Tee kuten koirat


  • Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään
  • Älä koskaan kieltäydy huviajelusta
  • Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on silkkaa hurmiota
  • Ota nokosia
  • Venyttele ennen ylösnousua
  • Juokse, telmi ja leiki päivittäin
  • Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua
  • Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää
  • Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella
  • Kuumina päivinä juo runsaasti vettä ja lepäile varjoisan puun katveessa
  • Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi
  • Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta ilosta
  • Ole uskollinen
  • Älä koskaan teeskentele olevasi jotain muuta kuin mitä olet
  • Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen
  • Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise hellävaraisesti

NAUTI JOKAISEN PÄIVÄN JOKAISESTA HETKESTÄ!

En muista olenko jo joskus tämän tänne kopsannut, mutta ihan sama, kuten nuoret (eli minä) sanoo. On kuitenkin niin hyvä ja elämänlaatu paranis huomattavasti jos tätä noudattaisi. No tuon kohdan 7 voisi jättää vähemmälle, ainakin Taran ja mun mielestä ;)


Stereotypioita...

 ... MIESkoiraharrastajista.

1. Agilitymies. Urheilutaustaa. Äärettömän kilpailuhenkinen. Hoikka ja sporttinen. On ottanut koiran nimenomaan agilityä varten. Ei harrastaisi koiria ellei olisi keksinyt tätä lajia jossa voi voittaa ja menestyä myös vanhempana. Itsetunnon nostetta kun ei "oikeissa" urheilulajeissa pärjännytkään.

2. Molossimies. Tatuoitu, lävistyksiä myös mahdollisesti. Asusteissa nahkaa ja mustaa. Muut rodut "lapasia". Koirien kanssa lajeina tietysti taakanveto - jos ylipäätänsä harrastaa sillä aikaa vie paljon saliharrastus, moottoripyörät ja naiset (joita koirilla saa).

3. Näyttelymies. Tyylikäs - niin vaatetukseltaan kuin kodin sisustukseltakin. Tykkää piipertää turkkien parissa. Mahdollisesti pitää toisista miehistä tai on muuten vain naismainen. Lihaksia lähinnä äänihuulissa. Voitontahtoinen. Pääsee helposti gurun asemaan naisvaltaisessa lajissa.

4. The metsästäjä. Vain oikeita metsästyskoiria (ajokit, hirvikoirat). Omistaa koiria koska metsästää. Punakka, kovaääninen. Alkomahoolia kuluu. Puhuu karskisti koirasta - se on vain työkalu. Muiden katseilta salaa saattaa kuitenkin rapsutella koiraa ja ottaa sen perjantai iltaisin seuraksi kun kukaan muu ei enää jaksa kuunnella juttuja.

5. Palveluskoiramies. Hihnan päässä sakemanni tai mali. Polttaa ketjussa. Palveluskoiramiehet ja -naiset näyttävät ja kuulostavat toisiltaan. Ainoa oikea koira on palveluskoira ja niistä jompi kumpi ylempänä mainituista. Suojelu on the laji - muut piiperrystä. Mitä vähemmän menestystä k.o. lajissa niin sen suuremmat puheet.

6. Tokomies. Sukupuuttoon kuoleva laji. Pilkunviilaaja ja pikkutarkka. Lajintunnistus vaikeaa sillä kuolevana lajina bongaus lähes mahdotonta.

7. Rescuekoiramies. Viherpiipertäjä ja kasvissyöjä. Jonkinsortin aktivisti tai sitten ainakin haluaisi olla sellainen.

8. Noutajamies. Ei ole saanut vaimolta lupaa oikeaan metsästyskoiraan ja joutuu tyytymään noutajaan. Alistunut ja väsynyt ilme. Vähän vatsaa, monta lasta.

9. Spanielimies. Edellistäkin sorretumpi tapaus. Muistuttaa ilmeeltä koiraansa. Löytää femiinisen puolensa usein puunatessaan koiraansa. Saattaa olla piilovihainen.

