Akvaariossa

Voi perkules! Mikäs hitto toikin on, en varmasti sinne ainakaan mene, mene kuule itte!!! -Sanoi Tara kun koirien akvaarion näki.

Voitettiin tosiaan joskus kauan sitten Wirmon Vipeltäjien ilmainen vesiterapiakerta (vesiterapiasta voit lukea lisää tästä) ja vihdoin sain aikaiseksi varata ajan. Toimi samalla kätevästi myös Tartzan syndelahjana, joskin sankari itse taisi olla enemmän kauhuissaan kuin innoissaan, tajuessaan mihin oli joutunut. Tara oli myös spondyloosinsa takia selvä valinta tähän voittoon, vesiterapia saattaisi jatkossakin olla yksi hyvä vaihtoehto pitää homma kurissa ja koira kunnossa ja siihenhän pyritään enemmän kuin mihinkään muuhun, Taran kohdalta. Onnenkantamoinen oli siis erinomainen tilaisuus päästä testaamaan hommaa käytännössä.

Aikoja löytyi varsin kattavasti myös iltamyöhäiseen, töiden jälkeen oli hyvä aika pyörähtää kotosalla moikkaamassa kavioväkeä ja hakemassa koiruus. Varauskin kävi kätsästi netin kautta, joskin epäilevänä eerikana aina pohdin, meneeköhän ne oikeasti perille asti, sähköisen varausjärjestelmän ollessa ainoa joka kanssasi kommunikoi. Tästä huolimatta pidän näitä systeemejä isona edistysaskeleena ja käytän niitä mielelläni. Ne on ihan pop. Voin nimittäin rauhassa pohtia sopivaa aikaa vaikka keskellä yötä ja varata sen tarjolla olevista, enkä vie pähkiessäni kenenkään kiireistä työaikaa turhaan.

Kirakin luuli pääsevänsä mukaan, kovalla tohinalla alkoi etsiä reissugeelaria, joka on siis se geelari, jota saa leikittää vain reissuilla, ei kotona. Kotigeelarit ovat erikseen ja myös näyttävät siltä. Pyhägeelari oli pomppinut kuitenkin jo autoon ja Kira jäi huulet rullalla (Tiedätte sen sakemannien "nuuskahuuli"-ilmeen, niin just se.) ihmettelemään oven taakse.

Mietin että pitääkö ottaa mukaan kellukkeet ja uimahattu, mutta tyydyin pyyheliinaan, joka sitten sekin jäi penkille. Matka taittui rauhallisesti, Tara ei enää piippaa vaan istuu kokolailla rauhassa ikkunoista maisemia katsellen. Välillä se tosin edelleen tuijottaa taustapeilistä, ikäänkuin suoraan silmiin, se on aika hassua. Perillä se tuli itsevarmasti ulos ja oli kovasti innoissaan. Eipä tiukkapipo osannut aavistaa...

Käytiin pissillä ja heristeltiin tassua vähän ohiajaville autoille. Turun koirafysion, jonka tiloissa Wirmon vesiallas ja Johannan yksi vastaanottopisteistä sijaitsee, ovesta mentiin sisälle taas niin että kaikki varmasti kuuli, melkoisella kirometelillä. Taran asenne asiakkaana on melko vaativa ja hankalantapainen. Ainakin te asiakaspalvelualoilla olevat tiedätte ne asiakkaat jotka heti tulevat lähes silmille, uhkaavat kuluttajasuojalla ja vaikka millä, ennenkuin edes tiedätte mistä on kyse. Ja lopulta käy ilmi että asiakas onkin itse tehnyt jotain väärin tai erehtynyt jopa liikkeestä. Tara on just sellainen. Allekirjoittanut ei ainakaan kovin arvosta sellaista tapaa, mutta Wirmon Vipeltäjissä palvelu pelasi jälleen pitkäpinnaisesti. ;)

Melko nopeasti Tara sitten ymmärsi ettei kyseinen käytös saa aikaan mitään ja päätti sitten olla hiljaa, välillä kysellen joko voitais jo mennä, tää on taas jo nähty tää juttu. Altaalle mentiin vielä tohkeissaan, mutta kun neiti Pinkeämieli tajusi, että tarkoitus oli mennä akvaarion näköiseen vempaimeen, jossa oli vettäkin, veti se nelipistejarrarit ja maansamyyneen ilmeen naamalleen. Sanoi jo Johannallekin Jos me mentäis vaikka ulos ja jätetään toi pöljä tonne altaaseen...? Ovelasti kiersi vielä takajalkansa mun jalkani taakse ankkuriksi, kun yritin toimia tuupparina eteenpäin. Joo ei, ei kyllä käy, ei todellakaan, mähän en tonne mene.

