Paljon on paljon?

Paras joululahja tuli jo vähän ennakkoon. Edelliseen stooriin, jossa laumatuskaa, syyllisen selvittämistä ja niin edelleen -viitaten, kaikki on ookoo ja se on niin hyvä juttu että paras joululahja.

Kaikkihan me tiedämme, mistä näin joulun alla jauhetaan. Jos et ole ihan varma tiedetäänkö kuitenkaan, tarkasta se tästä. Tiistai illalla, myöhään kotiin tullessa päivän toiselta reissulta meillä oli ollut rosvo. Pöytärosvo. Tintti toisinaan kyseistä toimea toimitti, mutta ei Kira eikä varsinkaan Tara. No ei ennen.

Joulumuistamiseksi saatu hienostosuklaalevy, tumma suklaalevy tai tarkemmin ottaen sen kuoret, oli lattialla. Samoin oli töistä saamani Scandinavian Outdoorstoren lahjakortti, mutta se oli jätetty käyttämättä. Suklaankuorien sisältö taas oli käytetty. Teobromiini, myrkkyä koiralle, tummassa suklaassa vielä enemmän.
"Kun koira on syönyt suklaata, niin rauhoittumisen jälkeen selvitetään, että mitä ja kuinka paljon koira itseasiassa on syönyt. Tumma suklaa on huolestuttavaa, jos määrät ovat riittäviä." -Katiska.
Rauhoittuminen, erinomainen huomio tässä kohden. Kello oli miljoona, täysin varmahan ei voinut olla kummasta koirasta oli kyse, vaikka epäilys olikin vahva. Ajatus molemman koiran autoon heittämisestä ja päivystävälle kurvailemisesta tiistaiyönä ei ollut kaikkein eniten ääniä keräävä suunnitelma. Pitihän sitä Kätevä Isännällekin vähän ärähtää että eikös muka kuullut että keittiössä häärätään jotain mitä ei pitäisi. Sitten se rauhoittuminen jota seurasi vähän järkevämpi ajatustyö.

Paljon on paljon? Liikaa? Soitto päivystykseen ja tiedustelua. Ystävällinen yövuototyöläinen tuumasi ettei ole paljon tummaakaan, 100g vs. 30kg koiruus. ( noin 10- 15 g/kg maitosuklaata tai n.4 g/kg tummaa suklaata = riskimäärä.) Tosin perään muistutti että yksilöitähän nuo, ei voi varmaksi tietää. Oksennuttaa ei enää kannattanut heidän ohjeiden mukaan ja kun 100%v varmuutta ei ollut. Hiilitabuja kourallinen molemmille (1g/painokilo) ei tekisi hallaa. Veikkasi että ripuli tulee kylään, muttei varmastikaan sen kummempaa. Suositteli kuitenkin tutkailemaan tilannetta ja yölläkin paristi heräämään ja tarkistamaan tilannetta.

Huh huh. Ehkä tästä siis selvitään. Eikun hiilitabuja etsimään. Nepä eivät vaan olleet jostain kumman syystä siellä, missä niiden olisi pitänyt olla. Yllätys. Löytyivät sitten kuitenkin. Sitten pohtimaan miten ne saisi sinne, minne pitäisi. Ei auttanut tehdä kuin pieni annos ruokaa ja heittää joukkoon. Suunnitelma toimi.

Sitten odoteltiin.

Ei mitään. Ei yhtään mitään. Ei edes rippeä. Toinen Huh. Kolaus ylpeyteen on huomattavasti mukavampi vaihtoehto. Nimittäin melko amatöörimäinen kämmi. Asia jonka jokainen valveutunut koiranomistaja varmasti tietää; Ei suklaata koiran ulottuville. Joulusuklaat kaappiin piiloon. Narunjatke päätti sitten kuitenkin jättää pöydälle. Hyvä se.

Sellaista se sitten on, jotkut asiat, jopa ihan itsestään selvätkin, kaipaa silloin tällöin kaiketi pientä muistutusta. Sitten kai oppii. Onneksi oppirahat olivat tässä aika pienet.

Vähän jännitti vielä töistä seuraavana iltana kotiin tullessa, että mitä olisi vastassa, noin jouluaattoa edeltävänä iltana, suklaakuorrutusta pitkin lattioita vai turhan vetelä karvakorva. Ei onneksi. Hyvin latautuneet, elämäniloiset, kovaääniset Musta ja Harmaa ♡ Kolmas huh.