(THE laji... Herttinen. Tuoltako alitajunnasta se The juttu tulee?!)

Äly ja Väläys, Urbo sekä Turpo

Sadetta pidellessä...
Sataa. Aina nykyään sataa. Saattaa olla kyllä ehkä hetken tauko, mut sit taas kyllä sataa. Ei pääse maa halkeilemaan kuivuudesta ei eikä vaatteet ihan pölyttymään.

Aamutalleilun jälkeen mentiin lenkille. Tai ajattelin että nyt kerrankin vähän lintsaan ja juoskoot pellolla, ihan kun ei kastuis niin paljon kun pysyy paikalla eikä kävele. Urbo ja Turpo, joilla tietysti omat lelut mukana niinkuin aina, hetken örvelöimisen jälkeen otti satasen spurtit. Aika kaukana olivat mutta erotin ettei Kiralla ole geelaria enää mukana ja juoksi jo takaisinpäin. Hittolainen. "Etsi!!!" 

Työtä käskettyä, Kira veti iikkarit ja alkoi etsiä. Alku oli ehkä ihan hallittua ja hillittyä, mutta Turpo kiinnostu notta mitäs etsitään...

Kaikkea ei vaan voi tehdä samaan aikaan ja koska Tara "Väläys" Turbo alkoi myös etsiä, oli pulikka suusta tippunut. Hienoo... Pulikat kadoksissa isolla vihreällä pellolla ja palikat painelee kuin päättömät kanat... Vettä sataa, vaatteet alkaa kastua ja kello käy, työpiste huutelee jo lähestyvästä työajasta.

Kyllä siinä kohden tuli mietittyä, että minkähänkokoisia herneitä siellä kolmiokorvien alla kierii. Tais älykääpiöillä olla vaan hauskaa, ehkä jopa narunjatkeen kustannuksella. Narunjatke se kuitenkin löysi sen pulikan, (onneksi se on oranssi!) kiukuspäissään kun tarpoi sinne pellon takanurkkaan etsintöihin mukaan. Geelaria ei löytynyt ja kello kävi. Takaisin talsiessa jupisin että oli muuten viimeinen kesägeelari, ehkä talvella sitten, kun vihree erottuu valkoisesta. Saattoi olla muutenkin viimeinen lenkki lelujen kera.

Hetkenpäästä Turpo laittoi pykälää pienemmälle ja kiihdytti. Geelari löytyi! Irtosi se pieni hymynkarekin jo niponarunjatkeen naamalle. Ei ne ehkä niin kauheen lobotoomisia olekaan...

Tuli shoppailtua, reenitasku, kun oli hiano ja halvalla lähti. Ehkä se oli myös joku psykolokinen juttu, tönäisy kohti reenejä, siis ihan sinne valvovan silmän alle. Sitten tuli shoppailtua toisetkin jutut jotka saa huomenna hakea. Nyt osa, ilmeisesti lähes kaikki kaksi sakemanni-ihmistä, jotka tätä lukee, pyörtyy. Sademanttelit. No kun sataa! Ihan kokoajan ja ihan maahanasti. Aivan perusteltua.

Enkä minä koirien takia, ei ne palele eikä välitä, hauskaa niillä näytti kaatosateessa taas olevan, vaan itseni. Itsekäs ihminen. Pysyy ympäristö kuivempana nääs. Eivät ravistele kaikkea rapaa ja märkää autoon, seinille, lattioille, narunjatkeeseen. Tai katsotaan nyt, sopiiko ne edes.

Se välihetki, jolloin ei satanut!

Hiljaisuutta, molemmilta!

Wow. Ja tässä vastinetta sille, ettei se nyt välttämättä haittaa, vaikkei Narunjatke sitä ääntä saa reeneissä avattua nih! :D

Niin siis tästä se aukeaa kun klikkaat ja tsiikaa myös tuo video, aika hieno...



Pakkopaitaan?