Kuva lainattu Wirmon FB-sivuilta, jolla myös copyrightoikeudet.
Tara näytti kyllä paaaaaljon pienemmältä kalakoiralta tuolla akvaariossa!
Aikansa maaniteltiin, geelarikin meni rohkeana edeltä kellumaan mutta ei. Tässä ei ole siis mitään hauskaa sanoi Tara eikä edes halunut keskustella asiasta. Sitten oli pakko ottaa siirtävät voimat käyttöön. Ei ole helppoa hinata 30kg vastaan harittavaa koiruutta kapeaan ja melko syvyyttä omaavaan esineeseen, joutumatta itse sinne myöskin. Hirveen kiva syndelahja joo, että aattelitte sitten porukalla hukuttaa mut...? -tuntui Tartsuraukka ajattelevan.

Kun ovet saatiin kiinni, pikkuhiljaa matto laitettiin liikkeelle ja vettä lisättiin. Johanna kertoi että vähän korkeammalla oleva vesi kannatteli paremmin koiraa ja sen oli helpompi liikkua siinä rennosti kuin matalalla oleva. Kyllähän se aikansa otti ennenkun kävely muuttui rennommaksi, hyperventilointi muuttui tasaisemmaksi ja rankan kahlauksen ohella kerkesi vähän hymyilläkin. Varmasti pyöri monenlaisia ajatuksia mielessä, kiroilevalla koviksella. Ei oltu enää niin koviksia, akvaariossa. Loin uskoa ja kannustin vesijumpparia altaan toisessa päässä päänluona, ja hienostihan se Tara jaksoi ja selvisi rannalle asti. 10min. ekalle kerralle oli kuulemma riittävä, kannustusjoukko taisi jo minuutin jälkeen alkaa pohtia, pitäisiköhän kauhuissaan oleva läähättävä koiruus pian päästää pinteestä... Että kyllä se kuulkaa on vaan hyvä että näissä jutuissa on ne ammattilaiset sanomassa mitä tehdään, eihän siitä mitään tulisi jos itse säätäisi, koiran vetovan katseen alla ;)

Kun päästiin vihdoin perille, 10min kahlauksen jälkeen, ei meinannut akvaariokoira uskaltaa tulla enää pois. Aikansa pohdittuaan kai meinasti okei, ei tää ehkä voi enää tän karmeemmaksi muuttua joten eikun ylös ja ulos. Kuivaussession päätteeksi ei tarvinnut paljon kysellä, mennäänkö kotiin. Kiirus oli jo kova. Ihan kiva joo mut voitaisko me nyt jo häipyä?! Kiitettiin Kiitin kivasta kokeilukerrasta ja lähdettiin kotiokohti.

Ennen kotimatkan alkua käytiin tosin vielä pissillä ja manattiin rohkeaa cityvarista joka viisveisasi tukka pystyssä jupisevasta koirasta. Ihan loppukotimatkalla iski jonkinsortin jälkimerisairaus ja iltapala tupsahti suusta ulos. Tara ei olekaan sitten pikkupennelaikansa jälkeen, kotiintuloreissullansa viimeksi YÄKkännyt. Jännitys oli varmasti siis melkoinen. Johanna sanoikin että monelle henkinen rasitus ekoina kertoina on huomattavasti suurempi kuin fyysinen.

Oli vähän häpeissään kun ruoka meni hukkaan, mutta sanoin ettei haittaa, johan Kirankin pulauksista oli jo aikaa. Kotona Tara oli heti oma itsensä, pienen latauksen jälkeen täysin ladattu ja valmis iltapuhteisiin sillä ikiomalla, kokonaisvaltaisella tarmollaan.

Peli on nyt avattu ja huomattavasti paremmalla mallilla jo muutaman kerran jälkeen, mitä uskalsin edes ajatella. Tara on aina osannut yllättää positiivisesti, tai sitten sen kanssa odotukset on niin matalat että sen on aina helppo ylittää ne. Ehkä niin olisi hyvä olla, muissakin asioissa. Onnistumisen tunteita olisi helppo saada ja sen myötä mielekkäämpää tehdä.

Joten; Kiitos Wirmon Vipeltäjät/Johanna, me tulemme taas... ;)

1 kommentti:

  1. Rakkimuskin käy Johannalla. Yleensä hierottavana mutta pari viikkoa sitten saatiin juuri loppuun 10 kerran vesijuoksusarja. Me suosittelemme sekä vesijuoksua että Johannaa :D

    VastaaPoista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!