")
Mutta onni potki tällä kertaa ja siispä 5.3. keskiviikkona karkasin töistä tuntia aikaisemmin kotiin, kaappasin mukaan koiran, joka tulee toimeen muiden koirien kanssa, sille pehmeän alustan (joka oli ½tuntia ennen ostettu jumppamaton tyyppinen patja) ja vesikupin. Ja vähän maksakarkkeja. Ja Geelarin.
Ohjeet kurssi-ilmossa paikalle olivat väärät (sekin vielä, vähän tuli fiilis että osallistujia testattiin tässä nyt vähän erikoisin menetelmin ja jäljelle kamppailleet sitten pääsivät osallistumaan?), onneksi tutkailin asiaa jo etukäteen ja löydettiin perille kellonlyömällä. Oli muuten varmasti omituista alunperin annetun osoitteen omakotitaloasukkaille kun koiraväkeä yritti yhtäkkiä tungeta sisälle...
Kurssin vetäjänä toimi Satu Teräväinen, plakkarissa asian tiimoilta urheilukoirahierojan ammattitutkinto sekä luontaispuolen oppeja. Aluksi istuttiin kuuliaina oppilaina konsanaan koiriemme kanssa ja kuunneltiin teoriassa koiran rakenteesta, lihaksistosta ja hieronnasta yleisesti, miksi ja miten.
Sitten Satu näytti demon jo tottuneella hierottavalla (joka meni osaltani kyllä kokolailla hukkaan, huonon näköalapaikan takia) ja lopuksi harjoittelemaan omien koirien kera.
Hiukan taas epäilevä Eerika oli sitä mieltä että mitenköhän mahtaa käydä, eihän se Kira varmastikaan malta paikallaan pysyä, ehkä ollenkaan, muttei ainakaan siinä hienolla jumppamatolla pötköttämässä... Kira kuitenkin käyttäytyi jälleen erinomaisen hienosti, toki vähemmätkin leikkituokioiden sopimiset olisi taas riittäneet, mutta hienosti tiivistunnelmaisessa tilanteessa selvittiin. Matolla ei oikeen ois jaksanut pötkötellä, paitsi sen yhden kerran kun meinas vallan uni tulla, mutta se oli vain hetkellinen tajunnantaantuma.
Pyysin Satua käymään Kiralla vielä läpi hierontaotteet ja järjestyksen jotta sain juonen päästä kiinni, demoesityksen mennessä vallan hukkaan. Kiran mielestä oli mahtavaa kun uusi vierastuttavuus tuli ihan iholle paapomaan. Miten voikin nämä kaksi, Kira ja Tara, olla niin täysin ääripäitä toisilleen...
Näitä sitten harjoitellaan kotona ensikertaan. Kotona on taatusti helpompaakin, kun koirat malttaa olla paikallaankin rauhassa. Olen aika varma että Tara tulee tykkäämään. Se on aina nukahtanut kun sitä silittelee vähän voimakkaammin rauhassa. Nyt voin vähän jo ns. hieroakin! Mahtavaa :)
Lisäys: Niin, ihan asiaakin asiasta. Eli ranskiksilla tai ehkä lihapullapalloilla ne, mitä Satu toi esille.
- Samantyyppinen yksitoikkoinen, tasainen liikunta tekee lihaksista tukkoiset. (=> Esm. remmilenkit asfaltilla)
- Koiran tulisi venytellä etu- että takaosa, normallissa määrin. Jatkuva venyttely tai sen tekemättä jättäminen on merkki ongelmista.
- Esm. tassujen kalvaminen on merkki ongelmista. Kirputtelu voi monesti olla ihan normaalia mutta kalvaminen ei.
- Lämmittelyt on tärkeitä, samoin jäähdyttelyt. Ja jäähdyttely on remmilenkki heti suorituksen jälkeen, ei ½h päästä.
