Voihan varvas sentään!

Plogikommenttivyöry! Mutta ei teidän toimesta, mikä on harmillista. Se olisi vallan mukavaa teidän kanssa rupatella. Ei. Roskapostipostaajien ja robottien puolesta. Se ei ole kivaa. Aivan turhaan innostun kun sähköpostiohjelma ilmoittaa päivittäin muutamista blogikommenteista. Höh. Eli anonyymiys vaihtarina joutuu poistumaan täältäkin. Toisena vaihtarina olisi se roskapostisuodatin, mutta se ehkä karsii ihan oikeatkin käyttäjät. Monesti jää nimittäin kommentoinnit tekemättä (tiedä sitten kohdallani, onko se niin suuri vahinko;) kun roskapostivarmisteet on niin merkillisiä venkuroita etten saa niistä mitään tolkkua. Että jos on toiveita jompaan kumpaan, olkaat hyvät ja kertokaa, kumpi paha pahempi?

Ja sitten ihan elävään elämään. Keskiviikkona hypättiin taas kaaraan ja huristeltiin hierontakurssille. Tällä kertaa aiheena oli venytykset. Ensin jälleen teoriapläjäys, sitten demo ja sen jälkeen oman koiran hieronta ja venytys. Se, mitä erityisesti korostettiin, oli, ehkä aika luonnollisestikin, ettei liikaa tai väkisin saanut venuutella. Ajatus "jos-vähän-vielä" oli tässäkin ihan yhtä vaarallinen kuin monessa muussakin. Ahneella on... Niin.

Kylmää koiraa ei saanut venyytellä, nivelrikkoista koiraa ei saanut venyytellä, paitsi jos tiesi mitä teki. Jos koira vastustelee, pitää sitä kuunnella ja edetä pikkuhiljaa. Joko se kertoo omat rajansa jotka vähitellen kasvaa, tai sitten se on kipeä. Venyttely tapahtui hieronnan ohessa ja venytyksiä oli yllättävän monta, noinniinkuin hevosiin verrattuna ainakin. Tai sitten se vaan nyt tuntui siltä.

Eniten ehkä nyt kaiversi se, ettei demoja oikein kunnolla päässyt näkemään ja muistimonisteista puuttui kuvat. Ihan oikeasti näin duunariälyiselle ainakin ne kuvat... Ne ois kyllä ehkä kaikkein tärkeimmät. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa jne.

No, Kira antoi kyllä vanutella ihan hyvin, mutta takajalkojen, lähinnä kankun hieronta oli sille jotenkin epämiellyttävää. Se nousi pystyasentoon, koitti laittaa leikiksi ja täristi jalkaansa aina kun yritin hieroa. Ajattelin tietysti taas draamaqueeninä että SEHÄN ON TIETYSTI NYT KIPEÄ! Herranjestas se on nyt kipeä! Oivoivoi oi.. Pyysin hierojaa tsiikaamaan tilanteen, että kun se nyt on kerta kipeä, että miten pahasti ja noin... Hieroja hieroi hetkenaikaa ja sanoi ettei tässä mitään ole. Ai ei ole? Ai että mun otteet pitäisi vaan olla varmemmat? Että ehkä kutiaa ja on epävarma, kun minäkin olen? No hyvä... Parempi se kuitenkin sitten niin... Varmastikkin kuitenkin... Huh huh...

Sitten teroitettiin taas sitä juomisen tärkeyttä, levon tärkeyttä... Sitähän me vaalitaan, siis nimenomaan siks ettei tule liikaa treenattua! ;) Monesti ongelmat johtuu siitäkin että halutaan treenaa jatkuvasti. Koiralla ei ole niitä ollaan vaan ja hengaillaan pihalla-päiviä. Rauhallisia, lyhyitä kävelylenkkejä. Niinpä. Mutta mä opin tän jo hevospuolella.

Joo, se oli sellainen reissu se. En vielä ole varma, onko jäljellä vielä 1 kerta vai 2. Tämä johtuu siitä, että ilmoitettiin 12 tunnista ja kolmesta kurssikerrasta. Yksi kerta kestää 3h. Erittäin lyhyen ja onnettoman matikkani mukaan tuo ei toimi, ei sitten minkään laskukaavan mukaan, mutta toisaalta, se matikannumero oli aika alhainen... Nähtäväksi siis jää.

Taraa olen kotona hieronut, selänalueelta sain vasteen aikaiseksi, joka häälyi tyytyväisyyden ja epätyytyväisyyden rajoilla. Katsotaan mihin se muuttuu. Muuten se on taas ollut iloinen itsensä, liikkuu paljon, lujaa ja hienosti. Tuntuu että toi BOTti ihan oikeesti auttaa, ja saas nähä, että jos tää mun ääriamatöörimäinen lihashuoltokin ehkä. Toivossa on ainakin hyvä elää, jälleen.

