Maailmanmatkaaja-Kira

Tänään on sitten se ensimmäinen päivä, kun Pikku-Kiran arki alkaa myös. Kesälomat on lusittu ja töihin pitäisi mennä, pentuvapaa loppuu. Sensortin elämää on ainakin koko aamu nyt pidetty, milloin saa matto huutia, milloin ruokakupista otetaan mittaa ja milloin penkinkulmia on hauska maistella. (Mikä on hyvä konsti tehdä penkin ja muiden ei syötävien juttujen nurkat pahanmakuisiksi? Taran kanssa menin jo lankaan ja ostin M&M:stä Chew Stoppa-spraypullon, vaan eipä Tara saati myöskään Kira huomannut minkäänlaista epämielyttävää aromia tai maustetta pirttikaluston kulmissa... Jotkut kuulemma ovat laittaneet chiliä ja tabascoa jne. mutta kuulostaa omaan korvaan vähän tujuilta?)

Eilen oli touhuntäytteinen päivä myös, heti aamupäiväsellä tuli vähän vahingossa ja ohimennen etäisesti testattua paukkuarkuutta, kun hirvenjahtaaja-lahtaajat oli kerääntyneet nurkkiin ja posauttu hirviparan hengiltä, tai ainakin yrittivät. Laukaus kuului hyvin sisälle asti. Kumpikaan koira ei ollut onneksi reagoinut asiaan mitenkään.

Päivä meni normipuuhissa, pitkästä aikaa ei satanut, tuuli oli kyllä hyvinkin syksyisen kylmä ja toi esimakua tulevista viimoista. Kira ulkoili kuitenkin pikkuhäkissään talonvieressä tuulensuojissa ja hengailtiin pitkin pihaakin välillä.

Illalla hypättiin autoon, tällä kertaa omaani ja takapenkille. Biltemasta hain auton takapenkin suojan, yritin hakea sellaista joka olisi suojannut myös ovet, eli esim. mallia tällainen, mutta niitä oli myynnissä vain kulkukoira.comissaissa sekä VIP-storessa. Jokaisella alueen lemmikki- ja koiratarvikeliikkeellä löytyi sitten kyllä tätä vastaavaa Bilteman mallia, (tosin tuplahintaisena tietysti) joten kipaisin Biltemaan. Aikani pähkin miten se mahtaakaan sinne asettua mutta asettui vallan erinomaisesti. Keskellä oli myös vetoketju, jolla sai kaksijalkaiselle vierustoverille avattua jalkatilan. Ainoa miinus oli turvavyöklipsien aukkojen puuttuminen sekä olihan se hiukan liukas, likaa hylkivänä, mutta oletettavasti ehkä aika monikin on tehty samankaltaisesta matskusta eikä kyllä kokeneempaa matkustajakoiraa asia haitannut mitenkään. Eli asteikolla 1-5 annan... 3½ pistettä. Sivusuojat olisi nostaneet pisteet yhdellä.

Alkuun Kiraa hirvitti tämä uusi matkustusmuoto mutta nopeasti ymmärsi että ilman syliä on oikeastaan isompi tila käytössä pötköttelyyn. Jossain vaiheessa se myös avasi ekaa kertaa isosti sanallisen arkkunsa, mutta nopsaan myös sitten tyytyi hiljaa ihmettelemään ja päätti ottaa nokoset. Ensimmäinen reissu siis ilman pahoinvointia ja pääosin nukkuessa, hienoa!

Kipaistiin sitten Anoppilaan, ajatuksissa hiukan kierrellä ko. keskustaa autoja ja muuta hulinaa ihmetellen. Autot eivät juuri jaksaneet kiinnostaa, ihmisiä olisi ollut kovasti kiva mennä moikkaamaan, mopomimmit (Huom! Mimmit!) ohi päristellessään onnistuivat vähän pelästyttämään mutta peljästyksestä toivuttiin yhtä nopeasti mitä se tulikin. Kontaktinhaku ja kuulollaoleminen oli kiitettävää. Sitten Anoppia moikkaamaan, tarkoituksena tosiaan vain moikata ja jatkaa matkaa mutta kun reippaasti tutustumiset oli tehty, alkoi pikkumatkaajaa väsyttämään ja siinä lattialla oli hyvä taas tempaista pikkutirsat. Kahvitteluille siis jäikin hyvä aika :)

Varoiteltiin ennen tuloa että matot kannattaa rullia pois varuiksi, mutta vielä mitä, kyllähän Kira nyt ymmärsi ettei sentään Anopin lattioille ole soveliasta pissiä. Aivan mahtavasti siis kyläili pikkukoiruus, erinomainen asenne ja reippaus!

Kotona odotti Tara, ihan ekaa kertaa aivan yksin. Hiukan pohdittiin mitä neiti oli touhunut, oliko yksinolo alkanut ahdistaa mutta ei, riemukas Tartsi tuli ovella innoissaan vastaan, oli varmaan vetänyt rauhassa kunnon iltaunet. Tänään sitten jännätään miten kaksikko pitää taloa pystyssä työpäivän ajan. Eli jos blogi siirtyy tämän jälkeen hiljaiselolle, tiedätte että yksinolo ei vielä kuulunut suosikkiohjelmaan pienen pennun elämässä... ;) (Ja ellei koko rakennusta ole päätetty laittaa maantasalle lisäilen illalla vielä eilisestä reissusta pari kuvaa.)

Edit (091021): Rakennus pystyssä, kaikki hyvin ja pari kuvaa lisätty! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!