Joulunaikana ei tapahtunut mitään kummaa, paitsi sellainen kamaluus että joululahjat eivät ole löytäneet perille. Sanoin että ne on ehkä Mustissa ja Mirrissä vielä, tai jossain. Katsotaan josko sunnuntaina tai ensvkolla löytäisivät perille. Onneksi "mummola" pelasti tilannetta ja lähetti pari herkullista possunkorvaa. 😊

Uusikortti

Uusiokäyttö on pop, joten me kierrätetään tämä. 
Hyvää Joulua jokaiselle säädylle, tehkää kuten Kira ja Tara opastaa.  


Kaksi koiraa

Tai enemmän. Sitten tulee tilanne. Vaikkapa sellainen että jotain, mitä ei pitäis, on syöty. Mitäs sitten teet? Teetkö toimenpiteet:

A) Koko laumalle?
B) Eniten epäilyttävän näköiselle?
C) Oletko olevinasi varma syyllisestä ja kohdistat ne siihen?
D) Annat olla ja odotat, mitä tuleman pitää?
E) Jotain muuta, mitä?

Tähän sopisi vielä mainiosti hästäkit: Tilanne, laumatuska, kukaonsyyllinen, enseminäollut, seolivahinko

Mitä tähän sitten sanois...

Tara närästeli, ei pahasti, mutta vähän. Kira alkoi rapsutella, vähän turhan paljon. Tara kyni varpaanvälejä.

Mistä se johtuu, onko se sika? Onko se broisku? Vai hevonen? Vai joku ihan muu? Naput? Mikä?

Eliminoidaan, jätetään sika pois, haetaan kaupasta broiskua. Ai se on loppu. Jaahas. No otetaan jotain. Hevonen... Yli 6e kilo... Hops. Oisko jotain muuta? Ja miten sekin on mahdollista? Koko hevosesta viimeksi sai alle 50euroa!? Jupinaa & mutinaa...

No, otetaan kivipiiraa, lohta, sitä heleänväristä, vähärasvaista. Toinen närästää molemmilla. Ja sisäelimiä myös. Onhan sitä broiskua kotonakin vielä, mennään sitten näillä. Mut ei sikaa. Jos se on se.

Ei muutoksia. Lihat loppu. Haen huomenna, jotain. Ei ehtinyt, pelkkiä nappuja siis. Pari päivää meni, ei vieläkään kerennyt lihakauppaan. Onko se sit niin kamalaa, syöttää pelkkiä nappuja, niinhän Tinttikin söi ja eli 13,5vuotiaaksi, terveenä - paino sanalla terveenä. Ei rapsutuksia, kirputuksia, närästelyitä. Jaa, no ihan vanhempana närästeli, muttei sitä lasketa.

No mutta eliminoidaan napuilla? Jos rapsuttaa, kirputtaa ja kurputtaa napuillakin niin silloin se on se! Jes, loistoidea. Ei huonoa omatuntoa ja ressiä lihakauppaan ehtimisestä, olkoon hetken napuilla.

2vkoa mennyt. Ei närästä. Ei rapsuttele. Ei kirputtele varpaanvälejä. Mitä tähän sitten sanois...?

Joulukortti


Christmas Dogs with Hands
This is how we spend our Christmas. How about you?
Julkaissut ParkerPup 15. joulukuuta 2015

Jumppaa


Aika taitavaa ja varmasti hyödyllistä. Yksipuolinen treeni jumiuttaa - tämä varmasti "irroittelee". Kavalettiharjoituksia on tullut pohdittuakin, taitaa siirtyä käytännön asteelle. 

Duffy Fitness Tricks :-)
Julkaissut Nadine Bruns 21. helmikuuta 2015

Virtuaaliystävä

Jos minulta kysyttäisiin, sanoisin ettei FB:ssa kannata hyväksyä kaveriksi ihan tuntematonta. Minä en ainakaan. En nimittäin löisi kättä päälle tuolla oikeassakaan elämässä jos joku tuntematon suuruus saapastelisi vastaan ja sanoisi että ollaanhan kavereita. Ei, sen verran Taraa asustaa meikäläisessäkin. Pitää ensin väähn kyräillä, jotta voisko se olla ihan ookoo tyyppi...