Olihan tässä jo pari päivää välissä. Tara-parka, joutuu urakkasiedätykseen. Pelkää myrskyjä, ei ääniä, mut myrskyjä. Jos tuulee niin että taloa riepoo tai ukkostaa kovin. Ei ole ennen pelännyt mutta kun Tintti lähti tähdeksi taivaalle. Ei ollut enää sitä vanhaa kivijalkaa johon kaikissa huolissa nojata. Kira on penska, ei siihen voi luottaa, vaikkei se pelkääkkään. (Ja toivottavasti ei alakaan!)

Kokemuksia Thundershirtistä kellään? Serene UMia menee jo nappeina, muttei mainittavaa tehoa ole huomattu. Adaptil? Jotain, mitä, apua, mistä? 


Perhepotrettia


Kuva: ©P.Hassinen
Taran emo Ruuti 9,5v. ja Taran siskon (Pommin) tenava. En tiedä kumpi näistä saa sen "aaaaww" - ilmiön aikaan, luulen että Ruuti♥ Paljon terkkuja ja hyviä eläkepäiviä Ruutille, penneleille maailmanvalloituksia!

Burnout

Dogsport.fi kirjoitti erittäin hyvän kirjoituksen aiheesta burnout koiraharrastuksessa. Uskon tämän täysin mahdolliseksi ja monen kohdalla tapahtuneeksi. Itse en (onneksi!) voi puhua koirapuolella syvällä rintaäänellä, mutta hevospuolella varmasti kyllä.

Molempia yhdistää sama asia, joka on kiteytettynä tähän:"Varmasti yksi haastavimmista harrastuksista siitä yksinkertaisesta syystä, että urheiluvälineenä toimii elävä olento; koira. Koiraa ei voi jättää viikoksi tallin perälle nojailemaan hiukan pölyttyneiden suksien ja seittien peittämien postimerkkikokoelmien seuraksi."

Elävä olento, josta ei voi ottaa timeouttia viikoksi - pariksi tai kuukaudeksi, kun siltä tuntuu. Rohkenen väittää että hevosten kanssa tämä menee hippasen vielä pidemmälle.

Yhtäkaikki, "Kyseessä on harrastus. Harrastuksen tulisi olla mukava ajanviete vapaa-ajalle, niin itselle kuin hevosellekin koirallekin." 

Tuo ⤴︎ ajatus läpsäytti poskelle kun ajoin mp-korttia, enkä edes kilometrin päässä mukavuusalueen rajan loppumisen jälkeenkään meinannut onnistua käsittelytehtävän pujottelusta (tai mun kasikosta, joksi sitä kutsun) ope otti lohduttavasti olkapäästä kiinni ja sanoi, lähes jo epäonnistumisen ja luovuttamisen rajoilla nyyhkyttäessäni; "Hei, tää on vaan harrastus. Tän ei kuulu olla tuollaista. Elämässä on paljon tärkeempiä ja isompiakin juttuja. Tää ei oo noin vakavaa."

Se auttoi. Ääni päänsisällä toisteli open viisasta neuvoa. Pidettiin parinviikon tauko, ehkä pidempikin. Oma asenne muuttui, eihän se oo niin vakavaa. Pienempiä tavoitteita, helpompia tehtäviä ja ennenkaikkea aikaa. Rennompi fiilis toi onnistumisia ja hyvää tunnetta. Hommasta tulikin taas hauskaa ja hei, se onnistui!

Tämä asenne pitäis ottaa aina harrastukseen. Toki jos mennään kilpaurheilun puolelle, ollaan ehkä jo vähän isommalla alueella kuin harrastus. Silti sitä harrastuksen hauskuutta ei saisi unohtaa, edes niiden suurien tavoitteiden keskellä. Mulle koiraharrastus toi juuri sen hauskuuden harrastukseen mitä pitikin. Kaipaan sitä kaikessa aktiivisuudessaan, fiilistä ja touhua, The Kenttää... Mutta kun ne elävät olennot. Ne toiset, joita ei voi jättää viikoksi tallin perälle nojailemaan hiukan pölyttyneiden suksien ja seittien peittämien postimerkkikokoelmien seuraksi...

