Eläinlääkärin tuki

Elämää raskaampia tilanteita voi olla monenlaisia. Siinä missä toisaalla päivystyksessä haluttiin nukutettavaksi tuotu kovia kipuja kärsivä, jo lopulta itse lähtemään ehtinyt sydänvikainen vanha epileptikko (tässä kohtaa en voi olla miettimättä, että onko miten monelle muulle osunut kaksi epileptikkoa ja vielä toisen kohdalla epätavallisessa rodussa, kohdalle?) elvyttää, toisessa ohjaillaan ja tuetaan sitä vaikeinta mutta ainoaa järjellistä päätöstä.

Postilaatikosta nykyään niin harvoin löytyvä aito postikortti koskettaa aina vähän enemmän ja tämä kosketti vielä vähän enemmän pehmeän lohduttavasti, edelleen kipeää rutussa olevaa sydäntä. Kaunis ele, muistaa vielä kun matka on kuljettu loppuun, kaikki on tehty ja laskutkin maksettu. Silti jollekulle on varattu työaikaa muistaa. Se antaa mielikuvan että asiakkaista välitetään.

Onko se sitten pelkkä tunteeton mielikuvan luonti, laskelmoitu ele jolla saataisiin kovan kilpailun aikana asiakas tulemaan toistekin - vai onko se aidosti empaattinen teko, jolla halutaan kertoa että tiedämme miten surullista tämä on, et ole yksin. Ainakin se sai tunteet jälleen pintaan, lohdutti ajatuksella että Tara on se yksi tähti taivaalla joka vilkkuu punaisena ja sinisenä kimpaantuessaan, pienesti kiroillessaan, erilaisella omalla tarinallaan.

Itse uskon että Turun Eläinsairaalan väki kirjoitti ja lähetti kortin ajatuksella. Joku sinä samaisena päivänä Taran runoa kirjoittaessaan saattoi kirjoittaa useammankin runon ja ehkä muistella, ainakin oman vuoronsa kaikkia niitä omanlaisiaan koirapersoonia joista tuli tähtiä taivaalle sekä surevia, yksinäisiä omia ihmisiään, jotka kävelivät pää painuksissa ovesta ulos toisessa kädessään pelkkä panta ja hihna.


"Tähtiin on kirjoitettu niin monta tassunjälkeä, niillä kaikilla on nimensä, elämän pituinen tarinansa". ♥

Uskon tähän, koska siitä hetkestä, jolloin The most unhappy end - stoorin matka aloitettiin, sain palvelua ihmiseltä toiselle. Ystävällistä, kanssani asiaa pohtivaa palvelua, jossa ei ollut ripaustakaan pätemisen tarvetta. Tämä toistui puheluista toiseen, käynnistä toiseen. Joka kerralla koin että juuri minua itsenäni palveltiin, juuri Tara oli tärkeä ja apu siihen tarvittavaan tilanteeseen oli aina saavutettavissa. Edes päivystyksen kiire ei luonut kireää ilmapiiriä - eikä toiveille ja ajatuksille tuhahdettu ylimielisesti - vaan niitä kuuneltiin, kunnioitettiin ja niistä keskusteltiin. Joka kerta toivotettiin tsempit kuljettavana olevalle polulle ja muistutettiin että jos ongelmia tulee, olemme tervetulleita koska tahansa paikanpäälle.

Vaikka kortti oli kaunis ele, isomman kiitoksen haluan antaa siitä tuesta jonka sain liian lyhyeen mutta samalla loputtoman pitkään kolmen päivän viimeiseen matkaan Taran kanssa. Erityisesti haluan kiittää loppumatkamme eläinlääkäriä Tuulia, joka viimeisellä käynnillä kuunteli missä mennään, pui yhdessä vaihtoehtoja, ei väheksynyt yhtäkään asiaa jota pohdin, joista yritin etsiä epätoivoista toivonkipinää kuitenkin tietäen itsekin ettei niitä enää ollut. Haluan kiittää siitä selkeästä tuesta surun sumentamalle mielelle, elämää vaikeammalle päätökselle. Se tuki on uskomattoman arvokas. Se vahvisti pelkoni ja pahimman luopumisen tuskani, mutta myös rohkaisi ja varmisti, että se oli ainoa oikea järjellä tehty päätös.

Taran nukahtaessa ensin syvään rauhallisesti tuhistavaan uneen kipujen saavuttamattomiin, mieli pystyi vihdoin vähän rauhoittumaan kaikesta kerätystä ahdistuksesta. Ensimmäistä kertaa piinaavan kolmen päivän aikana tuli jollainlailla lopulta helpottunut olo. Eläimen kärsimys on sydäntä riipaisevaa katseltavaa. Silloin aina ajattelee että tekisi mitä vain jos kivun saisi pois, oloa helpotettua. Vaikka sitten sen vihonviimeisimmän kaikkein kipeimmän päätöksen. Vihdoin ei sattunut, vihdoin Tara sai levätä rauhassa, nukkua tyytyväisen näköisenä. Sen nenä heilui kuin se olisi haistellut jotain ja tassut liikkuivat kuin unessa normaalistikin juostessaan. Se näytti samalta kuin pentuna käpertyessään varaemo Tintin viereen. Samalta kuin se käpertyi isompana korvapuustille nukkumaan. Levolliselta ja rauhalliselta. Kaikki se ahdistus ja kivun peittämiseksi noussut hirveä adrenaliini oli poissa.

Sellaiselta, jota jaksoi välillä iltaisinkin katsella hetken jos toisenkin ja josta tuli hyvä, hiukan kaihoisan surullinen mieli. Ehkä se mieli tiesi etäisesti että jonain päivänä tämä samainen, sillä hetkellä hellyttävä näky, tulisi olemaan myös suruntäytteinen viimeinen hetki jolloin sileää mustaa turkkia pystyi vielä silittämään. Hetki josta ei olisi ikinä halunut päästää irti.


Yhdessä taas, pilvien päällä korvapuustilla, vierekkäin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Ikävä on musta

Facebook-muistot on koukuttavia, katsoa mitä vuosia sitten juuri tänään tapahtui. Vaan kun ne alkaa muistuttaa poismenneistä karvakorvista, ...