- Juominen on tärkeää, jos kisasuorituksia tulossa, kannattaa "tankkaus" aloittaa jo 3-4päivää ennen. Satu itse käytti lihaliemellä maustettua vettä jota koirat mielellään juovat. Allekirjoittanut vinkkaa myös Taran ja Kiran kaappiin tiensä löytäneen tuotteen Fit Dog Energy & Rehydrate
- Jos koira palelee tai stressaa, jumittuu se myös herkästi.
Ensikerralla aiheena venyttely.
Pläänit
Näin siinä käy, kun jää oottamaan että ehtii purkaa kameran ja kirjoittaa sitten vasta kun kuviakin on. Vähän kestää. Tulee pitkä väli ja unohtaa mistä edes piti kirjoittaa.
Eniveis männämännäviikolla tiistaina oltiin reenailemassa. Tai reenaillaanhan me joka päivä (jottei laiskoilta kuulostettais), mutta sillon mentiin oikeen hallille. Kävi myös niin, että valvovat silmäparit sairastuivat ja me oltiinkin Kiran kanssa ihan kaksin. Tai kolmisin, Geelari (joka ei sit tässä plokissa tarkoita sitä näyttelylinjaista, vaan se on ihan hyvin hyperaktiivinen ja pomppiva, vihreä, vähän niinkuin sammakko... Mutta ei se ole sammakkokaan vaan Geelari.) oli toki mukana myös. Ja peili. Jakautunut persoonani Epäilevä Eerika käskettiin jättää kotiin, joten niin tehtiin. Sinne se jäi Taran kanssa murjottamaan.
Hetken tosin jo lähtöä tehdessä pohdin että olisin ottanut sen mukaan, Taran siis, kun kerran oli tsäänssit olla ihan vaan kaksin. Tara varmaan luki ajatukset, koska se oli ihan intsinä lähdössä. Tätä se ei juuri ole enää ole tehnyt koska tietää ettei kuitenkaan pääse. Ja niinhän se taas, pian sen hiffas, noi menee taas ja mä jään. Joopajoo... Ehkä enskerralla, jos vielä tällainen vain me kaksi-tilanne tulee, tai jotain.
Kiran kanssa ensin venytettiin Geelaria ja sit harjoiteltiin kotiläksyjä, perusjuttuja, Geelari pyydetään leikkiin Narunjatkeen kautta, ei suoraan pallon kautta. Peilin kautta taas pikkupätkää seuruuta ja jäävää istua joista viimeksi mainittu toimi hienosti! Niinhän se oli, heti kun sen Epäilevä Eerika ei ollut pälyilemässä... Loppuun leikin kautta nopeita maahanmenoja ja ainiin, loppukevennyksenä pujottelua tietysti, vaikkei yleisöä ollutkaan. Tällä kertaa vaikeinta oli osata lopettaa, niin paljon aikaa ihan meillä kaksistaan. Meinas tulla se ahneus, jos mä vähän vielä... Jos hiukan vielä... Ja kaikkihan tietää miten se sitten päättyy.
Lopuks käytiin pienellä citykävelyllä jo lähestyvän yön hämyisissä katuvaloissa. Hienosti Kira kyllä käyttäytyy vaikka täältä niin keskeltä ei mitään ollaankin. Ressaa, että pitäs ja pitäs enempi käydä ihmisten ilmoilla sen kanssa, mutta eipä se tuolle tunnu mikään numero olevan. Hyvä niin. Fiksu koiruushan se kyllä on.
Viimeviikon hallireeninkit sitten jäikin väliin kun oli rokotuspäivä ja se se olikin jännä päivä. Siihen piti ottaa oikein koko päivä talvilomaakin kun ei aina tiedä miten kiertävän tohtorin kello kulkee. Hyvä niin, jätätti se pari tuntia. Vaan eipä tuo haitannut, olipahan koko päivä aikaa ulkoilla ja leikkiä. Kiran mielestä vetoleikit on nyt in. Tais käsivarret venyä astetta paria ja taas ollaan lähempänä apinaa...
