In fluenza

Nuhassa. Minä, Narunjatke, ei onneks sentään kolmiokorvat. Oikein ärsyttävä, voimia nakertava, pitkään piinaava, eestaas sahaava, yöllä valvottava, härkkivä flunssa. Tekee myös NJ:stä hyvin tylsän ja hitaan, sanoo T & K.

Vesisateiden ja jään perään tuli kuitenkin onneksi lumisateet ja pakkaset. Jotain hyvääkin siis. Sadetakit vaihtui Taralla bäkkäriin. Se sai muutamana päivänä vetäistä pellon nopein - pätkät kun Narunjatke oli niin hidas ja tukkoinen. Ajatuskaan ei juossut, sen vähänkään vertaa ja mitä siitä seurasi, no Tara kyllä juoksi. Juoksi niin että taisi tehdä pienet jumit. Oli vähän köpö illalla, sekin. Kysyin että miltäs nyt tuntuu, onko lihassärkyä kuten mullakin. Hieroin varovasti ja sain aikaan epämääräistä vehkaamista sekä aikamoiset venyttelyt. Rasvattiin kuivat varpaat ja kutisevat varpaanvälit. Oikein mukavaa, ehkä tämä korvaa lorvailun, ainakin osittain sanoi Tara ja nukahti.

Bäkkäri on nyt sitten puettu parina päivänä ja pidetty ihan koko päivän ulkoillessa. Pellon nopein - skaba on merkitty jonnekin tulevaisuuteen ja Narunjatke kiinnitetty taas koiraan. Meno näyttää paremmalta, paljon paremmalta, joskin toki hitaammaltakin.

Kira on alkanut olemaan kuin märkä saippuapala. Nopea, liukas, vaikea saada otetta. Jostain saa kiinni, toiseen suuntaan lipsahtaa. Seuruussa piti vähän edistää ja poikittaa, sladittaa. Pienellä huomautuksella poikitus korjaantui nopsaan ja geelari-apparilla paikka parani, kunnes... Se alkoikin jätättää! Alkoiko se jäävistä joista melkolailla myöhässä otti kopin, ja kun alkoi olla täsmällisempi, alkoikin ennakoida, jäi matkasta ihan itsekseen. Vai alkoiko se parin kerran palkkauksesta oikealta taakse. En tiedä enkä ajatellut takertua, jatketaan tekemistä. Joka tapauksessa nopea hiffaamaan ja kokeilemaan (niin hyvässä että pahassa), ai näin vai?!?! Tätäksä tarkoitit? Oisit heti sanonut, kyllä mä tän osaan, ihan vaikka tästä heti näin, ihan itekin, ilman käskyjäkin!

Tara on toista maata. Se ei juuri yritä arvailla, se tekee mitä tekee, totisena. Höyrykattila painekattilassa. Tara olis aika super jos siihen saisi ripauksen, ehkä toisenkin (tai jopa ihan kauhallisen!) hermojen hallintaa Kiralta. Kirakin häslää ja metelöi, (Ennenkaikkea metelöi! Nykyään ihan liikaa, volyyminappia on myös siis haettu ja väännelty) mutta se pystyy tekemään, teki sitten virheen tai oikein. Sille voi sanoa että nouvei, yritä enemmän! Tai WO-HOOO, bileet! Se yrittää ja innostuu, innostuu ja yrittää.

Taralle ei voi sanoa kuin korkeintaan käskyn, toistaa sen tarvittaessa kauniisti ja sitten hiljaa hyvä koira ja vähän rauhassa silittää leveää otsista. Se tekee toiston perään uudestaan ja ottaa kehun vastaan hammasta purren, sanoen huhhhuhhh.. Sitä ei voi kovistella, se sulkeutuu pieneen mustaan laatikkoonsa. Sen onnistumisesta ei voi järkätä bileitä, se ei tajua niiden päälle. Mutta kun sille sanoo hiljaa ylpeenä hyvä koira, hyvä koira minä, huhhuh - kaikuu sen päässä ja se on ok. Vapautuksesta se joko hipsii tai ottaa pellon nopein pätkät johonkin suuntaan ja thätsit. Tulee kyllä heti luo jos kutsuu, jos ei, jää odottamaan vähän matkan päähän. Mutta se ei koskaan ole tullut eikä tule, leikkimään.

Se on vaikeeta sille, tekeminen. Kovan keskittymisen takana. Toisaalta toisinaan helppoa, mutta vaatii hirveä määrä energiaa ja savua korvista, ihan pelkkä perusasento. Ääntä se ei kylläkään juuri ilmoille päästä. Päänsisällä varmasti sitten senkin edestä, sihinä ja pulputus.

Mutta se yrittää niin tosissaan ja parhaansa. Ja siihen on tyytyminen, enempää ei voi vaatia, keneltäkään. Sillointällöin vaan harmittaa kun tietää että jos se pystyis niin se tekis ihan loistavaa työtä. Se on paljon sähäkämpi kuin Kira ja se on aika mageeta toisinaan. Toisinaan aika turhauttavaa. No, onhan meillä vielä aikaa, sen kanssa niin paljon kuin tarvitaan, sen kanssa ei mitään muuta olekaan. Jotenkin noi kuvat tossa kertoo aika paljon niistä.

Kiran kanssa sensijaan ei ole sitä aikaa. Tarttis tehdä jottai... Ja tehdäänkin mut enemmän. Kiire tulee pian. Tiedän sen paremmin kuin kukaan muu ja se inha kiire-peikko istuu olkapäällä ihan joka päivä ja muistuttaa siitä. Joskus tuntuu että hevosten treenaaminen on helpomaa, vaikkei se ole. Se johtuu siitä että niiden kanssa jo vähän tietää mitä tekee.

Ja tämä ei ollut se huomio-disko-turvavalopostaus. Tämä oli nyt tällaisen väsyneen, kuumefluenzaisen väsynyttä pähkintää, mutta se tulee kyllä pian. Silti jo tässä vaiheessa sanoisin että Orbiloc on jäämässä toiseksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...