Lue juttu tästä

Kuva ©T.Eskelinen

Mainio koira!

Koirakoulu Tarmotassut järkkäsivät mätsärin, jonka tuotto meni TYKSin lapsipotilaiden hyväksi. Ajatus oli niin hieno että pitihän sitä kannattaa.

Perjantai myöhäisillalla koirankuljettimen takapoksin ovikin oli jo saatu kuntoon ja häkki heilautettiin paikalleen. Lisäksi hoidettiin kaunistautuminen, joka meillä tarkoittti kynsi- ja korvahuoltoa sekä pientä turkin pöyhäisyä. (Karvaa lähtee taas, harjata olisi siis saanut vaikka yömyöhiin.)

Aamulla reppuun oli jo pakattuna pyyhe, vesipullo, vesikuppi, paperit, oma vesipullo, hakaneuloja (monta, koska viimeksi unohdin kaikki), geelari, lempakko (jonkinsortin first aid kit - joka löytyi hakaneuloja hakiessa ja kehoitettiin laittamaan reppuun mukaan, jotta voin edes antaa laastarin kun koira kuulemma puree kuitenkin jotakuta... Hehhe, se oli toki vitsi, todennäköisempää oli se että Narunjatke kompastuisi tennarin nauhoihinsa ja voisi sitten paikata polveen tuleen nirhauman laastarilla). Mukaan heitettiin myös aamuateria joka jätettiin YÄKkän pelossa kotona nauttimatta.

Matka sujui hyvillä mielin ilman YÄKkiä, kunnes koirankuljetin keksi vilkutella moottorin vikavaloa. Siinä tuli Narunjatkeelle vähän YÄKkäfiilis. Mielessä pyöri pari painokelvotonta sanaa, mutta koska kaara urheasti meidät perille uhoamisesta huolimatta kuskasi (ja vielä poiskin!) on tämä alkutekijöihin jäänyt riita jo unohdettu.

Parkkipaikoilla oli jo ruuhkaa samaan aikaan vietettävien Laurin markkinoiden takia. Saatiin paikka kohtuullisen matkan päästä mutta ohjatessa nuorta missiehdokasta autosta ulos bongasin maasta pieniä lasinsirpaleita. Joku tulevaisuuden, tai menneisyyden toivo oli nerokkaudessaan rikkonut väristä päätellen kaljapullon. Pahaa ei saisi koskaan toivoa, mutta tällaisina hetkinä käy usein jonkinsortin pahahenki olkapäällä laittamassa omituisia ajatuksia päähän...

Selviittiin ja lähdettiin etsimään määränpäätä. Lähes hävettää tunnustaa että olen kyseisellä alueella viettänyt vuoden opiskeluelämästäni, mutta silti olin epävarma mistä itse paikan löydän. Tälläkin kertaa paras johdattaja paikanpäälle oli toiset koiraihmiset, eikun jononjatkeeksi ja päättelykyky osui oikeaan.

Alue oli kiva, nurmipohjainen osa erillisenä osana markkina-aluetta. Käytiin ilmoittautumassa, saatiin hyvät ohjeet ja numero 4. Heti toisena parina! Iik! Jäätiin kökkimään puun varjoon, jossa kuumeisesti pohdin minne saisin repun ja lähes koko omaisuuteni piilotettua kehäillessämme. Ujuttautuessa sitten H-hetken lähestyessä kohti kehää, kuului vierestä "Katsos, siinä on hieno vanhanajan kunnon sakemanni!" Oli aikalailla heti selvää että tämä oli se leiri, johon me Kiran kanssa päätettiin yrittää ujuttautua!