Ja oli mulla ihan pläänikin kyseiselle päivälle, Kiran kanssahan ei pläänejä tarvita mut Taran kanssa on hyvä vähän suunnitella. Plääni oli hyvä, kunnes se muuttui täysin, niinkun niillä kai tapana on. Oltiin siis tallissa jo tohtoria vastassa ja Taralla oli vapaa kulku pihalle ja talliin. Siinä se sitten hiihti ees-taas, vähän tohtorille mainiten ohimennen että ootko nyt varma että oot tänne kutsuttu? Kira siinä samassa jo höpötti tohtorin kanssa niitänäitä ja tutki yhdessä laukun sisältöä, jossa olikin vaikka mitä jännää. Otettiin ensin hevoset työnalle, vähän tokkuraa alkavaa hammashuoltoa varten ja plääni oli siis se että Tara saa rauhassa omaksua ajatuksen että lekuri kuuluu vähän niinkuin tiimiin ja itse rokotussessio menisi sitten ihan jo ohimennen.
Todellisuus meni kuitenkin vähän toisin. Toisen ponin rauhoitussession rikkoi hirmuinen älämölö pihalta. Tohtori oli unohtanut mainita että oli sopinut lähialueen koirarokotuksen samaan sessioon, eli lähikoiranaapuri kurvasi pihaan pari pikkukoiraa mukanaan. Onneksi ko. ihminen oli itsekin ex-sakemanni-ihminen ja suhtautui tyynesti Taran vastaanottoon, normisakemannihan tuo... (???? - No hope not!)
Mutta se tarkalla pläänillä suunniteltu ja tavoiteltu seesteinen, kukkasia sisältävä rauhallinen mielentila, se oli hävinnyt kadotukseen kuin ilmavaiva saharaan. Kyräilyä ja mielenkireyttä. Pulikkakaan oikein jaksanut enää kiinnostaa ja silloinhan liikutaan jo aika tosi menetetyllä tasolla, kuten lähipiiri tietää. Etäpiiri ei varmaan ymmärräkään ja mietti että big deal... Se on ookoo että sakemanni vahtii joo, ainakin järkevissä määrin, mutta kun Taralla se menee pikkuisen herkästi yli, siellä oman pienen pinkeän mielen sisällä ja se on se, jota ulkopuoliset ei koskaan nää eikä sitten tietysti sitten ymmärräkään, miksi Narunjatke niitä pläänejään punoo ja yrittää näitä tilanteita välttää. Ei siis ensinäkemänsä perusteella ehkä kannata mennä tekemään päätelmiään normaaliahan tuo on, big deal, kun se ei sitä ole.
No, anti olla, mennyt mikä mennyt. Koirat sai jäädä sisäpihalle ja hevosten parissa vierähti tovi. Ohimennen sitten koirulit taas uudelleen talliin ja niitä näitä juoruten, hevosia viimeistellen. Tarassa pientä pintahermon kutinaa havaittavissa muttei suurempia. Meidän kiertävä tohtori on mainio, juttua riittää ja ohimennen tuikkaa pistokset niskaan. Eipä siinä kumpikaan mitään huomannut, kun Narunjatkeen rapsuttaessa samalla vähän nipistikin, mikäs, jopas oli terävähampainen kirppu *rapsrapsraps*
Eläinlääkärin tehdessä lähtöä Tara alkoi uppoutua sinne omaan maailmaansa, tuijotteli metsään ja oli totinen. Kävi kuitenkin autolla tohtorin saattelemassa ja sanomassa heipat pienellä on jo oikeestaan aikakin sun jatkaa matkaa - ajatuksella, mutta meni taas sitten kovin mietteliääksi. Tässä se sen stressitaso tulee ilmi. Se joutuu tekemään ilmeisesti aika isoa pääkoppatyötä funtsiessaan että mitä oikein tapahtuikaan. Pulikat ei kiinnosta, kontaktin kyllä saa, mutta heti sen jälkeen se taas vaipuu ajattelemaan mietteitä totisia ja syviä. Aikansa pähkii ja sitten nukkuu sikeästi.
