Häröilyjä

Tarmo ja Kira sekä meri ♡
Tiistaina häröiltiin, tällä kertaa pressan kesätyyssijassa Naantalissa. Kaunis paikka. Onhan siellä tullut joskus pyörittyä, Naantalissa siis, ei pressan kesämökissä mutta jotenkin ne mitä nyt nähtiin, on aikaisemmin jäänyt näkemättä. Vaan ei siitä sen enempiä.

Kokoonnuttiin hetkeksi edellisen porukan kanssa yhteen ja otettiin sen myötä isomman porukan ohitustreenit. Koirulit isolle ympyrälle ja yksi vuorollaan pujottelemaan muita koirakkoja. Hyvin huomasi että koirat jotka olivat puolintoisin ohjaajan kontrollissa, suortti (suprise!) tämän parhaiten, puolintoisin. Heti ja varsinkin kun keskittyminen herpaantui, jompikumpi tai molemmat häiriintyivät ja / tai häröilivät. Vaan sitähän tässä treenattiin, häröilyn alaisena häröilemättömyyttä. Tykkään myös seurata miten ihmiset toimivat ja koirat siihen vastaavat, tai ovat vastaamatta ja mitä sitten tapahtuu. Katsomalla oppii paljon.

Kiran ongelmaksi koen edelleen sen pienen epävarmuuden ja totisuuden ihmisissä ja osittain täyskontrolli oli vaikeaa pitää. Pitihän sitä vähän vilkuilla mitä ne muut duunasivat. Tämä lieneekin se meidän suurin häröilyn tavoite - saada epävarmuus pois, pieni vietin nosto ja iloa elämään, myös ihmisissä. Kun saadaan iloa ja rentoutta, luulen että kontrolli paranee ja treeni-into nousee. Niin luulen. Tiedän myös ettei luulo ole tiedon väärti ja siksi tarkkailen ja koitan paikkailla vääriä luuloja, koiran eduksi ja Koutsin hermojen hellimiseksi.

Kun ohittelut oli ohiteltu, lähdettiin häröporukalla retkelle. Käveltiin ensin katuja pitkin ja sitten pienelle kujalle mäkitreeniin. Meno sujui kivasti, pienien tehtävien kera. Mäkitreeniin yhdistettiin kova tavoite jonka tiesin menevän pipariksi. (Kyllä, en nyt todellakaan luottanut koiraan vaikka pitäisi, kutsutaan sitä tässä kohden realiteetiksi ettei liian kovaa alastipahdusta kuvitelmista tulisi)

Kun muut kiipesivät kapeaa mäkikujaa talojen välissä ylös, Kiran piti jäädä paikkamakuulle. Tämänkin koin haasteelliseksi mutten ehkä mahdottomaksi, jos vapautuksen olisi saanut antaa puolessa välissä matkaa. Vaan kun tehtävään lisättiin Kiran piiloihastus Rölli Sakemanni, jonka piti jäädä vähän matkan päähän eteen samalla ajatuksella seuraksi, tiesin että Röllin vapautus toisi taatusti Kiran mukanaan ja mietin mitä sitten tapahtuisi, koska Kira koki edelleen vieraat koirat vähän epämukavaksi sen oman aikansa pentuepisodin vuoksi, josta turinaa siltä tuntuessa voi lukaista tästä.

Koutsimme huomasi epäilevän Eerikan estradille saapumisen ja lupasi jäädä Kiran tueksi. Huh. Onneksi Kira ei ollut kuitenkaan ainoa, Rölli oli vähän sitä mieltä ettei omasta Narunjatkeesta ollut kiva jäädä. Pienen tsempaloinnin jälkeen sain kuitenkin vapauttaa ilman Koutsia jo aikoja sitten itse itsensä vapauttaneen Kiran. Vaikka treeni ei mennyt yhtään putkeen, oli positiivista että Kira jäi kiltisti Koutsin kanssa odottamaan ja tuntui saaneen siitä myös vähän itsevarmuutta. "Jaaha. Narunjatke otti sitten hatkat. Menkööt. Kyllä me Koutsin kanssa pärjätään sitte. Sillä oli jotain karkkejakin. Mukava tyyppi. Pitäkööt Narunjatke tunkkinsa."

Extremehärö Team ja meri ♡ Kuva: Koirakoulunaantali.com
Mäen päällä odottikin upeat näköalat, meri ♡ Ehdottomasti yksi parhaista treenipaikoista ikinä. 😊
Pakkohan siinä oli yhteiskuvaa häröporukasta ottaa. Sitten jatkettiin matkaa, mäen päältä alas kapeita, melko jyrkkiä rappusia, ihan sinne meren reunalle. Siinä mennessä mietin miten Kira joskus sai rappuskammon eikä meinannut edes kotona uskaltaa niitä kulkea. Onneksi se tuli ja meni, teini-iän juttuja.

Alhaalla se meri ♡ oli vielä lähempänä, oli pakko istuttaa Kira nurtsille ja ottaa kuva. Takana oli tummia sadepilviä ja auringonlaskua, kännykkä vaan ei oikein antanut kuville sitä hohtoa joka maisemassa oli. Istutuksen jälkeen alkoi uudenlainen alustavarmuustesti. Koirat laiturille hops! Laiturihan oli jämäkkää tekoa mutta sinne kulku ritilää pitkin. Se oli jo aika hyvä testi. Kyllä se Kirallakin pienen hetken otti pohtia jotta oliko se varmasti turvallinen meren päällä kävelyä varten. Mutta yli mentiin ja laiturillakin hengailtiin tyynesti. Aika iso ilon kuperkeikka kävi muuten siinä kohdin mielessä. Luotin kyllä että se siitä tulee mutta silti. Eihän sitä koskaan tiedä, sanoi epäilevä Eerika.

Extremehäröt laiturilla. Kuva: Koirakoulunaantali.com
Ritiläkoira ja iloinen Narunjatke

Matka jatkui, jälleen laitureille, vähän erilaisille. Koira suoritti ne ongelmitta mutta Narunjatkeen alustaepävarmuus meinasi pukata päälle. Oikealta puolen puuttui kaide ja myrkynvihreä meri näytti siinä kohden kaikelta muulta kuin ♡... Kapealla reitillä kohti loppupistettä tuli vastaan myös vieraita jotka kysyivät lupaa edessä kulkeneen Röllin rapsutteluun. Jumiuduttiin siihen jononjatkeena mutta Kira piti kontaktia yllä, muiden seurustellessa ihan vieressä!

Siitä jatkaen vähitellen palauduttiin lähtöpaikkaan ja hajaannuttiin kotimatkoille. Me viimeisinä. Houkutus oli suurensuuri lähteä takaisin rantaan päin koska aurinko värjäsi taivasta ihan punaiseksi sinne meren taakse laskiessaan. Kello oli kuitenkin jo niin paljon että kotona odottavat ponit taatusti hakivat jo paikallisen eläinsuojeluviranomaisen numeroa kaviopuhelimestaan. Ei siis auttanut kuin lähteä kohti kotia.

Huisinhyvä häröreissu, epäonnistumisia mutta myös onnistumisia ja nehän ei tuntuisi miltään ilman epäonnistumisia! Tavoitteet kuitenkin saavutettiin. Erilaisia, uusia paikkoja ja alustoja. Kira loppuakohden rentoutui, uskalsi morjenstaa Rölliä ja hengailla vähän vapautuneemmin koiraystäviensä porukassa. "Tässä me nyt mennään, mä ja mun koirakaverit!" 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!