Sateenkaaren päässä

Joskus se vaan iskee. Ikävä. Vieläkin. Kai se on tämä aika, joka sen kaivaa esiin vahvemmin. Liekö syksy sitä luopumisen aikaa, luontokin painuu talviuneen. 3 vuotta sitten pieni sakemannikoiruus toi taloon uutta elämää. Kolme vuotta sitten tein vaikeimman päätökseni. Kolme vuotta sitten vietettiin viimeinen yhteinen päivä, me kaikki neljä. Kiran hillitsemätöntä pentuenergiaa, Taran pöyristyneisyyttä pentuenergiasta ja Tiinan korvaamatonta sennukoiran läsnäoloa. 

Tiinan oli tullut aika jatkaa matkaa, tiedettiin molemmat. Sen tehtävä täällä maanpäällä oli tehty. Kirassa on niin paljon jotain samaa. Ehkä Tintti lähettää terkkuja toisinaan sen kautta! ;) "You don't get the dog you want, you get the dog you need" -C.Millian. // Edit: We need. We. Tara ja mä. Nyt kun katselen niiden painia ja leikkiä tossa, Tara todellakin tarvi Kiran "pikkusiskokseen", varaäitinsä lähdettyä. 

Terkkuja sinne taivaaseen, muillekin tutuille. Nähdään taas aikanaan, sateenkaaren päässä. 


1 kommentti:

  1. ♥ itku tuli täälläkin ♥

    Mullakin tulee välillä järettömiä ikävä kohtauksia ♥ mun Jimi ♥
    Jimi oli jo vanha ja sairas, joten tein oikein kun päästin hänet täältä pois. Vielä me näemme, luotan siihen ♥

    VastaaPoista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Jälkiä pimeässä...

Kiitos kuvasta Koutsi, ihan itse pöllin ;) ... pimeät jäljestäjät. Alkaa ilta olemaan armoton, valo käy vähiin, tunnit vuorokaudessa v...