Ja sitten torstai - perjantaina huomasin (Siis erityishuomio Team Rakkimus!!) että Kira seuraa katsekontaktilla vaikka pallo on vasemmassa kädessä, käsi sen päänvieressä, kädessä THE "Geelari" Pallo. Voi kuulkaa sitä pientä, mutta tunteiltaan niin suurta, onnistumisen tunneta! Wo-Hoo!

Vaan jottei liikaa lähtisi mieli leijumaan, ryskäytettiin se tänään alas kun sisälle tultaessa koirulit otti pienet nokoset ja siitä kun Kira kömpi ylös, se ontui ihan selkeästi vasenta etustaan. Sitä seurasi koti Teho-osasto, ja hyvin nopeasti selvisi että ongelma oli tassussa. Alettiin laskea varpaita, kynsiä, tyynyjä... Kaikki tallella, mutta joku teki kipeetä, potilas oli hyvin levoton ja tassuun koskiessa sanoi AU - voitteko lopettaa...?! Kovan, tyynen taistelun jälkeen, mahdollisimman hellävaraisesti (Josta Kira tosin on taatusti eri mieltä), selvisi että varpaan vierestä, tassun pohjasta näkyi ihan pikkuruinen nirhauma/verenpurkauma-alue ihossa. Siis hyvin pieni ja vähän verestävä. Itse varpaaseen koskeminen sai melko kipakat kipureagtiot.

Varvas oli toooosi kipeä ja sattui tietysti tutkimisen jälkeen lähes ihan maailmanlopun paljon sanoi Kira. Oikeasti taisi kyllä särkeä, sen verran ahdistuneenmasentuneeseen mielentilaan Kirsikka meni, ei tiennyt miten päin olisi ollut ja joka asennossa tassua piti kannatella. Rimadyl, puoli tuntia ja sikeä, rauhallinen uni. Siitä herätessä tassu ei enää ollut niin kipeä, joskin kyllä toki aika kipeä. Onnahdellen Kira hyppi siis iltapisut ja oli närkästynyt ettei päässyt Taran kanssa leikkimään ulos. Helpotus oli valtaisa, kun koira kuitenkin jo varasi vähän painoa eikä selkeästi kärvistellyt enää säryissään.

14.3.2013 oli näin paljon lunta!
Samaisena varvasturman aamuna, lauantaina, satoi lunta, maa on ihan selkeästi lumenpeitossa. Tästä koirat ottivat tosin ilon irti, reuhasivat ja peuhasivat ylipursuavalla ilolla, kun itse Narunjatke jupisi ikkunan takana ilmalle manauksiaan. Päivän lenkit tehtiin normisti, rauhallista mutta tehokasta palloilua, peltokirit ja hengailua. Missään vaiheessa en huomannut minkään sortin äksidenttiä. Ja todella sisällekin tultiin nelijalkaisena, kunnes pienen torkun jälkeen oltiin kolmijalkaisia? Torkutkin oli rauhallisia. Missäköhän vaiheessa siis tapahtui ja mitä. Onko varvas venähtänyt, nyrjähtänyt vai oikein murtunut? Onko kokemuksia?

Onko taas lekurireissu eessä taukoineen? Murtuman varalta varmasti tietysti pitäisi kuvata, että tietäisi, muttei ne ilmeisesti silloinkaan paljoa tee? Ei laiteta kipsiä ja anneta keppejä? Tylsää joka tapauksessa eikä missään muotoa helppoa tällaista pitää paikallaan! Meillä ei edes hankalimmat hevoset ole jalkapotilaina olleet näin vaikeita pitää iisisti, kuin tämä väkkärä... Ja mitä duunia mahtaa keksiä päivällä, kun ei pääse liikkumaan niin reippaasti vähään aikaan. Korvienväliäkin koetellaan ja testataan, palikkatesti-ideoita otetaan vastaan sen väsyttämiseksi...

2 kommenttia:

  1. Roskakommentteja tupsahti minunkin blogiini mutta hävisivät sieltä itsestään? En tiedä mitä tapahtui ja nyt ei ole sitten enää tullutkaan. Ehkä siellä on joku suodatin mikä niitä napsii pois o_o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuleeko sulla niitä sähköpostiinkaan? Täältä karsiutuu pois mutta tulevat mulle sähköpostiin? Ja jos laitan niihin roskapostimerkinnän, niin sähköposti heittää kaikki blogin kommentit roskiin. >:/

      Poista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...