Vuosi elämää

Tänään se tuli täyteen, vuosi Pennin elämää. Se on mennyt ihan hirveän nopeasti, nopeammin kuin muut. Suuria suunnitelmia, jotka ei menneetkään niinkuin piti, mutta vuosi elämisen makuista elämää, sehän on tärkeintä.


Aivan törkeästi tämän kuvan nyt menin ja kopsasin kasvattajan kuva-arkistoista, Pennin kaunis emo ja ehkäpä Penni-toukkanenkin siellä jossain. Pullassa on samaa, katseessa, kuin Pennissä. 


Miten pieni Penni, matkalla kotiin. Kaikkein kamalin matka, oksua, vinkua, pahaa oloa, oksua, kuolaa, ikävä emoa, kuolaa, oksua... Kello oli näemmä noin paljon, kun kotiin suunnattiin. Matka oli sinälläänkin jännä, ajettiin vanhaa pääkaupungin baanaa kotiinpäin onnesta soikeina ja yhtäkkiä edessä oli hirvi. Tiellä 80km/h ja se oli varmaan siinä kohden enemmän kuin paikallaan. Saattaa olla ettei satasen vauhdista olisi tuuri enää niin hyvä ollutkaan. Eikä ollut Pullan lapsi ainoa joka hätäjarraria pelästyi. 




 Tuntuu kuin näistä kuvista olisi iäisyys...



Yhtäkkiä Penni oli pieni-suuri koira. Penni Pentunen. Kai se on jo irroitettava tuosta jatkonimestä, vai miten kauan koira voi olla pentunen. Hevoset on voineet olla vielä 10vuotiainakin varsoja... ;) 

Älä mene... ❤
Virallinen 1vuotisposeeraus

Selfiet synttärikaverin kanssa, joka hetkeä myöhemmin oli jo vähän rankemmin juhlineen näköinen... 
 Vuosi takan, monen monta edessä. Hyvää synttäriä maailman arvokkain Penni! ❤

Korttipeliä

Elämä voisi olla helpompaa jos järki olisi vahvempi kuin sydän. Jos sydän kuuntelisi järkeä eikä aina vänkäisi vastaan. Ne, joilla järjen ääni tyynesti vie ja kuljettaa, kertoo mihin suuntaan kuuluu mennä, on taatusti tasapainoisempi elämä.

Tai sitten se intuitio-juttu. Jos se yrittää jotain sanoa, sitä pitäisi kuunnella. Sen jutuissa voi olla joku perä, ennenkin olen sen todennut. Kun jokin arveluttaa ja mietityttää normaalia enemmän, se ehkä yrittää kertoa jotain. Vaan päivääkään en silti vaihtaisi pois, koska sydän. Ja näillä korteilla pelataan loppuun asti mitä on jaettu, se ei pelaa joka pelkää. Pelottaa ja paljon, mutta koska pelihaasteen on vastaanottanut on kortit pelattava. Kesken pelistä hyppääminen ei ole vaihtoehto, sanoo sydän. Järjen mielestä taas uhkapeli on aina typerää.

Pelureilla on myös iso merkitys. Jos kanssapelurit ovat luotettavia, on peli parempaa. Jos ei, alkaa pää särkeä ja haaste sekä paine kasvaa. Voitto on tietysti tärkeä, mutta myös hyvä hopeasija käy, huono ei.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin tsempparit, jotka toimivat ehkä vähän enemmän järjellä, mutta myös sydämellä. Ohjailee pehmeästi kun sydän ja järki alkaa vetämään korttia eri suuntiin. Kun sydän meinaa tukahduttaa järjen ja melkein itsensäkin. Arvostan, senhän te jo tiesitte. ❤

Kyllä siitä vielä koira tulee, me voitetaan kyllä vielä tää peli! 💪



Doboilua metsässä

PENNI P**K**E!!!!

