Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Taas vähän spessumpi

Päivän vajaa neljä viikkoa, epikohtaus nro 5. Rauhallisin, jos niin voisi sanoa. Samaa kramppausta alkaen nukkumisesta, laantuminen, uudelleen kramppaus ja jonkinsortin untenrajamaille vaihe. Nämä on tulleet uusina lääkkeiden myötä. Unelias poissaoleva hetki, kestoltaan n. 2-3minuuttia.

Siitä herääminen, molemminpuolinen helpotus, huh persana, mitäköhän tapahtui?! Onneks te ootte kuitenkin siinä! Ja sitten vähän sekava, huolestunut vaeltelu ympäriinsä. Kova jano. Muutama kärsimätön paikanhaku ja torkut. Sitten se kaikki olikin vaan pahaa unta.

Jos näillä mennään ja pärjätään, huokaisen isosti. Näillä korteilla me pystytään kyllä pelaamaan. Tää peli on jo arkea, rutiinia. Kiroileva ystäväkin tulee jo rutiinisti ottamaan lääkkeensä, samaan aikaan aamupäivällä ja samaan aikaan iltamyöhällä. Pikkuhiljaa ne ymmärtää ja on ok. että Kira jää portin toiselle puolen ja Tara toiselle puolen kun ovat keskenään. Kira on itseasiassa rauhallisempi näin, ne pikku tihutyöt joita se harrasteli toisin…

Pimein yö, harmain päivä.

Kuva
Melkein kuusi viikkoa. Toivo, jopa melkein usko, että asiat paranevat. Sitten taas tulikin, tiskirätistä keskellä yötä molemmin puolin. Jotain sentään parempaa edellisiin, tällä kertaa Kira ei pörissyt enää ylle, hyppäsi vaan ilmaan ja jäi tuijottamaan vähän uhkaavasti muttei deletoi heikoin -meiningillä. Uskoi jopa heti kun käskettiin pois.

Epilepsiakohtaus oli ehkä vähän iisimpi kuin edeltävät, jotenkin erillainenkin. Krampin välissä tuntui kuin Tara olisi yhtäkkiä hetken tuijotettuaan tyhjyyteen nukahtanut, kouristelu loppui, pää painui alas ja suu rentoutui, läähätys tasaantui. Omituinen pelonsekainen odottava hetki hiljaisuutta kramppailujen jälkeen. Kunnes sitten taas oltiin keskellä tilannetta, joskin onneksi hyvin lyhyesti. Siitä herääminen todellisuuteen, levotonta vaeltelua vailla ajatusta, tunkien omituisiin väleihin jossa se ei ikinä käy. Muutaman kerran paikanhakua ja noin puolen tunnin päästä kohtauksesta vähitellen rauhoittuminen nukkumaan. 
Elättelin jo toiveita lääkk…

Turha toivo

Kuva
Tyly elämä.

Taran toinen kohtaus tuli 30.9. illalla, sen rauhassa nukkuessa omalla pedillään. Se nousi hitaasti istumaan ja tässä kohden Kira jo reagoi pompaten ylös omasta punkastaan.

Taran pää alkoi kääntyä hitaasti oikealle, tappiin asti ja siitä taakse, jolloin koko lähti nousemaan takajaloilleen kaatuen taakse seinää päin, ennenkuin ehdin ottaa kiinni. Tästä oikealle kyljelleen, rajuilla kouristuksilla sätkien ja alkaen hakata päätä lattiaan. En halua edes kuvitella mitä nämä on isomman koiran kanssa, koska reilu 30kg sakemannikin on jo voimille haasteellinen yrittää pitää paikallaan sen sätkiessä holtittomasti joka nurkallaan.

Samalla se veti kieltä voimakkaasti kurkkuunsa ja korisi kuin tukehtuen. Leuat leikkasivat tikkaavaa liikettä, mutta vielä kieli pysyi ehjänä. Silmät oli voimaakkaasti kääntyneet oikealle eikä minkäänlaista kontaktia saanut.

Vähitellen tilanne alkoi tasaantua ja vihdoin se alkoi tunnistamaan meitä, häntä iloisesti heiluten. Suhteellisen nopeasti se tokeni …