RIP - Bacteroides Qasyr


Elämäni koira. Varjoni ja suojelusenkelini.

Tiina, Tintti, Tintsu, Tinde. Tuli 2004 kesällä, aikuisena, sattumien kautta. Lähti mukaani täysin ennakkoluulottomasti avoimin mielin, asettui heti kodiksi, kaveriksi hevosten, kissojen ja Nipsu-mäyriksen kanssa.

Eli siis erinomaisen luonteen omaava, äärettömän toimiva, kontaktihakuinen, itsevarma, ystävällinen ja täysin peloton koira.

Jos kaikki "tavalliset" koirat olisivat kuten Tiina, ei olisi ongelmia koirien kanssa.

Vai kultaisiko aika nyt vähän jo muistoja? Nimittäin kun alkutaivalta alkaa muistella, löytyyhän sieltä jonkinlaista, ei-ehkä-niin-täydellistäkin tapahtumaa. Itseasiassa tulen varmasti aina muistamaan sen ensimmäisen päivän, kun Tiina oli ollut kotona Nipsun kanssa kahdestaan ja tulin iltapäivällä kotiin. Vastassa oli, miten sen kauniisti sanoisi, pienoinen kaaos. Ruukkukukat oli saatu katonrajasta alas ja levitetty lattialle. Sekaan oli sekoitettu sokeria pöydältä olleesta purkista ja jotain muutakin tavaraa. Keittiön verhot olivat myös olleet tiellä ja nekin oli otettu alas...

Once in a lifetime
Kaikenlaista tavaraa ja materiaalia pitkin lattiaa, sikin sokin. Silloin ensimmäinen ajatus oli että käännyn ympäri ja lähden takaisin töihin... Seuraava ajatus oli alkaessani siivota sotkua, onko meille tullut nyt joku super-eroahdistusta poteva kahjo? Ilmeisesti Tiinaa hiukan ahdisti että uusi-omaihminen oli poistunut päiväksi pois. Ehkä se ajatteli että mitäs jos tämäkään ihminen ei tule enää takaisin. Että olisi parempi yrittää päästä katsomaan perään, ettei vaan häviä maisemista? Pientä pöytänäpistystä Tintti todellakin silloin tällöin harrasti. Se taisi ollakin sitten se ainut pahe. Muuten se toimi kuin toimiva kello, ihan kaikessa.

Se kulki aina mukanani ja olikin erikoisen hyvä turva iltahämärissä ja pimeässä hevosia tarhoista hakiessa.

Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, niin myös tämä polku. Kunnioitettava ikä saavutettiin ja saan olla äärimmäisen kiitollinen että tämän koirapersoonan sain luokseni. Pääosin näkee ja lukee juttuja joissa ns. kodinvaihtaja on ollut vaikea, agressiivinen tai muuta kamalaa mutta tämä kodinvaihtaja oli meidän onni, pala koiramaailman kultaa, jonka kanssa kuka tahansa olisi pärjännyt.

Niin siinä sitten kävi, takapää ei enää tahtonut totella etupään käskyjä, väsy painoi pitkästä elämästä. Mieli oli virkeä, joskin vähän dementoitunut. Kuulo ja näkökin alkoivat vanheta eivätkä olleet enää niin skarpit. Rasvapatti kyljessä ja kaulassa alkoivat kiusata enemmän eikä enää parantuneet kokonaan. Elämäni vaikeampia päätöksiä oli päättää että Tintin oli aika lähteä Nipsu-mäyriskaverinsa luokse.
Tiina ja Nipsu yhdessä jälleen.

Uskon että jokaisella on se yksi elämän aikana oleva juttu, jokaista asiaa, eläintä, henkilöä jne. kohti, jonkalaista ei toista tule, vaikka monta oikein hyvää tulisikin. Olen aivan varma että Tintti on se koira, jonkalaista ei meille enää toista tule, vaikkakin erinomaisia seuraajia mm. jälkeenjäävä kaksikko onkin.

Tiinan sukupuu ja lisää kuvia Tintistä tästä. Myös HEPSIS Teamin sivuilla, muistoissamme.

Tiina koirista rakkain ja uskollisin, siirtyi ajasta ikuisuuteen 3.10.2012. Viikonpäästä tästä se olisi täyttänyt 13½vuotta. Nyt minulla on maailman paras suojelusenkeli.

Kummi-/siskontyttöni kirjoitti kauniin muistorunon, kiitos Teea.
"Ei muistot katoa tänään, on tulevaisuus vielä meillä muistojen muotona. Hyvää matkaa lintujen ja lopuksi enkelten kanssa, pilvien siimekseen. Vilkuta minulle iltaisin kun sinua katselen ikkunasta taivaaseen. Muista juoksennella metsissä siellä taivaassa, niin muistelemme sinua täällä kun jälkeläisesi opettelevat sinun tavoille, ja seuraavat sinun tassun jälkiä."

2 kommenttia:

  1. Mun tuli niin itku kun luin tän sun tekstin...niin kaunista ja koskettavaa! Itse jouduin kesäkuussa luopumaan omasta "The Koirastani". Onneksi hyvät muistot elävät ikuisesti!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kipeät muistot vielä ihan pinnassa, jaksamisia. Katsoin että pienet, kasvavat tassunjäljet tallovat taas jälkiä sydämeesi, se on hyvä. Ne on parhaimpia auttamaan arjessa eteenpäin.

      Tinttiä on edelleen ja aina ikävä, kohta tulee jo 2vuotta ilman. Lähtöpäivä on kipeästi mielessä mutta pikkuhiljaa muut mukavammat muistot tosiaan kasvavat isommiksi. Koirut ovat aivan liian lyhytikäisiä, mutta pitäisi muistaa olla kiitollinen siitäkin♡ PS. Mulle tuli ikävä Taran ja Kiran pentuaikoja kun katselin Viskin juttuja ;)

      Poista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

En ole poissa...

Taas yksi niistä päivistä, raskaista ja pelätyistä. Ei onneksi meillä, mutta muualla. Päivistä joiden tietää olevan edessä, mutta joita ei h...