Kira sai uuden kaverin Rico Rotikasta (joka ei ollutkaan puhdas rotikka, mutta hämäsi ainakin tämän narunjatkeen täysin) ja Narunjatke sai uusia koiruustuttuja Ricon ja hänen daaminsa narunjatkeista. Mukavaa porukkaa, meillä oli kuin täysihuoltopalvelu. Hyvillä mielin jätin reppuni heidän huomaan ja kehästä tullessa Kiralle tarjoiltiin herkkuja sekä viilennystakkiakin lainaan! (Meidän pitää kyllä ehkä hankkia oma. Kyseinen takki oli kuulemma Hööksistä ostettu. Olen pohtinut kahden välillä. Ostaakko froteemantteli vai tällainen viilennystakki. En vieläkään ole tehnyt päätöstä. Helsitaren mantteli houkuttelee).

Narunjatke kämmäsi ekakehän totaallisesti. Se jätti puupää karkkipussin kotiin, oli kamalan kuuma ja Kira sanoi jotta miten typerää nyt on kuumassa pönöttää jossain nurtsilla, mennään kotiin. Nuorukaiseen ei sananhelinät tehonneet ja arvosanat "mainio" oli hyvinkin ymmärtäväinen kommentti. Pörröinen lappalaisparimme korjasi punaisen nauhan, sinisten jatko oli kuitenkin vielä luvassa, joten kotiin ei saanut häippästä. Siispä seuraamaan jatkoa ja leirimme koirien esiintymisiä. Ricomies hurmasi tuomarin ja sai punaisen, Ricon daami taisi liittyä meidän sinisten joukkoon.

Päivän saalis
Kun kaikki siniset ja punaiset oli eroteltu, päästiin taas takaisin kehään. Mukana oli kymmenkunta koirakkoa joista valittiin neljä parasta. Tällä kertaa Narunjatkeella oli vähän päässä raksuttanut ja se oli käynyt shoppailemassa M&M:n kojussa koiruudelle pienen karkkipussin (jonka ampparitkin yrittivät välissä pölliä!). Karkin voimin Kiraan tuli loihdittua ihan uudenlaista energiaa joka kantoi neljän valitun joukkoon! Neljä oli meidän numero ja sellaiseksi se jäi, oltiin siis kakkosten nelosia tällä kertaa ja hyvin tyytyväisiä siihen. Vastassa oli monenmoista hienoa koiruutta.

Kira käyttäytyi taas oikein mallikelpoisesti vaikka ollaankin metsiydytty jo vähän turhan pitkään. Pieni epävarmuus tosin oli seikka joka jäi mieleen pyörimään pienenä miinuksena. Toisaalta väkijoukoissa se oli vahvasti neljällä jalalla eikä hötkyillyt. Isona plussana pidin sitä, ettei se enää tunkenut kaikkien syliin ja olin aika tyytyväinen Ricon Narunjatkeen kommenttiin "Sen rakkaus ei ole ostettavissa", kun hän yritti tarjoilla makupaloja ja Kira vähän tutkiskellen ne otti vastaan eikä siltikään ollut tunkemassa syliin.

Olen kokoajan toivonut että Kira vähän kasvaisi jo ulos tuosta "Ihanaa, ihania ihmisiä ihan joka puolella!" - ajatuksestaan ja nyt vähän tuntuu että näin olisi käynyt. Kreit. Ai laik it. Nyt toivon että pieni epävarmuus (joka siis tuli esille lähinnä pieninä alistuvina eleinä) kasvaa kokonaan pois. Riitapukareita se väistää heti mikä on ihan hyvä asia.

Me ei siis oltu ihan mahtavia mut oltiin hyviä mainioita! Ja iloisia. Tai ainakin koira todistettavasti oli. Oli Narunjatkekin, vaikkei sitä paperille asti kirjattu. Kiitos kivasta päivästä Tarmotassut, hienolla asialla olitte ja kivan päivän meille teitte. Kiitos Team Ricolle, todistettavasti mukavia koiraihmisiä on olemassa! ;) Ja siskolle & siskonplikalle seurasta.

