Penni

... on miljoonan alku. Tai sen voi antaa toisen ajatuksista. Väärä penni viep suorankii pennin. Toivottavasti on siis oikea Penni, ainakin ihan rehdisti hankittu.

Sellainen siitä tuli, hulmutukka-Pullan lapsesta. Koska kätevä isäntä uhkasi jäädä tilaan "Ei penninhyrrää" -koska pentu, tuli siitä virallisestikin hänen koiransa ja sen myötä ristimänsä. Pinni olisi ollut parempi. Tai Nasta. Tai Kerttu. Paljon enemmän potkua kuin Pennissä. Sitä nimittäin pienessä riiviössä on hyvässä ja ehkä vähän, no ei pahassa - vaan huokaisussakin. Sellaisia kai ne kaikki pienet on. Riiviöitä pehmopuvussa, nuppineulat suussa hampaiden tilalla, pieniä piruja tanssimassa päälaella. Mutta nimen keksiminen ei ole ihan helppo juttu ei.

Kira on ollut esimerkillinen sijais-isosisko. Se jaksaa leikkiä ja leikittää, ottaa piipittäen nuppineulat vastaan ja hellästi tönätä vintiötä maahan. Esitellä ison lajitoverin suuta ja tulla huolestuneena kertomaan miten sanomalehtiä on lasten huoneessa alettu lukemaan liian kovatassuisesti. Ihan kuin sitä ei kuulisi.

Mutta ei niin auvoistakaan ollut. Stressiä pukkasi Kiralle(kin). Ensin se oli kauhuissaan, ei kai tuo rääpälä jää tänne?! Sitten se alkoi huomata että senhän kanssa voisi leikkiä. Ehkä. Oli jännää ja tunteitakin nostattavaa huomata, miten se kaikki jotka Taran lähdön jälkeen oli jäänyt pois, alkoi tulla takaisin. Mutta se myös stressasi. Ehkä huomion, sen kaiken josta se oli jo hetken saanut yksin nauttia, jakaantuminen. Ylipäätään vain uusi tulokas. Kira oli levoton, naamanilme toisinaan kireä. Mielikin ylivirittynyt. Se alkoi tungeta paikkoihin joihin Tarakin, viimeisenä päivänään. Alkoi narunjatkeenkin stressitaso ja tunteet nousta pintaan.

Onko se kipeä, onko sillä joku hätä? Ei se vaikuta kipeältä, tosin ei juuri Tarakaan, ennen viimeistä päiväänsä. Miksei ne voi vaan sanoa, helpottaisi kaikkien elämää. Kaikki oli kuitenkin muutoin hyvin, yöt meni rauhassa nukkuessa (Kiran osilta ainakin), ruoka maistui (ahneus alkoi palaamaan vähitellen - Kirahan on ollut aina ahne, mutta Taran lähdettyä ruoka on mennyt närppimällä) ja pentua haastettiin leikkiin pallo suussa örisemällä ja tönimällä. Ulos lähteissä alkoi sama hundkarusellen kuin joskus aikaa ennen varjon häviämistä.

Aikaa. Kyllä se tästä.

Huomenna alkaa arki ja se ahdistaa, juuri nyt ja viime yönä ihan tolkuttomasti. Kun on aina tottunut olemaan ulkona ja liikkumaan - 10 vuotta toimistotöitä voi olla... Ahdistavaa. Talviloma on nyt lusittu, tässä vaiheessa kesää. Kertonee sekin jotain. Toisaalta nyt näitä töitä on niin vähän että aikaa muille töille on enemmän, mutta ehkä se vähäkin alkaa sitten jo kallistua mielummin sinne olemattomiin.

Mielummin sitä olisi omissa töissä ja koirien parissa. No, toivotaan että Pennissä on miljoonan alku ja voisi pian tehdä sitä omaa unelmaduunia, johon ikäänkuin se koulutuskin on opiskeltu, yli 20vuoden takaa.

Ahdistaa muuten pienesti myös tämä blogialusta, tänne on niin vaikea lisätä kuvia ja käyttää kännykällä. Ehkä Pennin myötä voisi etsiä uusia tuulia senkin tiimoilta. Kuvia olisi iso kasa nyt kännykkäkameroiden ihmeaikana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toimii!

Kiitos

Häntähalvaus