Se, mitä et halua kuulla

Susp. lymfooma.

Diagnoosi jonka ymmärtämisessä menee noin 3 tuntia. Sitten alkoi kurkkua kuristaa ja nousta tarve saada joku sanomaan höpöhöpö. Epätoivoinen googlailu ja viestiä varakasvattajalle. Pieni toivo että se toppuuttelee ja vastaa ettei tässä mitään hätää. Varmaan väärä ajatus.



Ei toppuutellut. Kurkkua kuristi lisää. Hengitä, elä hetkessä, älä murehdi huomista. Hengitä.

Alkuviikosta Taralla tuntui kaulassa leukaperien takana patti. Sellainen pieni kanamunan pitkittäissiivun kokoinen ja muotoinen. Ei aristanut eikä vaikuttanut mitenkään siltä että se olisi koko asiaa itse huomannutkaan. Jäin miettimään. Seuraavana päivänä se oli vähän isompi. Liikkuva, puolikas kanamuna ja pian kanamuna alkoi olla täydessä koossaan. Edelleenkään itse patinkantaja ei asiaa noteeranut. Soitto klinikalle, toppuuttelivat jotta tuskin vakavaa jos ei mitään muita oireita ole, onko syönyt luita? Olihan se, sellaista lampaannahkarullaa. Ehkäpä ärtynyt sylkirauhanen, voi odotella pari päivää jos tasottuisi. Niitä on usein ja monesti itsellään laskevat. Huh, hyvä. Sellainen se varmasti sitten on. Olo helpottui ja mieli keveni.

Alue laajeni, ihan kuin nestekertymänä, kova patti edelleen omillaan. Iltapäivällä närästi kovasti, lääkkeet auttoivat. Olo oli silti rauhaton, syöminen vaikeampaa. Ei kuumetta, ei aristusta. Soitto lääkäriin, tullaan huomenna. Huomenna eli tänään (10.3.) Tara oli jo paljon pirteämpi. Kiroili poneille, kiusasi kissaa ja piti kiirettä lenkille lähdössä. Odotti lumipalloja, jätti lelua odottaen vapautuskäskyä. Innostui aina kun lähdettiin uudelle kierrokselle. Yllytti Kiraa leikkiin, söi ihmetellen kun nostin kupin ylemmäs ja autoin kasaamaan nappuja kupissa kekoon jotta syöminen olisi helpompaa. Innostui illalla ihan hirveästi kun hoksasi että se pääsee ajelulle.

Eläinlääkärissä käyttäytyi ihmisiksi. Päällä oli uusi panta, "Prkle että on hermo pinnassa". Ehkä se toi kaiken tarpeellisen esille eikä tarvinnut erikseen huudella.

Tohtori ajatteli että lähdetään antibiooteilla kokeilemaan, mutta mainitsi ohimennen imusolmukesyövän. Sitten alkoi tunnustelemaan kanamunaa ja koitti takajalkoja. Suunnitelma muuttui nopeasti, otetaan ohutneulanäyte ja laitetaan patologille. Lähtee maanantaina, tulokset tulee loppuviikosta. Laitetaan kuitenkin antibiootille. Myös takajaloissa oli turvonneet imusolmukkeet.


Mielessäni ajattelin että no ei se nyt sellainen ole, kyllä se antsoilla ohi menee. Ajattelin jopa ettei koko antsakuuriakaan olisi aloitettu koska tänään oli jo parempi päivä. Varmaan se sylkirauhasjuttu joka nyt tänään oli lähdössä paranemaan. Takajalan patit jäivät kuitenkin mietityttämään.

No mikä muu, kai joku muukin vaihtoehto voi olla? Voihan se olla, ei kannata vielä maalata piruja seinille tuumasi tohtori. Sitähän minäkin. Hänkään ei tuntunut olevan kovin vakava. Ei sellainen joka ilmoittaa että tämä taitaa olla paha juttu. Jäätiin odottelemaan Taran kanssa heräämistä, herätepiikkiä en antanut laittaa koska Aistissa ehdottomasti eivät pitäneet sitä hyvänä juttuna epilepsian kannalta. Olin varautunut pitkään odotusaikaan mutta yllättävän nopeasti potilasraukalla alkoi silmä pyöriä päässä. Jalat ei kuitenkaan silloin vielä kantaneet ja sitten taas väsyttikin ihan valtavasti.

Reipas hoitaja tuli herättelemään ja selkeästi oli sitä mieltä että meidän pitäisi huone luovuttaa jo seuraavalle potilaalle. Ei muutakuin ylös ja hoiperrellen ulos, nukkumiset sai riittää.  Selkeästi aivan kuutamolla oleva koira autoon ja kassan kautta piipahtamaan. Maksu, lääkkeet ja paperit. Edelleen kaikki oli tunnelmaltaan kevyttä, ei pahoittelevia. En osannut huolestua. En edes ajatellut.

Kunnes sitten jonkin ajan päästä kotona. Sitten kun istuin alas ja mietin. Luin paperin armottoman lyhyen diagnoosin; Susp. lymfooma. Sitten kun kirjoitin varakasvattajalle viestiä enkä saanut enää huoletonta vastausta. Sitten pieni pala maailmaa sortui.

Ystäväni tärkeä, sydäntäni et saa särkeä 💙

1 kommentti:

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

Jälkiä pimeässä...

Kiitos kuvasta Koutsi, ihan itse pöllin ;) ... pimeät jäljestäjät. Alkaa ilta olemaan armoton, valo käy vähiin, tunnit vuorokaudessa v...