Paljon on paljon?

Paras joululahja tuli jo vähän ennakkoon. Edelliseen stooriin, jossa laumatuskaa, syyllisen selvittämistä ja niin edelleen -viitaten, kaikki on ookoo ja se on niin hyvä juttu että paras joululahja.

Kaikkihan me tiedämme, mistä näin joulun alla jauhetaan. Jos et ole ihan varma tiedetäänkö kuitenkaan, tarkasta se tästä. Tiistai illalla, myöhään kotiin tullessa päivän toiselta reissulta meillä oli ollut rosvo. Pöytärosvo. Tintti toisinaan kyseistä toimea toimitti, mutta ei Kira eikä varsinkaan Tara. No ei ennen.

Joulumuistamiseksi saatu hienostosuklaalevy, tumma suklaalevy tai tarkemmin ottaen sen kuoret, oli lattialla. Samoin oli töistä saamani Scandinavian Outdoorstoren lahjakortti, mutta se oli jätetty käyttämättä. Suklaankuorien sisältö taas oli käytetty. Teobromiini, myrkkyä koiralle, tummassa suklaassa vielä enemmän.
"Kun koira on syönyt suklaata, niin rauhoittumisen jälkeen selvitetään, että mitä ja kuinka paljon koira itseasiassa on syönyt. Tumma suklaa on huolestuttavaa, jos määrät ovat riittäviä." -Katiska.
Rauhoittuminen, erinomainen huomio tässä kohden. Kello oli miljoona, täysin varmahan ei voinut olla kummasta koirasta oli kyse, vaikka epäilys olikin vahva. Ajatus molemman koiran autoon heittämisestä ja päivystävälle kurvailemisesta tiistaiyönä ei ollut kaikkein eniten ääniä keräävä suunnitelma. Pitihän sitä Kätevä Isännällekin vähän ärähtää että eikös muka kuullut että keittiössä häärätään jotain mitä ei pitäisi. Sitten se rauhoittuminen jota seurasi vähän järkevämpi ajatustyö.

Paljon on paljon? Liikaa? Soitto päivystykseen ja tiedustelua. Ystävällinen yövuototyöläinen tuumasi ettei ole paljon tummaakaan, 100g vs. 30kg koiruus. ( noin 10- 15 g/kg maitosuklaata tai n.4 g/kg tummaa suklaata = riskimäärä.) Tosin perään muistutti että yksilöitähän nuo, ei voi varmaksi tietää. Oksennuttaa ei enää kannattanut heidän ohjeiden mukaan ja kun 100%v varmuutta ei ollut. Hiilitabuja kourallinen molemmille (1g/painokilo) ei tekisi hallaa. Veikkasi että ripuli tulee kylään, muttei varmastikaan sen kummempaa. Suositteli kuitenkin tutkailemaan tilannetta ja yölläkin paristi heräämään ja tarkistamaan tilannetta.

Huh huh. Ehkä tästä siis selvitään. Eikun hiilitabuja etsimään. Nepä eivät vaan olleet jostain kumman syystä siellä, missä niiden olisi pitänyt olla. Yllätys. Löytyivät sitten kuitenkin. Sitten pohtimaan miten ne saisi sinne, minne pitäisi. Ei auttanut tehdä kuin pieni annos ruokaa ja heittää joukkoon. Suunnitelma toimi.

Sitten odoteltiin.

Ei mitään. Ei yhtään mitään. Ei edes rippeä. Toinen Huh. Kolaus ylpeyteen on huomattavasti mukavampi vaihtoehto. Nimittäin melko amatöörimäinen kämmi. Asia jonka jokainen valveutunut koiranomistaja varmasti tietää; Ei suklaata koiran ulottuville. Joulusuklaat kaappiin piiloon. Narunjatke päätti sitten kuitenkin jättää pöydälle. Hyvä se.

Sellaista se sitten on, jotkut asiat, jopa ihan itsestään selvätkin, kaipaa silloin tällöin kaiketi pientä muistutusta. Sitten kai oppii. Onneksi oppirahat olivat tässä aika pienet.

Vähän jännitti vielä töistä seuraavana iltana kotiin tullessa, että mitä olisi vastassa, noin jouluaattoa edeltävänä iltana, suklaakuorrutusta pitkin lattioita vai turhan vetelä karvakorva. Ei onneksi. Hyvin latautuneet, elämäniloiset, kovaääniset Musta ja Harmaa ♡ Kolmas huh.

Joulunaikana ei tapahtunut mitään kummaa, paitsi sellainen kamaluus että joululahjat eivät ole löytäneet perille. Sanoin että ne on ehkä Mustissa ja Mirrissä vielä, tai jossain. Katsotaan josko sunnuntaina tai ensvkolla löytäisivät perille. Onneksi "mummola" pelasti tilannetta ja lähetti pari herkullista possunkorvaa. 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Jälkiä pimeässä...

Kiitos kuvasta Koutsi, ihan itse pöllin ;) ... pimeät jäljestäjät. Alkaa ilta olemaan armoton, valo käy vähiin, tunnit vuorokaudessa v...