Pään nollausta

Kesäloman toinen lauantai teki parin viikon kesälomasta kurjimman ikinä. Sellaisen, johon ei voi valmistautua. Sellaisen, josta tunne-esteen ylipääseminen järjen puolelle tuntuu suurimmalta, lähes ylivoimaiselta koskaan. Silti näitä esteitä on jo ylitetty ja kurjista hetkistä yli päästy, koska on pakko. Koska se on meidän karvakorvaystävien elämää.

Yksi rakkaista kaviokkaista sairastui suolikierteeseen eikä käytännössä mitään muuta kuin lupa antaa lähteä etelätuulen matkaan, ollut tehtävissä. Me kaikki tiedämme miten riipivää on viimeistä kertaa silittää sen tietyn karvakorvan pehmeää karvaa, tietää se ja vielä epätoivoisesti miettiä jos ei kuitenkaan tarvisi, jos vielä kuitenkin voisi perua kaiken, mennä vain muutamia tunteja taaksepäin aikaan kun kaikki oli vielä hyvin. Vain muutamia tunteja.

Niin tilanteet muuttuu. Kunpa me ihmiset oppisimme elämään hetkessä. Siinä hauskassa, ottamaan ilon irti juuri silloin. Siinä surullisessa, suremaan sen hetken juuri silloin ja hymyilevän taas, juuri silloin kun sille annetaan pienikin aihe. Tai äksyilevän jos pakko on, juuri sillä hetkellä, muttei aina. Unohtamaan katkeruuden, luottamaan vahvemmin vaistoihimme. Elämään juuri tätä päivää ja hetkeä, murehtimatta eilistä ja huomista.

Ei ihan hetkessä, mutta parin päivän päästä suuresta surusta, pidin puoliväkisin kiinni tarjouksesta koirakkoystävältämme. Lähdimme jo aiemmin suunnitellun mukaisesti agiliitelemään Kiran kanssa ekaa kertaa ikinä. Meillä oli kivaa. Kömpelö ja hidas narunjatke liiteli henkisesti ja reipas mutta ohjaajansa takia vähän hidas Kira fyysisesti. Putki, (se suora ja kippura), tavalliset pystyesteet, rengas ja pussi korkattu. Ajatukset oli hetkessä ja vaikka aurinko yritti tehdä grillattuja, meillä oli kivaa. Me ehkä tarvitaan nyt vähän tällaista vapaamuotoista agiliitelyä. Kiitos kivasta hetkestä ja hienoista kuvista järjestäneelle koirakolle ♡ Arki palautuu, koska sen on pakko ja siitä tulee vielä kivaakin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...