Toisaalta tämä on ehdottomasti positiivisempi jatke kuin pentuna ollut hermostuneisuus, levottomuus ja rattaiden ylikierroksille jääminen, todellakin. Parempaan suuntaan on tultu. Ja Iso Usko elää, parempaan mennään, kokoajan, pikkuhiljaa.
Eniveis männämännäviikolla tiistaina oltiin reenailemassa. Tai reenaillaanhan me joka päivä (jottei laiskoilta kuulostettais), mutta sillon mentiin oikeen hallille. Kävi myös niin, että valvovat silmäparit sairastuivat ja me oltiinkin Kiran kanssa ihan kaksin. Tai kolmisin, Geelari (joka ei sit tässä plokissa tarkoita sitä näyttelylinjaista, vaan se on ihan hyvin hyperaktiivinen ja pomppiva, vihreä, vähän niinkuin sammakko... Mutta ei se ole sammakkokaan vaan Geelari.) oli toki mukana myös. Ja peili. Jakautunut persoonani Epäilevä Eerika käskettiin jättää kotiin, joten niin tehtiin. Sinne se jäi Taran kanssa murjottamaan.
Hetken tosin jo lähtöä tehdessä pohdin että olisin ottanut sen mukaan, Taran siis, kun kerran oli tsäänssit olla ihan vaan kaksin. Tara varmaan luki ajatukset, koska se oli ihan intsinä lähdössä. Tätä se ei juuri ole enää ole tehnyt koska tietää ettei kuitenkaan pääse. Ja niinhän se taas, pian sen hiffas, noi menee taas ja mä jään. Joopajoo... Ehkä enskerralla, jos vielä tällainen vain me kaksi-tilanne tulee, tai jotain.
Kiran kanssa ensin venytettiin Geelaria ja sit harjoiteltiin kotiläksyjä, perusjuttuja, Geelari pyydetään leikkiin Narunjatkeen kautta, ei suoraan pallon kautta. Peilin kautta taas pikkupätkää seuruuta ja jäävää istua joista viimeksi mainittu toimi hienosti! Niinhän se oli, heti kun sen Epäilevä Eerika ei ollut pälyilemässä... Loppuun leikin kautta nopeita maahanmenoja ja ainiin, loppukevennyksenä pujottelua tietysti, vaikkei yleisöä ollutkaan. Tällä kertaa vaikeinta oli osata lopettaa, niin paljon aikaa ihan meillä kaksistaan. Meinas tulla se ahneus, jos mä vähän vielä... Jos hiukan vielä... Ja kaikkihan tietää miten se sitten päättyy.
Lopuks käytiin pienellä citykävelyllä jo lähestyvän yön hämyisissä katuvaloissa. Hienosti Kira kyllä käyttäytyy vaikka täältä niin keskeltä ei mitään ollaankin. Ressaa, että pitäs ja pitäs enempi käydä ihmisten ilmoilla sen kanssa, mutta eipä se tuolle tunnu mikään numero olevan. Hyvä niin. Fiksu koiruushan se kyllä on.
Viimeviikon hallireeninkit sitten jäikin väliin kun oli rokotuspäivä ja se se olikin jännä päivä. Siihen piti ottaa oikein koko päivä talvilomaakin kun ei aina tiedä miten kiertävän tohtorin kello kulkee. Hyvä niin, jätätti se pari tuntia. Vaan eipä tuo haitannut, olipahan koko päivä aikaa ulkoilla ja leikkiä. Kiran mielestä vetoleikit on nyt in. Tais käsivarret venyä astetta paria ja taas ollaan lähempänä apinaa...