Ja kissa p**k**e. Onko sen pakko ilmestyä aina silloin kun Penni? Miksei vaan silloin kun Kira?! Koska kissa, siksi. Ne on NIII-IN itsekkäitä otuksia, taas se tuli todistettua. Ja myös se miksi ei flexiä. Kyllähän mä sen tiedän ettei flexiä, mutta kun se on ilta- ja aamupissillä niin kätevä. Koira pääsee vähän kauemmaskin ilman että Narunjatkeen tarvii kauheesti vaivautua veivaamaan. No, se voi veivaa myös sormet, se flexi... Ja Penni. Ja kissa. Onneksi tajusin ottaa sen sekunnilla ulko-oven kahvasta edes kiinni, olisi meinaan veivannut maantasalle mutkin, se flexi, Penni ja kissa.

Sitten kelasin siiman ja päästin ilmoille kovaäänisen manauksen, pahaideaiset demonit pois pienestä viattomasta seehverinkääpiöstä! Pieni tukkapöllö ja sisälle takaisin pohtimaan oliko se hyvä idea, ampua ovesta kahtaasataa koska kissa. Itsekäs kissa. Ja iltatallissa sormiparat ponien kylmään vesiämpäriin jäähylle.

Iltatallin jälkeen ulkoilu meni jo hillitymmin. Arvokkaasti ja hippasen myös loukkaantuneesti. Penni Peijooni oli selkeästi pahoittanut herkän mielensä. Tuli ja meni, hoisi iltapissit ja tepasteli omaan huoneeseensa. Ei paljon taakseen katsellut. Se osaa loukkaantua. Se osaa olla sylikoirien sylikoira ja silti myös tulta ja tappuraa, nollasta sataan. Se on niin ❤ ja sormet ihan siniset.

Kiran kanssa luontodoboiltiin, meillä on ollut laina-tasapainotyyny, jota on käytetty vähän turhan harvoin mutta testasin vähän ekstemporena luonnon tarjoamia "tyynyjä". Etutassut, istu. Etutassut, yli, stop, istu. Toimi! No ei nyt ihan näin simppelisti mutta lopulta kuitenkin! Etutassut ja istu oli vaikein. Kira peruutti aina pois ja istui sitten. Kun tajusin ottaa sen sivulle, homma helpottui selkeästi. Peruuteltiin myös hiukan ylämäkeen, hyvin meni sekin.

Mut tuli taas huomattua mikä meteli siitä tulee kun turhautumista pukkaa, sen jestaksen kappeli... 👀


Eilen lähdettiin ihan ekstemporena hakuilemaan, olihan sekin jo tässä kohden koettava. Kirakin pääsi pienesti kokeilemaan ja menihän se... Jos pallo meni, ihmisistä niin väliä mutta Geelari oli haettava! Ja jos Geelari meni selkeesti eeltä, menkööt, olihan niitä kotona lisää. Maajälki oli voimakkaampi, ehkä peltojen tiimoilta? Mutta ihan kai ookoosti kuitenkin ekaksi kerraksi. Ja mäkin selvisin kun pikku-Tarmo ja muut koirakaverit onneksi löysivät, pois vieraista metsistä. Hauskinta oli ehkä seurata koirien menoa ja pähkimisiä. Kivaa, eiköhän me joskus toistekin, ehkä sitten myöhään alkutalvesta kun kärmekset on painuneet takaisin jäähän... ;) 

Ai niin, ja sitten me reenattiin Kiran kanssa myös tätä. Aika lähelle nyt ensin, mutta muistin viedä palkan jopa perille... ;)


Niin ja se puhelinsoitto Pennisterin leikkauksen tiimoilta tuli, mutta niin myöhään että työt pitivät luurin taskussa. Soitin sitten hädissäni takaisin kun huomasin ja huomenna uusi yritys. Piinaa...

Mielen mölyapina

"Monella meistä majailee pään sisäpuolella mellestävä mölyapina, joka heilautellessaan itseään holtittomasti ajatuksesta toiseen huutelee kovaan ääneen vähän väliä mitä ihmeellisempiä asioita, jotka usein eivät lainkaan liity siihen tilanteeseen, missä juuri olet." -hidastaelamaa.fi 
Tämä. Se on tätä nyt. Holtittomasti ajatuksesta toiseen. Ja varsinkin kun käy jossain luennoilla, se mölyapina senkun villiintyy.