Eri asia kuitenkin on, jos tämä FB-kaveriksi tarjoutuva on jollainlailla jo virtuaalituttu. Blogituttuja on varmaan nykypäivänä paljon. Sitten on eri ryhmistä tuttuja ja FB-kaverin kautta tuttuja. Ja niin edelleen. Ja heistä voi sitten ajankuluessa tulla ystäviä, ihan oikeaan elämään tai sitten FB-ystäviä.

Aluksi se tuntui hassulta. Tavallaan ihan ventovieras, jonka elämää, mikäli hän on sellainen some-aktiivinen, seurailet ikäänkuin aika läheltä. Opit tuntemaan hänet vaikket ole koskaan ihan oikeasti nähnytkään. Hihittelet hassuille jutuille, tykkäät hienoista kuvista, toisinaan jopa ärsyynnyt vähän omituisille ajatuksille ja mietit että onneksi ei olla IRL-frendejä. Ja surun sattuessa olet aidosti pahoillaan hänen puolestaan ja toivot että osaat kirjoittaa jotain fiksua lohduttaaksesi.

Eilen erään FB-tuttuni koira sai ikäviä uutisia. Nuori koira, kaunis musta sakemannipoika. Hänellä on myös toinen koira, sennupapparainen. Äärettömän herttainen, jonka kuvat saa aina pikkuruisen ikävänpiston sydämeeni koska Tintti. Mietin aina miten mahtava sennupariskunta tämä kaksikko olisi ollut.

Sennun elämän kulun ikävässäkin jollainlailla järjellä ymmärtää, mutta nuoren, uhkaavasti lyhyeksi jäävää ei voi ymmärtää. Se saa miettimään omalle kohdalle asiaa ja ymmärtämään miten tuskaisaa vaihetta tämä internetin takainen ystäväsi käy läpi. Haluat lohduttaa ja kannustaa, kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Toivot että seuraava päivitys olisi jo parempi, tänään on parempi päivä, ehkä tämä juttu auttaakin! Silti pienesti varauksella kurkkaat seuraavan päivityksen tai pelkäät pahinta pitkästä hiljaisuudesta.

Näitä ystäviä on muitakin mutta nyt juuri toivomme täältä uskollisten ystävien klubista, että jokin juttu löytyisi jolla tämä musta koirapoika saisi hyvää koiranelämä-aikaa lisää. Toivomme paljon uskoa huomiseen. Synkimmänkin yön jälkeen aurinko nousee aina.



Joulupostia

Kira ja Tara, uupumaton touhukaksikko. Osallistuivat Sumpun kisaan ja tulivat Onnettaren löytämiksi. Tänään oli postia laatikossa eri nimellä kuin pääsääntöisesti. Se sisälsi keskiverto-laskupostia kivampaa postiakin. Hyvää Joulua ja herkkuja. Lisäksi pieni muukin mukava ylläripylläri. 

Aika hyviä, saataisko toisetkin sanoi Kira ja Tara.

Todella hyviä!
sanoi Kira. Tara meni piiloon, kuola valuen, ommnomommnom...

Kiitos Sumppulaiset! Ja teille muille, ihan tutustumisen arvoinen sivustohässäkkä; Sumppu.info


Itsenäinen


Ei ainoastaan miehet ja hevoset, myös koirat. Ilttiksen jutut ei yleensä innosta, mutta tämä on ihan luettava juttu: Sadat koirat taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta: ”Pystyivät tekemään melkoisia sankaritekoja”
Sotakoira Ruli asunnossaan Pesioivan kenttävartiossa.
Kuva otettu 1.12.1941. (KUVA: SA-kuva / Sot.virk. H.Roivainen)
Kiitos veteraanit, kiitos suomenhevoset, kiitos koirat. Toivottavasti saavuttamanne säilyy.

Joulumieltä etsimässä

Vaikeaa se on kun ei ole edes lunta. Vettä sataa -no ei juuri nyt,  mikä sinällään on kyllä jo ihme ja eikös joulunaika ole ihmeiden aikaa. Ehkä se sieltä sitten vielä tulee. Ehkä. Täällähän on ollut joulukalenteri mutta nyt on ideat jääneet vähiin. Napataan tänne kuitenkin juttu parin vuoden takaa. Sopii hyvin tähänkin päivään. Oskarin tilalla vaan oli Gorm, muttei se onneksi tullut tänne.