Asiaa koirienkin vierestä

Joko ootte kyllästyneitä, aina se sama juttu keikkuu ekana? Ehkä kuukauden päästä joku pieni, uusi turhanpäiväinen juttu? Ihmeen paljon kävijöitä silti, taitavat olla spämmiroboja tosin. No, ompahan edes niitä! :)

Mitä kuuluu... No, eipä kummempia. Aika normiarkea. Narunjatke sai niskalihas- tai pitäisikö melkein sanoa, lähes jonkin yläosakroppahalvauksen, ensin oikealle ja sitten vasemmalle puolen. Nappia nappia naamaan sanoi lääkärit. Ei auttanut, tai no miten sen ottaa, kipu siirtyi oikealta vasemmalle, eli oikea kai sitten tuli paremmaksi. Vasen ei enää tullut. Ronkusin fyssarille ja sain lähetteen. Tällä sain huiman -8euron edun/käynti, ja maksettavaksi jää vain 57e/käynti, wo-hooo...

En tiedä, onneksi, kun olen kai sen verran terveenä pysynyt, miten paljon suhteessa lääkkeistä saa helpotusta kelalta? Ihan noin äkkiseltään tuli vaan mieleen että varmasti paljon enemmän kuin esm. nyt juuri tästä fyssarikäynnistä? Olenko oikeassa?

No, voimakkaammista lääkkeistä tuli paha olokin ja kipu palasi heti seuraavana päivänä, jolloin onneksi pääsin poppatohtorifyssarin peruutusajalle käsittelyyn. Kyllähän se vähän pelotti. Lekuri oli ohjeistanut ettei missään nimessä vielä, ensin syöt kiltisti viikon kuitenkin lääkkeitä, ennenkun menet. Yök en syö ja fyssari onneksi sanoi sen mitä halusin kuulla; Tervetuloa.. Heti! *phuuuh*

Silti jännitti. Mitä jos se lekuri kuitenkin oli oikeessa... Tulenko pää kainalossa kotiin? Paikka oli mukava, ihmiset ystävällisiä, pitkänlinjan OMT ft vaikutti asiansa osaavalta ja oli lähes kokonaan eri mieltä lääkärin kanssa tästä asiasta. Haastatteli, kuunteli ja kertoi. Olin jo kokolailla vakuuttunut. Sitten havainnollisti (kipua tuottamalla, AUUUU!) mikä oli jumissa ja väärässä paikassa, missä niiden pitäisi olla ja mitä pitäisi tehdä. Väänteli, venuutteli ja rutisutteli... Kyllä se kipeää teki, mitä sitä kaunistelemaan. Meinasin pyörtyä kauhusta kun niskasta kuului sarjarutinat, mutta itseasiassa just se ei kyllä edes sattunut, kuulosti vaan, kaamealle.

Jossain vaiheessa mietin, että ne kivut, joiden kanssa olin kolmatta viikkoa elänyt kipulääkkeillä, tulisivatkohan ne 100 x takaisin tämän käsittelyn jälkeen ja saisin nöyränä mennä pyytämään lääkäriltä vielä kovempia lääkkeitä.

Käsittelyn loppuun poppanainen tuumasi että jos tulee särkyä, ei pitäisi, mutta jos... Älä syö mitään lääkkeitä vaan laita kylmää. Antoi kotiläksyt ja sovittiin 4 seuraavaa aikaa. Lisäksi sain mukaan testityynyn, joka vaikutti oudolta. Siis se tyyny.

Tämä on nyt toinen aamu hoidon jälkeen. Kipulääkkeitä en ole tarvinnut. Toki tiedän että hurjat juntturat on olleet läsnä, mutta niiden kanssa pystyy nyt elämään. Kipumuisti on merkillinen asia, edelleen varon kääntämästä päätä sivuille, varsinkin vasemmalle. Tai teen sen hyvin harkiten. Ei se satu, enää. Silti varon.

Nämä laittaa ajattelemaan asioita myös eläimien kantilta. Kipeä koira, lihasjuntturainen koira... Miten järkyttävät ne kivut voivat olla ja miten yhtäkkiä ne voivat tulla. Eikä eläin pysty kertomaan. Eläinlääkäri määrää kipulääkkeitä. Kipupiikki saadaan hiljaiseksi ja koira voi taas hetken paremmin, kunnes. Se syyhän sieltä tuskin poistuu. Oma uskoni fyssareihin on suurensuuri.

