Siellä se oli

THE Kenttä. Paikallaan niinkuin ennenkin. Osa samasta porukastakin, osa uusia. Kaikki oli kuten ennenkin, silloin joskus kauan sitten. The Tuuttorikin, ohjeisti ja opasti, yhtä energisenä kuin ennenkin. Hyvä huomata, että tietyt asiat vaan pysyy ja on, vaikka itse ei oltaiskaan. Peruspilarijuttuja, niitä pitää olla.

Perjantaina Taran naama venähti väärinpäin, kun se joutui jäämään yksin talovahdiksi. Me tehtiin nimittäin Kiran kanssa jotain, mitä ei olla aikoihin tehty. Se taas on hiertänyt mieltä kuin kivi kengässä. Me mentiin sinne THE Kentälle. En oikeestaan edes tiedä mikä voima lopulta sysäsi eteenpäin, sopiva tilaisuus ja kellonaika, tarpeeksi kauan hiertänyt kivi mielessä...


Reippaita, hienoja penneleitä, pörheitä opiskelevia aikuisia ja supernuoria. Ainakin yhdestä superpennelistä oli jo kasvanut supernuori. Jotkut tekee siitä kaikesta niin helponnäköistä, taito sekin.

Vaikka me ollaan täällä kaikessa rauhassa pitkälti metsiydytty, ei sitä Kirasta juuri huomannut. Siitä me jatkettiin, mihin oltiin jääty. Se tokikaan ole mikään elvistelynaihe sinäänsä, olisihan tässä luvattoman pitkän tauon aikana voinut yrittää itsekin oikeasti edistyä, mutta todistaa se kuitenkin sen, miten hyvä koira on, kun ei olla taaksepäinkään taannuttu. Olin siitä siis vähän salaa ihan ylpeä ♡

Koska saatiin lupa tulla vähän myöhässäkin vielä mukaan, ehkä sitä kalenteria on nyt vaan pakko järjestellä uusiksi ja tehdä pientä lahjontaa, perjantai-iltatallien suhteen... Saas nähdä. Joskus pitäis vaan tehdä enempi kuin ajatella ja pähkiä. Se ois monessakin asiassa paljon parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...