Penni pelaa kätevä Isännän hankkimien Dog Tornadon ja Casinon lisäksi kärpäspajatsoa, kärsä lytyssä lasissa. Se aika kun kärpäsparvet herää talvihorroksestaan, tiedätte kyllä. Laittaisin kuvan mutta ikkunat on täynnä niitä kärsän jälkiä.

Takajalka on ok, se ei tunnu vaivaavan mutta panosteiitti vaivaa. Kipulääkettä on mennyt Previcoxin muodossa joka onneksi tuntuu sille sopivan. Mahaongelmien takia mielummin olisi syöttämättä laisinkaan mutta kun ei voi niin ei voi. Maha on, mitä on. Yhtenä ja kahtena päivänä melko ookoo, sitten taas vähemmän. Painoa on onneksi jo vähän kertynyt kuitenkin. Parin päivän päästä tulee puhelu joka laittaa leikkausajan rattaat pyörimään, toivottavasti ja samalla pelottavasti. Huolestuttaa, lähinnä toipuminen. Jos pakki menee yhtä sekaisin taas, jos jotain muuta löytyy tai otetaan takapakkia muuten vaan urakalla. Jos jos jos. Silti mielessä on iso positiivinen odotus. Välillä se on koetuksella, varsinkin kun kätsäisäntäkin huokailee että mahtaako siitä koiraa tulla. Tai kun pari päivää toiminut suolistolaitos menee epäkuntoon. Tai kun panosteiitti laittaa ontumaan vähän enemmän.

Kira taas keskittyy karvanvaihtoon ja sitähän sitten riittää. Ihan_joka_paikkaan. Kamalaa. Lisäksi se on laihtunut. Jossainmäärin hyvä mutta nyt alkaa olla liikaa. Ruoka menee taas vaihtoon. Menossa on Pure Naturalin lammas, joka tuntuikin alkuun vallan hyvältä, mutta nyt se paino tippuu, (karvat tippuu) ja ulostuleva määrä on melkoinen. Imeytyminen ei siis toimi ihan toivotulla tavalla. Ja silloin tällöin se on vähän jähmeä takaa. On käyty metsässä ja käydään niin kauan kun kärmesvaara on minimissä, sitten ei enää käydä ihan ainakaan niin helposti. Metsässä se saa juosta vapaana, ketterästi pinkaisee kalliotkin ylös ja loikkii matalat kaatuneet puut ja sen sellaista. On hyväntuulinen ja iloinen. Eli isompaa kipua ei ainakaan pitäisi olla. Onhan se tosin pennusta asti ollut jollainlailla aina vähän kömpelö ja hidas. Pitänee kuitenkin varata sille hieronta-aika ja tekis mieli uimaankin viedä. Se tekis varmaan sille ja hyvää.

Sellaista. Tässä viime viikon luento tokosta. Paljon perusasioita jotka jo oli pääsääntöisesti tuttuja mutta paljon tuli ajatuksia, joita on syytä kerratakin koska se mölyapina. Tulisi vähän selkeyttä. Nää oli hyvät ranskalaiset pallot. => Sisältää hedelmälihaa



Kätketty onni

Tiettekö mikä on pebasta. Se kun tuntuu että on jotain kutkuttavan hyvää, olevinaan, eikä voi näyttää  sitä, jakaa sitä fiilistä juuri siinä, kenenkään kanssa. Se kun tuntuu että vaikkei itse oikein mitään osaakaan, toi osais. Ja ihan täysillä sen minkä osaa, jotenkin itseoppineena. Koska ei uskalla tehdä oikein mitään ettei se mene rikki. Vielä enemmän rikki. Kun tuntuu että pitää pitää sitä pullossa ja kuplamuovissa, ettei se vaan menisi rikki ja särje paljon muutakin jos menisi.

Sähäkkä turboviritetty minimoottori, ottaa kierroksia ja vaatii enemmän, paljon enemmän. Manailee pieniä kimeitä kirokimityksiään kun ei saa. Ai että tykkään tosta. Ääripäiden keskiö, sylikoira kainaloinen, kihakka pirulainen ❤