Tara joutui jäämään kotiin ihan yksin, jottei kotia pöllitty. Tai siis sen tehtävä oli vahtia kotia. Vähän huolestutti kun ukkonen nousi kuitenkin, vaikkei pitänyt, ja Tara ei ole ukkosen bestfrendi. Kotona kuitenkin kaikki hyvin. Tarakin oli hoitanut oman tonttinsa, mottonsa mukaisesti.


Nuuskahuulien kuningas!


Eihän tähän edes tarvis mitään kirjoittaa, kuva kertoo kaiken. Päivin Martti (lukijat huomauttakoon jos bongaatte virheen!) The Nuuskahuuli! Tämä on se ilme, se nuuskahuuli-ilme! Tämä on se ilme jonka Kirakin melko usein ottaa innostusihmetyksissään. Tämä on ehkä älykkäin sakemanni-ilme ikinä! 

Metkaa ettei meidän B-koirilla tätä ilmettä ole koskaan tavattu. Kiralta vain. Nuuskaileeko sinun sakemannisi? Linkkaa kuva, nää on ihan parhaita! (Päiville kiitos kuvan jakoon, menee hyvä känkkäränkkäpäivän alkukin plörinäksi kun tätä katsoo, toivottavasti tehoo muihinkin!) =)

Ristus!

... Se fiilis, kun syrän jättää pari välistä, kun katsot pupillit laajenneina ja ajattelet että RISTUS sentään!

Illalla vein hevosia taas totuttuun tapaan takaisin laitumelle. Kira hipsi jäljissä ja jäi tarhan portille odottamaan. Kauko-ohjauksella istu. Taitava! Vapaa! Siitä se lähti kuin ohjus, niinkuin aina. Hakemaan geelaria palkaksi. Vaan tulikin mutkia matkaan. Tara. Oikea äkkikurvi, tai ilmalento. Tara loikkasi eteen ja Kira väisti, väisti hyppäämällä ilmaan korkealle ylös. Alastulo meni mönkään, suoraan betonikaivon päälle... Siinä kohden ♡:n jätti pari välistä. Kylmä hiki nousi ja naama kalpeni. Ristus...

Mielessäni odotin jo kaameaa huutoa ja jalalle varaamattomuutta. Vasen lapa otti vastaan kaiken ilmalennon alastulon. Olin aivan varma että vähintään murtuma, enintään poikki. Tarakin hämmentyi ja jäi katsomaan kun karjaisin TaraPAIKKA! - ja kiisin tennarit viuhuten Kiran luo. Kira nousi samantein ylös, pomppi pari välistä sekin ja sanoi auts outs.. Ja kyseli  mitä, mitä te nyt toljotatte?

Kipushokki... Kyllä se kohta huutaa, ihan pian... Koira maahan ja varovasti kopeloimaan ja taivuttelemaan. Ei mitään, ihan pientä aristusta, au - mutta ihmekös tuo, hyppää ite betoniin, sanoi Kira. Ihan aavistus keventelyä, muttei minkäänlaista kipureaktiota edelleenkään.
Epäillen ohjailin molemmat sisälle ja nopeasti heitin viimeisenkin kaviokkaan laitumelle. Kiirusti sisälle, miettien että nyt se varmasti oottaa jo siellä ihan kolmijalkaisena valittaen. Ei, kaikessa rauhassa ootti. Kylmäystä ja ihmettelyä, molemminpuolista varmaan, kipulääkettäkin vähän varuiksi. Tara katseli vähän häpeissään, en mä mitään tehnyt ja sitäpaitsi se oli vahinko!

