Limited edition

Mätsäreitä on aika usein arki-iltaisin ja aika vähän viikonloppuisin. Ainakin täällä huudeilla. Koska meillä on oma sammaleiden varisteluvaihe menossa, olisi yksi vaihtoehto piipahtaa sellaisissa. Parissa on käyty ja mikäli homma säilyy vähemmän tiukkapipoisena ja totisena, kuten niiden tarkoitus kai onkin, on ne mukavia koirakansan kokoontumispaikkoja.

Bongattiin Kiran kanssa sitten yksi, sopivan läheltä, sopivaan aikaan. Kiire meinasi silti tulla, viime minuuteilla ehdittiin paikalle. Onneksi aikataulu oli vähän venynyt paikanpäälläkin eikä kiirettä sitten enää ollutkaan. Paikkana oli Naantalin Teljentien kenttä, kylpylän vieressä. Paikka oli kokolailla ihan erinomainen, riittävän iso, hyvät parkkikset vieressä, vesipisteet... Meri..

Trick & Treatit, koirien englanninlakuja ;) 
Meri tosin puhalsi varsin navakasti pariin otteeseen hyvät sadealueet alueen ylle, mutta onneksi vain muistutellen, minkälainen ilma myös voisi olla.  Loppujen lopuksi ilma kuitenkin oli ihan hyvä.

Oltiin isoissa aikuisissa joissa tuomarina Wirmon Vipeltäjien Johanna Kuparinen ja koiria oli jos minkämoista. Siellä sitten kipitettiin ja seisoskeltiin. Kira hanskasi homman kivasti, oli kuulolla ja ihmetteli jotta mitäs ihmeellistä tämä tällainen touhu taas on. Eka kierrokselta sinisiin, sinisten ekakierrokselta jatkoon ja toiseksi! Oho.

Palkinnot oli komeat, hienot pystit ja ruusukkeet oli varattu sijoittuneille sekä naposteltavaakin jota varmasti itse starat arvostivat eniten. Kiva päivä, ystävällistä porukkaa. Kira sai taas vastailla mistä on kotoisin koska harmiton harmaa hengailija. Sorry, limited edition -Sanoi Kira. ;)

Saksalaisia kulmiin

"Hei! Mä voin tehdä tän näinkin!! Kuin siistii tää on?!" -Sanoi Kira ja teki kulmasta saksalaisen.

Ööö... Okei. Mut ei. Latista siinä sitten tunnelma kun toinen on intoa täynnä ja tekee ihan fiiliksellä. Ilonpilaaja. Niin...

Kira on haka keksimään itse parempia ratkaisuja. Liekö Narunjatke niin epäilevä Eerika jotta tuntee paremmaksi päättää itse. Kun harjoiteltiin jäämisiä, se otti ne itse seuruusta. Ihan tosta vaan, kuuli kai jonkun sanovat seis! Narunjatke muina eukkoina vaan käveli ja yhtäkkiä huomasi ettei koira ollutkaan enää vierellä... Ja vaikka mitä.

Mitä muuta kuuluu? No, kiitos kysymästä, mitäs tässä. Ihan hyvää oikeastaan, koirien kanssa ainakin. Tara on lihonnut ja päässyt närälääkkeistä eroon, toistaiseksi. Mutta yli kuukausi jo on menty. Se on oikeasti ihmeellistä. Ja se että se on lihonnut siinä määrin ettei enää tarvitse hävetä ja piilotella sitä BOT-takin alle, keskellä kesää. Sekin kun jo herättäisi varmasti jonkinsortin epäilykset.

Millä tähän päästiin, NEU Vogelilla. Eila-piimällä. Kaurapuuroripauksilla aiemmista rapsutteluista huolimatta. 4 ruokintakerralla. Närä alkoi taittua mutta ei liha luiden päälle. Koska Kirakin tarvi ronskimpaa ruokaa, sai Tara napun pari RC:n 4800sta. Alku aina hankalaa, yksi nappuateria tuli oikein pihalle asti, mutta pikkuhiljaa sietokyky kasvoi ja Vogelin kyytipoikana meni sopivasti. Liha alkoi tarttua luuhun... Lisäksi myös B-vitamiinia, josta veriarvoissa vajetta.

Nyt juuri tässä kohden ei meinaa edes enää muistaa miten epätoivoiselta välillä tuntui kun tuntui että koira näivettyy pois. Hoikkahan se edelleen on mutta kyllä tässä kohden on jo pieni voitto, koska se on A) hengissä B) ilman närälääkkeitä jo pitkään (kyllä, yli viikkoa ei jossain vaiheessa selvitty) C) lihonnut! D) hengissä. Huh.

Kiran extremehäröt alkaa olla ohi, hassua, tuntui että ne vasta alkoi. Vikakerta jääköön seuraavaan blogeiluun. Extremet jatkuu tottiksena, tai jatkui jo. Poikittaminen oli päivän sana. Virekin oli kadotuksessa ja epätoivo meinasi ottaa valtaa mutta onneksi treenitoveri pelasti antamalla oman taikapallonsa avuksi. Sillä päästiin omaksi itseksemme. Saksalaiset sujui, kulmat ei niinkään. Kira päätti treenata parempaa paremmaksi.