Koirien kiihdytyskisat

Alastaron kiihdytyskisoissa on joskus jonkun kerran tullut käytyä, sehän on vähän sellaista, kumikärysauhua, kierroksien keräämistä ja PRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖööööööööööönnnnn! ... ... Ja sitten taas sama uusiksi. No, Turussa, Metsämäen raviradalla tosiaan eilen sunnuntaina, oli koirien kiihdytyskisat. Pitihän sinne mennä kyyläämään ja todellakin jos Tara olisi ollut kunnossa ja noin, olisi menty katsomaan kun lähettäjä olisi saanut hiekat silmilleen ja räsyttäjä saanut kunnon kopin, räsyynsä, no ainakin jos räsy olisi ollut pallo.

Eka pinko vilahti yhtäkkiä vaan ohi sekunnissa ja se oli siinä. Ei ääntä, ei käryä, vain pelkkä viuhahdus. Haettiin parempi paikka josta näki homman alusta loppuun asti, matka oli 80m. ja on kyllä on melkoisen pinkeitä pinkokoiruuksia  nuo vinttikoirat, greyt ja sensellaiset. Pelkkää lihasta ja jäntevyyttä. Onko maailmassa toista eläintä joka on niin... Jäntevä? Herätti kaikenlaisia pohdintoja, miten tarkkaa ja kovaa työtä olisi pitää tuollainen armoton lihaskimppu kunnossa? Ruokinta kohdillaan ja lenkit sopivina? Ja terveys, miten ne pienet, sirot jalat kestää, kovia kiihdytyksiä, vielä kovempia jarrareita. No, pari sitten onnahtelikin spurtin päätteeksi, eikä ehkä ihme, kyllä niin sata lasissa tulivat räsyn  perään ja vetivät liinat lopussa kiinni. Niinkuin Tarakin. Onkohan siinä joku henkinen ripaus vinttikoiran sielua? Jännä ettei vielä ole näille koirille jotain jalkasuojia/tukia tehty. Kai se on mahdotonta, mutta tuli vaan mieleen, kun jarrarit oli samaa luokkaa kun länkkäripollejen jarrarit, hiekkaan kynnettiin kunnon urat. Eikö jotain samankaltaisia trikooputkiloita voisi näilläkin olla? (Varmaan aina yhtä hauskoja ideoita saa kuulla, kun ummikko eksyy uusille kulmille?) Ohessa aika hieno hidastuspätkä viimevuoden kisoista, omistajansa tallentamana, tuubista...

No, sitten ne ummikkojen koirat, tanner tömisi kun irlis loikki, hiukan epäillen koko homman pointtia, räsyn perässä. Rotikka ja dalmis vaikuttivat olevan varsin innoissaan, Borzoi leijui eleganttisen kauniisti turkki lepattaen, ja sitten...


Nella-sakemanni! Olikin jo tavattu kentällä, hieno, kipakka, energinen sakuneiti, jossa jotain samaa tekemisen aitoa paloa kuin Tarassa. Tällä kertaa sakumaanikko siirtyi greyn pukuun ja kiisi eteenpäin matkan ajalla 7.59. Malibelgi nappasi tästä luokasta voiton aikaan 6,45. Ilmeisesti koko kisan nopein oli grey (yllättäen!) ajalla 5,44. Niin ja minivoittaja 7,36. Kyllähän se nyt on niin, että jossain vaiheessa on pakko kellottaa Taralle aika samaan matkaan, sen minkä se kiitää täällä kotona muutenkin, heinäpellolla. Ehkä sitten käy niin, kuin useasti ravihevosten kanssa, kyllä kotona ne puut vilistää lujaaaaa siellä metsäteillä, ja kun radalle päästään, tullaan puolenkierrosta muita jäljessä maaliin? ;) Lisää hienoja kuvia muutama löytyy tästä ja viimevuoden tunnelmaa voi tsiikailla täältä. Aika hauska, varmasti kasvava juttu kyllä. Hienoa että Turun Greyhoundklubi jaksaa tällaisen eteen puuhata.