Ja oli mulla ihan pläänikin kyseiselle päivälle, Kiran kanssahan ei pläänejä tarvita mut Taran kanssa on hyvä vähän suunnitella. Plääni oli hyvä, kunnes se muuttui täysin, niinkun niillä kai tapana on. Oltiin siis tallissa jo tohtoria vastassa ja Taralla oli vapaa kulku pihalle ja talliin. Siinä se sitten hiihti ees-taas, vähän tohtorille mainiten ohimennen että ootko nyt varma että oot tänne kutsuttu? Kira siinä samassa jo höpötti tohtorin kanssa niitänäitä ja tutki yhdessä laukun sisältöä, jossa olikin vaikka mitä jännää. Otettiin ensin hevoset työnalle, vähän tokkuraa alkavaa hammashuoltoa varten ja plääni oli siis se että Tara saa rauhassa omaksua ajatuksen että lekuri kuuluu vähän niinkuin tiimiin ja itse rokotussessio menisi sitten ihan jo ohimennen.
Todellisuus meni kuitenkin vähän toisin. Toisen ponin rauhoitussession rikkoi hirmuinen älämölö pihalta. Tohtori oli unohtanut mainita että oli sopinut lähialueen koirarokotuksen samaan sessioon, eli lähikoiranaapuri kurvasi pihaan pari pikkukoiraa mukanaan. Onneksi ko. ihminen oli itsekin ex-sakemanni-ihminen ja suhtautui tyynesti Taran vastaanottoon, normisakemannihan tuo... (???? - No hope not!)
Mutta se tarkalla pläänillä suunniteltu ja tavoiteltu seesteinen, kukkasia sisältävä rauhallinen mielentila, se oli hävinnyt kadotukseen kuin ilmavaiva saharaan. Kyräilyä ja mielenkireyttä. Pulikkakaan oikein jaksanut enää kiinnostaa ja silloinhan liikutaan jo aika tosi menetetyllä tasolla, kuten lähipiiri tietää. Etäpiiri ei varmaan ymmärräkään ja mietti että big deal... Se on ookoo että sakemanni vahtii joo, ainakin järkevissä määrin, mutta kun Taralla se menee pikkuisen herkästi yli, siellä oman pienen pinkeän mielen sisällä ja se on se, jota ulkopuoliset ei koskaan nää eikä sitten tietysti sitten ymmärräkään, miksi Narunjatke niitä pläänejään punoo ja yrittää näitä tilanteita välttää. Ei siis ensinäkemänsä perusteella ehkä kannata mennä tekemään päätelmiään normaaliahan tuo on, big deal, kun se ei sitä ole.
No, anti olla, mennyt mikä mennyt. Koirat sai jäädä sisäpihalle ja hevosten parissa vierähti tovi. Ohimennen sitten koirulit taas uudelleen talliin ja niitä näitä juoruten, hevosia viimeistellen. Tarassa pientä pintahermon kutinaa havaittavissa muttei suurempia. Meidän kiertävä tohtori on mainio, juttua riittää ja ohimennen tuikkaa pistokset niskaan. Eipä siinä kumpikaan mitään huomannut, kun Narunjatkeen rapsuttaessa samalla vähän nipistikin, mikäs, jopas oli terävähampainen kirppu *rapsrapsraps*
Eläinlääkärin tehdessä lähtöä Tara alkoi uppoutua sinne omaan maailmaansa, tuijotteli metsään ja oli totinen. Kävi kuitenkin autolla tohtorin saattelemassa ja sanomassa heipat pienellä on jo oikeestaan aikakin sun jatkaa matkaa - ajatuksella, mutta meni taas sitten kovin mietteliääksi. Tässä se sen stressitaso tulee ilmi. Se joutuu tekemään ilmeisesti aika isoa pääkoppatyötä funtsiessaan että mitä oikein tapahtuikaan. Pulikat ei kiinnosta, kontaktin kyllä saa, mutta heti sen jälkeen se taas vaipuu ajattelemaan mietteitä totisia ja syviä. Aikansa pähkii ja sitten nukkuu sikeästi.
Toisaalta tämä on ehdottomasti positiivisempi jatke kuin pentuna ollut hermostuneisuus, levottomuus ja rattaiden ylikierroksille jääminen, todellakin. Parempaan suuntaan on tultu. Ja Iso Usko elää, parempaan mennään, kokoajan, pikkuhiljaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)