Terve!

Potilas skarppina
HUH. Mää oon nyt niin onnellinen. Koira kyllä selkeesti vähän vähemmän onnellinen, taitaa olla aika kankkunen, ressukka... "Mitä tapahtu? Kaamee olo ja väsyttää, olinko mä jossain? Jalatkin on ihan makaroonit, mitä nyt pitäs tehdä? Ei oikeen jaksas... Olemisen sietämätön keveys ja painavuus..." On ehkä maailman surkeimman näköinen, edelleen. Nukkuu krapulaa pois. Välillä hoipertelee surkeanan ihan kadoksissa ja menee taas nukkumaan. Hirveän kauan kestää (nyt 7h) tuollaisesta tokeentuminen, riittäiskö näissä vähän pienempi annos tokkuraa, Kiralle ainakin. Oivoi.

Viimeksi tätä samaa fiilistä kärsittiin 13.3.13. (tuntuu että siitäkin ois jo iäisyys!) kun käytiin epävirallisissa.

Kuvauspäivän aamusta oltiin jo silmät suurina kun ruokaa ei herunut. "Mikä ihmeen kuvauspaasto?" Hetki siinä masisteltiin maailman raakuutta, syliin ja kainaloon tunkemalla, mutta kaikki synkkyys unohtui kun lähdettiin lenkill, tehtiin tallihommat, pakkauduttiin autoon ja lähdettiin vihdoin sinne virallisiin kuviin. Tara jäi kotiin Kongin pariin askartelemaan, ihmeen suosiolla.

Pitkän pähkimisen tuloksena päädyttiin lopulta Pet-Vetiin. Tein soittokierroksen aiheesta viralliset lonkka- kyynär- ja selkäkuvat. Kyselin ja vertailin. Hinnoissa oli jonkinverran eroa, aikoja oli tarjolla aika hyvin, ei mitään dramaattista. Oltiin jo lähellä samaa paikkaa jossa Taran kanssa käytiin (lue lisää tästä), mutta päädyin kuitenkin PV:tiin.

Potilasta alkoi väsyttää...
Uusi klinikka oli hieno. Parkkitilaa mukavasti, avarat, toimivat tilat. Elinalle saatiin aika ja 15min. päästä saapumisestamme odotteli Kira jo nukkumattia. Tätä ennen ilmoittauduttiin, punnittiin (arvio 30kg meni lähelle, 30,4kg, tasan kilo lisää siitä viime kuvauskeikasta!) odotettiin hetki ihmetellen kaikkea lattiasta kattoon tutkaillen. Sitten päästiinkin jo privahuoneeseen ja tsiikattiin ensin polvet; Toimii. Siinä kohden alkoi Kiraa vähän jänskättää ja tuumas että Hyvä! Polvet kondis, eikon menoks! Siinä vaiheessa kun Elina otti päivätorkkuannostimen, meni Kira taakseni istumaan piiloon. Ei auttanut, eläinlääkäri löysi ja toivotti hyviä päiväunia.

Uni ei meinannut millään tulla, oli niin paljon kaikenlaista kuunneltavaa, kunnes sitten... Pikkuhiljaa.. Alkoi niiiin ramaisemaaaannn... "Zzzz.. zzzzz ZZZZz..." 

Sitten vielä pieni hetki ja kuljetus seuraavaan privahuoneeseen. Ekaa kertaa Narunjatke komennettiin pihalle odottamaan, tai no ei nyt kirjaimellisesti pihalle, mutta huoneesta pihalle. Ehkä hyvä niin, hevosten kanssa klinikkahoitajana ja pelkkänä hoitajana/talliorjana, sekä koiruleiden kanssa on siellä tullut säteiltyä varmasti ihan riittävästi. Siinä sitten söin kynsiä ja jännitin. Välissä Elina huikkasi että hyvältä näyttää, ajatteli kai että pyörtyy polo kohda sinne odotusjakkaralle.

*kops* Zzzzzz... zzzz.. zz... zzzzz...
Sitten seuraavaksi jo että terve koira, tule katsomaan kuvia. Iso huojentunut huokaus. Vaikka jotenkin luotin, silti sitä pelkää, että jos kuitenkin jotain. Ei ollut Elinan mielestä. Jos jotain kaivamalla halusi kaivaa, lonkkamaljat olisivat voineet olla aavistuksen syvemmät. Ei silti ongelmia eikä murhetta tule, noiden kuvien perusteella, tuumasi hän. Nythän sitten mielenkiinnolla odotellaan vielä liiton tuomiota. Taran kuvathan lähti myös melkolailla parhain ajatuksin sinne. Vaan periaatteessa ihan sama, kyllä tämän tohtorin sanaan ja ammattitaitoon sen verran luotetaan että Kira Koiruus on terve. Kuitissa luki vielä että "Luustollisesti koira on aivan hienossa kunnossa".

Kaikki on siis hyvin, so far, Kiran krapulaa lukuunottamatta. (Kello on nyt 21.00. ja koira potee edelleen rapulaa, tujut pökeröt!)

Pieni tumma pilvi näinäkin aikoina leijuu auringon vieressä, kaikilla ei ollut ja ei ole näin hyvin. Siksi jännitti ja vähän pelottikin. Ja painaa se mieltä, että joidenkin kohdalle se käsittämätön epäreiluus osuu vaikka miten kaikki olisi tehty parhaan mukaan. Pitää vain silloin koittaa muistaa että ne on sitten jo asioita joille me emme kertakaikkiaan voi mitään.

Vähän vielä unta... Väzytäää....
Mitä tapahtui?
PetVetille vielä kiitokset, homma toimi hienosti.

Varasin ajan lopulta helposti netistä, porukka oli ystävällistä, tilat mukavat.

Erikoisplussa siitä, että lääkäri itse oli koiraa kuvaamassa.

Ja se kaikkein paras tietysti; Saatiin hyvä "tuomio" :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...