Pahan koiran hyvä rakkaus

Me ollaan hengissä. En osannut ajatellakaan miten äärimmilleen hermoon ja tunteisiin torstain Aistin reissu meni. Jännitin niin että hermoja raastoi. Aamulla pää särki jo valmiiksi, matkalla väsytti, yökötti ja pelotti. Turhaan. "Your dog is fine, everything is ok." -Sanoi tutkinut, tässä kohden sankarin viitan harteilleen saanut tohtori. Näillä sanoilla hän tiputti valtavan lyijypainon mieleltäni. Toisaalta syy, se inha syy miksi kohtaus tuli - jäi epäselvyyden peittoon ja diagnoosi avoimeksi.

Reissusta lisää vähän myöhemmin, silmiin osui lukemisen arvoinen kirjoitus Pahan koiran hyvä rakkaus - jonka voit lukea tästä. Kosketti ja mietitytti.

Tara ei ole paha, mutta se on erikoinen ja kaikkine erikoisuuksineen ja se tekee siitä juuri Taran sekä hyvän rakkauden.


Meidän murhe.

Miten Elsan tarina osuikin juuri nyt tarinavuoroon. T.Heinola voisi olla seuraava J.Herriot. Lue Elsan tarina tästä. Koirat elää tätä hetkeä, jos kasvain ei haittaa niin ne mennä porskuttaa, ne eivät murehdi tulevaa. 

Peukkuja meille ja toivoa täynnä olevalle torstaille.

Ei tää oo totta

Ensimmäiset sanat kätevä isännän suusta kun Tara kouristeli ja kramppasi rajusti lattialla,  klo. 6.20. sunnuntai aamulla.

"Saksanpaimenkoiran riski sairastua epilepsiaan on vain noin 0,8%"
 Meidän pikku mittarimato-mäyris-Nipsulla oli epilepsia, miksi ihmeessä meidän Tarallekin pitää puhjeta epilepsia? Ei tää oo totta kuulosti juuri siltä ainoalta ajatukselta päässä, kun molemmat pidimme kramppaavasta koirasta kiinni, jottei se löisi päätään tai muuten loukkasi kouristellessaan. 

Heräsin noihin aikoihin omituiseen ääneen keittiössä. Kuulosti kuin toinen olisi vimmatusti raapinut petiään, unenpöpperössä meinasin jo huutaa Tara lopeta. Sillä silloin tällöin on ollut tapana pedata vähän reilummalla tassulla. Sitten ymmärsin että keittiöstä kuuluu myös omituista ärinää ja murinaa. 

Sekunnissa keittiöön. Kira oli Taran niskassa ärisemässä ja Tara kramppasi voimakkaasti lattialla. Siinä meni miljoona hätäistä asiaa mielessä, mitä tapahtuu, viedäänkö nyt henkeä? Kuitenkin alitajunnassa tiesin, mitä tapahtuu. 

Kohtaus oli raju mutta onneksi melko lyhyt. Ehkä noin pari minuuttia. Kun voimakkain kramppi alkoi hellittää, käänsi Tara päätään meihin ja tuijotti tyhjä, villi ilme silmissään. Sitten se alkoi voimakkaasti pyrkiä ylös mutta jalat ei pitäneet eikä tasapainossa ollut mitään tolkkua. Hetkenpäästä se tunnisti meidät ja oli selkeästi hyvin iloinen mutta täysin sekava ja holtiton. Tätä jatkui hetki, sitten jalat alkoi kantaa. Siitä seurasi hirveä tarve pyrkiä syliin, hermostunut päämäärätön vaeltelu, hermostunutta vinkumista. 

Vaeltelu ja lähelle tunkeminen jatkui vajaa puoli tuntia jonka jälkeen Tara ensimmäisen kerran meni punkkaansa maahan. Paikallaan se ei kuitenkaan kauaa pysynyt vaan jatkoi vielä hetken. Nyt, tunnin päästä kohtauksesta se nukkuu vihdoin rauhassa. 

Itkettää ja tuntuu epäreilulta, mutta sitä tämä elämä kai vaan on. En tunne yhtäkään sakemannia jolla olisi epilepsia. Koskaan ei käynyt edes mielessä että näille voisi tulla epilepsia. Juuri eilen hyvillä mielin katselin niiden keskenäistä leikkiä, oli niin hyvä fiilis. Kaikki piti olla hyvin. Vihdoin kun pitkä taistelu jatkuvaa pahaa närästelyä saatiin kuriin ja lihaa luiden päälle. Juuri kun Tara alkoi näyttää taas Taralta eikä kuihtuneelta varjoltaan. 

Se on ollut niin iloinen ja hyväntuulinen, kuulolla ja osallistuva. Juuri kun tuntui että vihdoin kaikki on hyvin, pudotetaan iso raskas kivi mielenpäälle. Miksi? Milloin se uusiutuu? Meneekö se ohi? Entä jos ei olla kotona? Mitä jos se onkin pahempaa? Kurkkuun nousee väkisin klöntti kun mieleen tulee ajatus että tämä lienee joka tapauksessa asia joka ei ikinä enää ainakaan paremmaksi muutu. 

Lisäksi ne pitää laittaa eri tiloihin keskenään ollessaan, työpäiväksi, ehkä yöksikin. Sekin tuntuu nyt juuri kovin raskaalta. Nyt tämän valossa miettiessä menneitä tulee entistä ahdistavampi olo. Asioita jotka ehkä enteilivät tätä. Kaikki sellainen jonka takia haluan ehdottomasti kiroilevan ystäväni MRI-kuviin, peläten pahinta ja toivoen, todella toivoen sydän rutussa että tämä oli vain yksi ainoa hetkellinen häiriö. 

Oikeastaan toivoen että me kaikki näimme aamulla vain pahaa unta.






♡Voi kun voisi mennä ajassa taaksepäin, muuttaa tulevaa paremmaksi♡