Burnout

Dogsport.fi kirjoitti erittäin hyvän kirjoituksen aiheesta burnout koiraharrastuksessa. Uskon tämän täysin mahdolliseksi ja monen kohdalla tapahtuneeksi. Itse en (onneksi!) voi puhua koirapuolella syvällä rintaäänellä, mutta hevospuolella varmasti kyllä.

Molempia yhdistää sama asia, joka on kiteytettynä tähän:"Varmasti yksi haastavimmista harrastuksista siitä yksinkertaisesta syystä, että urheiluvälineenä toimii elävä olento; koira. Koiraa ei voi jättää viikoksi tallin perälle nojailemaan hiukan pölyttyneiden suksien ja seittien peittämien postimerkkikokoelmien seuraksi."

Elävä olento, josta ei voi ottaa timeouttia viikoksi - pariksi tai kuukaudeksi, kun siltä tuntuu. Rohkenen väittää että hevosten kanssa tämä menee hippasen vielä pidemmälle.

Yhtäkaikki, "Kyseessä on harrastus. Harrastuksen tulisi olla mukava ajanviete vapaa-ajalle, niin itselle kuin hevosellekin koirallekin." 

Tuo ⤴︎ ajatus läpsäytti poskelle kun ajoin mp-korttia, enkä edes kilometrin päässä mukavuusalueen rajan loppumisen jälkeenkään meinannut onnistua käsittelytehtävän pujottelusta (tai mun kasikosta, joksi sitä kutsun) ope otti lohduttavasti olkapäästä kiinni ja sanoi, lähes jo epäonnistumisen ja luovuttamisen rajoilla nyyhkyttäessäni; "Hei, tää on vaan harrastus. Tän ei kuulu olla tuollaista. Elämässä on paljon tärkeempiä ja isompiakin juttuja. Tää ei oo noin vakavaa."

Se auttoi. Ääni päänsisällä toisteli open viisasta neuvoa. Pidettiin parinviikon tauko, ehkä pidempikin. Oma asenne muuttui, eihän se oo niin vakavaa. Pienempiä tavoitteita, helpompia tehtäviä ja ennenkaikkea aikaa. Rennompi fiilis toi onnistumisia ja hyvää tunnetta. Hommasta tulikin taas hauskaa ja hei, se onnistui!

Tämä asenne pitäis ottaa aina harrastukseen. Toki jos mennään kilpaurheilun puolelle, ollaan ehkä jo vähän isommalla alueella kuin harrastus. Silti sitä harrastuksen hauskuutta ei saisi unohtaa, edes niiden suurien tavoitteiden keskellä. Mulle koiraharrastus toi juuri sen hauskuuden harrastukseen mitä pitikin. Kaipaan sitä kaikessa aktiivisuudessaan, fiilistä ja touhua, The Kenttää... Mutta kun ne elävät olennot. Ne toiset, joita ei voi jättää viikoksi tallin perälle nojailemaan hiukan pölyttyneiden suksien ja seittien peittämien postimerkkikokoelmien seuraksi...

Lue juttu tästä

Kuva ©T.Eskelinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...