Tästä päästään aiheeseen Tara. Sillähän se spondyloosi... Se on taas ajoittain ollut jäykkä ja vähän eepee edestä. Käytiin Wirmon Vipeltäjien Johannan luona visiitillä, Turun pisteessä. Tarahan voitti vesiterapiakerran aikoinaan WV:n FB-sivuilta. Ongelma vaan ollut se, että Tara itse ei ollut niin innoissaan siitä mitä Narunjatke. Sitä on pitänyt vakuutella, miten hyvä asia se on. Samalla olen koittanut vakuutella sille että Johanna on ihminen, joka kannattaa päästää sisäpiiriin. Hänellä on määätsiktats, joilla voisi helpottaa jäykkää olemusta ja oloakin. Ja Johannalla on myös väylät tarvittaessa taitavan fyssarinkin luokse.

Haettiin siis keskiviikkona lihaosaston täydennyssatsi. Kiran ja Taran kanssa. Kiroileva koira Tara oli niiin fiksusti etten ollut uskoa. Mulla on asenneongelma uskoni kanssa, tiedän. Mutta ehkä se onkin siinä että luotan silti, vaikken oikein uskokaan. Ja toinenkin luottaa. Johanna hanskaa tilanteen ja osaa antaa Taralle sen tilan, jota se tarvii vielä. Tässä on oikeasti huima ero, miten alan ihmiset lähestyy tällaista koiraa. Toiset vaan osaa ja toiset eivät, vaikka miten ovat olevinaan alan ihmisiä.

Ainoa josta en ollut ylpeä, oli se hetki kun Tara viiletti hoitohuoneeseen ja kävi matolla.. PISSALLA! Sitten oli narunjatkeen vuoro vähän kirota... Onneksi meitä ei viskattu pihalle vaan maltillisesti saimme jatkaa tutustumiskäyntiä. Vaan kyllä se Taraakin kulkaa hävetti. Katsoi parhaaksi olla kilttiä koiraa ja lopettaa kiroilun lähes kokonaan. Käytiin ihmettelemässä vesiallastakin, se tuntui olevan kovasti mielenkiintoinen ja hyvä niin. Toivotaan että ensikerralla se on niin mielenkiintoinen että koiruus sinne mielellään kahlailee.

Takaisintulomatkalla stopattiin kaupalla ja siinä koiruuksien kanssa shoppailijaa odotellessa, kesälaitumelle päässeet kaksijalkaispennut olivat ryhmittyneet myös alueelle, melko kuuluvasti keskustellen ja touhuten omiaan. Odotin kokoajan koska kiroileva koira aloittaa ärripurrinsa, mutta ei. Molemmat isuivat hiljaa lokeroissaan, tarkasti tilannetta seuraten. Sitten tenavat alkoivat kiertää autoa pyörillään, keskenään kaiketi kisaillen. Hetken Tara tilannetta seurasi, mutta kun toinen hairahtui tulemaan liian lähelle, alkoi ensin matala murina ja sen jälkeen muutama vahva vahtihaukku. Ilmoitus ajoi asiansa, hyvä, hienoa ja kiitos riittää. Ja Tara hiljeni. Ihmeellistä.

Koira joka joskus raivohaukuissaan ei pystynyt ollenkaan lopettamaan. Koira joka ei vastaavilta käynneiltä meinannut tasoittua, vaan jäi kiihtyneeseen mielentilaan loppupäiväksi. Sama koira oli täysin tyyni ja tarkkaili tilannetta. Sama koira kertoi mielipiteensä kuten sen kuuluikin, liian lähelle tuppautuvista vieraista ja rauhoittui sen jälkeen. Sama koira oli kotona heti normaali oma itsensä, jopa ehkä jotenkin iloisempi mutta rennossa mielentilassa, ei kiihtyneessä, johon se helposti itsensä lietsoo. Ehkä se itsekin oli tyytyväinen siihen, miten oli pystynyt vihdoin hallitusti eri tilanteita käsittelemään. Ja miten ylpeä minä olin! Voi että... Ette voi uskoa, miltä tällaiset pienet edistyksen askeleet tuntuvat hyvältä! Nämä askeleet on suurimmalle osalle ja Kiran (luojan kiitos!) kanssa jo aikoja sitten otettuja ja positiivisesti ohitettuja. Mutta kun kaikki ei mene kuten pitäisi ja yhtäkkiä palaset ikäänkuin loksahtaa paikalleen... Se fiilis on lottovoittoakin parempi. Sitä fiilistä ei kukaan, joka ei ole samojen asioiden kanssa paininut, osaa kuvitella.

Keskiviikkoillalla me mennään Taran kanssa vesiterapiaan. Nyt mä uskon. Luottanut olen aina, kaikesta huolimatta.


(Tulipa pitkä kirjoitus, ihan varoittamatta. Älkää saako semperfidelisähkyä... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Jälkiä pimeässä...

Kiitos kuvasta Koutsi, ihan itse pöllin ;) ... pimeät jäljestäjät. Alkaa ilta olemaan armoton, valo käy vähiin, tunnit vuorokaudessa v...