Tenavat on kummallisia. Selviävät säikähdyksillä ja muiden sydäreillä. Kirahan pikkupennelinä muksahteli alvariinsa. Se oli kömpelö, mitä taas Tara ei koskaan ole ollut. Tara saattaa katsoa taaksepäin ja juosta täysiä eteenpäin ja joskus on voinut vähän siinä rytistäkin, mutta koskaan se ei ole kompastunut, kaatunut tai muuta vastaavaa. Tai tullu huonosti alas. Kira kun pennelinä meni nurin, se katsoi hölmistyneen näköisenä kolme sekunttia ja sitten alkoi huutaa nousevalla volyymillä. Aina pelästyin että jotain pahaa tapahtui. Äkkiä luokse tarkistamaan ja lohduttamaan, vähän aikaa se nyyhkytti ja sitten taas mentiinkin. Tara ei taas koskaan ole nyyhkytelly tai huutanut hysteerisenä. Piipannut kylläkin mutta ihan muista syistä.

Luotin siis tähän nytkin, ei suurempaa reagointia eikä huutoa, pientä eikä suurta, eli ei ainakaan suurta kipuakaan. Ehkä kaivon reunan kupera osa pelasti tai suojelusenkeli-Tintti. Skål, sen kunniaksi yksi lonkero kun ei kerran päivystävälle tarvinnyt lähteä. Ainakaan vielä. *kopkop*

We do our own stunts - ne sanoi.

Tyhjänpäiväisiä

Mitä tässä tapahtuu? Fasebuukissa tuli loistavia arvauksia, kuten mm.

Hieroo ittes johonkin sen mielestä hyvälle tuoksuvaan. Hyviä pesuhetkiä sulle!

Epäilen että Kira on saanut vainun karhusta ja kuuntelee kuinka lähellä tömisee

Sääsammakon ennustuksia kuunnellen  

Kira on kunnon saksanpaimen ja kuuntelee koska rosmot on lähestymässä. (oikeesti se sammakko on siinä raatona ja Kira pöhisee sen päällä)

Silmä kutii 


Selkee viherpeukalo, pitää olla kukkapenkki suorassa. Jne.

Kun sitten paljastin, mitä siinä todella tapahtuu, heräsi heti epäilys, onko talon isäntää näkynyt koska viimeksi... ;)

Onhan sitä näkynyt. Vihdoin bongasin kaupasta hirven putkiluita pari, synttärisankarille ja Taralle omansa. Hevostakin kuulemma saa kun saa. Nautaa olisi joka paikassa mutta muita vaihtoehtoja sille äärettömän harvassa. Ainakin tähän asti.

Jos joku tietää mistä näitä Turun nurkilta löytyy, saa vinkata kiitos!

Reenattu (joo, metsittyneetkin reenaa!) ollaan helteillä pakollisten ohella, eli kun vien hevosia illalla takaisin ulos tai haen aamupäivällä sisälle, otetaan laidun-tallivälimatkat ilman hevosta Kiran kanssa seuruuharkkoja, maahan-istu käskyjä laitumelta huudellaan portille odottavalle koiralle (meillä koirilla ei ole asiaa tarhoihin / laitumille) ja käännöksiä ja sensellaisia.

Helle on ollut aika tuskaisaa, niin Narunjatkeelle kuin koirillekin. Tara on ollut tosi levoton. Aamulla tai illalla myöhään on heitetty pienet lenkit, Taran kanssa ollaan tosi varovaisia jottei lämpöhalvaus uusi. Henkistä tuskaa Narunjatkeelle aiheuttaa suunnattomasti maanantaina alkava arki. Työt kutsuu. Ne tylsääkintylsemmät toimistotyöt. Narunjatke työllistäisi mieluusti itse itsensä. Yritys on ainakin alkanut.

Jos tarviit/te vaikka seuralle tiimivaatteita tekstillä tai miksei logollakin, tsiikaa voisko täältä löytyä jotain sopivaa ja jos ei löydy, kysy! Valikoima on tosi laaja. Tällainenkin hieno takki on painettu... ;) Avajaistarjouksena on vetskarihuppari tekstillä eteen 35e. (norm. 40e) tai isommalla tekstillä selkään 40e (norm. 45e). Jos haluat omalla logolla, laitahan logoa tulemaan niin katsotaan sille sopiva hinta. :)